
Suddenly. USA (c) 1954 Libra Productions. O: Lewis Allen. N: Sterling Hayden, Frank Sinatra, Nancy Gates. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 73 min. Suomennos: Päivi Ahlqvist. Finnkino (The Great Hollywood Classics) 13.3.2009
Kaupungin nimi on Suddenly eli Äkkiä, vaikka paremminkin se voisi olla Hiljalleen.
Pojan isä on kuollut sodassa, eikä äiti anna ostaa pyssyä eikä katsoa sotaelokuvia. Lähiympäristön miehet haluavat opettaa poikaa käsittelemään aseita, mutta äitiä se järkyttää.
Frank Sinatran osaksi tuli esiintyä kahdessa elokuvassa, joissa käsitellään Yhdysvaltain presidentin salamurhaa (Tappaja ja Mantshurian kandidaatti) – ennen kuin salamurhan uhriksi joutui presidentti John F. Kennedy, jonka lähipiiriin Sinatra oli kuulunut. Tragedian jälkeen kumpikin elokuva tuli Sinatralle vastenmieliseksi.
Elokuvassa Sinatran jengi asettuu FBI:n miehiksi naamioituen kukkulalla olevaan taloon ja pitää perhettä panttivankeinaan vähän samaan tapaan kuin Joseph Hayesin tuolloin ajankohtaisissa romaanissa, näytelmässä ja filmatisoinnissa Epätoivon hetkiä (1954). Suddenlyn tarinassa talon koko kidnapattu väki joutuu presidentin henkivartijoiksi, pasifistiset aatteensa hyläten. Pojan pyssykiinnostuksestakin on nyt hyötyä.
Napakka pienen budjetin jännityselokuva oli tuoreeltaan ensin kielletty Suomessa, ja se on tullut meillä ensi kerran nähtäväksi televisiossa, myös nimellä Ei armoa. Elokuva on joutunut Yhdysvalloissa public domain -asemaan, ja siitä pyörii kaikenlaisia kopioita, myös tietokoneväritettyjä, joissa ”ol’ blue eyes” nähdään ruskeasilmänä. Suomessa on nyt julkaistu aito mustavalkoversio, joka on tulostettu naarmuisesta esityskopiosta.


