Archive for the ‘Hattara Pia’ Category

Niskavuoren naiset (vuoden 1958 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Niskavuoren-naiset 1958

NISKAVUOREN NAISET / Kvinnorna på Niskavuori. Suomi 1958. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Valentin Vaala. Taiteellinen neuvonantaja: Aleksandr Zarhi. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1936). KU: Eino Heino – Sovcolor. LA: Oiva Hovi. M: Harry Bergström. LE: Armas Laurinen. N: Emma Väänänen (Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä), Teija Sopanen (opettaja Ilona Ahlgren), Hilkka Helinä (Martta Niskavuori), Erkki Viljos (Aarne Niskavuori), Heikki Savolainen (Simolan isäntä), Leni Katajakoski (Anna-Liisa Niskavuori), Pia Hattara (Sandra Marjanen, ”Telefuuni-Sandra”), Elvi Saarnio (Serafiina Lundelin), Paavo Jännes (Fredrik, rovasti), Oiva Luhtala (opettaja Vainio), Kaarlo Halttunen (tohtori), Pentti Viljanen (apteekkari). Väri, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli ohjannut ensimmäisen Niskavuori-elokuvan, filmatisoinnin Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren naiset (1938). 20 vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä uuden filmatisoinnin. Vaikka dramaturgia, repliikit ja moni kuvajärjestyskin on sama, paljon on muuttunut. Uusi filmatisointi kuvattiin väreissä, näyttelijät olivat uudet, ja mikä tärkeintä, näytelmä oli päivitetty kuvausaikaan. Viimeksimainittu muutos oli tuhoisa koko draaman vakuuttavuudelle, sillä se, mikä oli todellista vakavaa asiaa alkuperäisessä versiossa, ei ollut sitä enää maaseudun alkavan autioitumisen kynnyksellä. Loviisassa (1946) Emma Väänänen oli näytellyt pääosaa sellaisella voimalla, että tulosta voi pitää suomalaisen elokuvan hienoimpana roolitulkintana kautta aikojen. Niskavuoren naisten uudelleenfilmatisoinnin valtti on se, että Vaala sai siihen Väänäsen esittämään Niskavuoren vanhaa emäntää. Tulos on jälleen suurta näyttelijäntaidetta, ja vaikka muutkin näyttelijät tekevät kelpo työtä, Loviisan karismaattinen mutta hillityn vähäeleinen tulkinta on omaa luokkaansa, kuolematon ja ylivoimainen verrattuna Elsa Turakaisen samanaikaisiin Loviisa-rooleihin Edvin Laineen Niskavuori-elokuvissa. Elokuva kannattaa katsoa Väänäsen vuoksi.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton. Se ei poikkea vhs-laadusta, ja lähtökohtana on ollut ilmeisesti väreiltään haalistunut esityskopio.

Pikku Pietarin piha

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Pikku-Pietarin-piha

PIKKU PIETARIN PIHA / Lilla Peter. Suomi 1961. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+KS: Jack Witikka – Aapelin romaanista (1958). KU: Yrjö Aaltonen. LA: Oiva Hovi. M: Simon Parmet. Ä: Heikki Laakkonen. LE: Armas Laurinen. KP: Porvoo. N: Elsa Turakainen (Karoliina), Leevi Kuuranne (Jormalainen), Tea Ista (Vetterantin Klory), Leo Jokela (Vennu Harakka), Tuukka Tanner (Pietari ”Pietu” Jormalainen), Saara Ranin (Vetteranska), Hannes Häyrinen (johtaja Palkeinen), Pentti Irjala (talonmies Harakka), Kaarlo Halttunen (kellomestari), Pia Hattara (Vetterantin Torodea), Heikki Savolainen (valokuvaaja V. Toivakka), Henny Valjus (kellomestarin anoppi), Irma Seikkula (kellomestarin vaimo), Heimo Lepistö (tattari, hallikauppias), Irja Kuusla (tattarin vaimo), Paavo Jännes (apteekkari), Simo Puupponen eli Aapeli (Jumalan ääni), Eila Pehkonen (Hilma, parturineiti), Leo Riuttu (räätäli Riimanni). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Aapelin romaani Pikku Pietarin piha on saanut osakseen kestävän suosion, siitä on otettu jatkuvasti uusia painoksia, ja se on julkaistu mm. äänikirjana. Tuolloinen näyttelijä Rauni Mollberg sovitti romaanin kesäteatterinäytelmäksi Kuopioon vuonna 1959, ja kesäteatterisovituksen vuoden 1960 turkulainen esitys lähetettiin myös televisiossa vuonna 1960. Mollberg oli ajatellut aiheesta elokuvaa jo silloin, mutta Suomi-Filmillä valittiin ohjaajaksi Jack Witikka. Pikku Pietarin piha jäi huomattavan teatteri- ja elokuvamies Witikan viimeiseksi elokuvateatterielokuvaksi. Jukka Sihvonen on todennut, että Pikku Pietarin piha kuuluu harvoihin suomalaisiin teoksiin, joissa on tavoitettu aito lapsen näkökulma. Tämä pätee myös filmatisointiin, joskin sitä on kirjaan verrattuna jonkin verran kesytetty. Tapahtumapaikka on pienen kaupungin pihapiiri, ja tapahtuma-aika on 1920-luku. Pietarin (Tuukka Tanner) äiti on kuollut äskettäin, ja kotia tulee emännöimään äitipuoli Karoliina (Elsa Turakainen), joka ei ilmoituksensa mukaan ole mikään satujen paha äitipuoli, vaan oikeastaan ”aika hyvä ihmiseksi”. Pihapiirin ilmiöihin kuuluvat toisesta silmästään sokeutuneen talonmiehen (Pentti Irjala) viittaukset vuoden 1918 sotaan, molskihousujen teettäminen Pietarille räätälillä (Leo Riuttu) ja keskustelut katolla Jumalan kanssa (äänenä Aapeli itse). Kohokohtiin kuuluvat Vennun (Leo Jokela) ja Kloryn (Tea Ista eli rouva Witikka) seurustelu ja kihlajaiset. Elokuvan samanaikainen vahvuus ja heikkous on sen koruton asiallisuus. Yrjö Aaltosen kuvaustyötäkin arvosteltiin tuoreeltaan liian pidättyväiseksi, eikä arviota ole syytä tarkistaa. Mollen omassa filmatisoinnissa, jonka  hän sai tehdä lopulta vuonna 1977, ote oli huomattavasti värikkäämpi.

Dvd:n kuvallinen laatu ei ole kovin hyvä.

Akaton mies

Perjantai, Lokakuu 19th, 2007

2010.08.14.-Akaton-mies

Maajussille morsian

AKATON MIES / Käringslös karl. Suomi 1983. TY: Kinosto. TJ: Jukka Mäkelä. O: Edvin Laine. KS: Seppo Lappalainen [elokuvan jälkeen Akaton mies ilmestyi myös romaanina, 1985]. KU: Olavi Tuomi. LA: Jorma Lindfors. PU: Elsa Pättiniemi. M: Risto Hiltunen. Ä: Hannu Koski, Ossi Viskari, miksaus: Tuomo Kattilakoski. LE: Juho Gartz. N: Elisabeth Haavisto (pankkivirkailija Liisa Haapalainen), Martti Järvinen (maanviljelijä Unto Puumalainen), Ahti Jokinen (Lassi Ovaskainen, nuori isäntä), Ahti Kuoppala (työmies Jukka Ruska), Pia Hattara (Olga Annikki Puumalainen), Kauko Helovirta (Ovaskaisen isäntä), Raili Tiensuu (Saimi, Ovaskaisen emäntä), Maija-Liisa Peuhu (Hellä, osuuskaupan hoitaja), Veijo Pasanen (metsänostaja Liukkonen), Aarne Laine (Liisan isä), Keijo Komppa (pappi), Matti Tuominen (Huuskonen, kyläkokouksen puheenjohtaja), Tauno Karvonen (Lihakunnan mies), Eila Peitsalo (Liisan äiti), Esa Saario (metsätalousneuvoja Huhtanen). Väri, 1,33:1, mono, 122 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 19.10.2007

Suomalaisen teatterin ja elokuvan suurmies Edvin Laine (1905-1989) jatkoi uurastusta elämänsä loppuun asti, ja hänen elokuvansa saivat viimeiseen asti suuren menestyksen. Loppusuorallaan Laine käynnisti ensin Kalle Päätalon elokuvien filmatisoinnit. Sitten valmistuivat Laineen viimeiset elokuvat, Seppo Lappalaisen käsikirjoituksiin perustuvat Akaton mies ja Akallinen mies. Ne olivat henkilökeskeisiä, episodimaisia, värikkään näyttelijäkaartin eloisasti tulkitsemia humoristisia maaseututarinoita. Samoina vuosina, teatterityö koko ajan pääsijalla, Laine kirjoitti myös kaksi muistelmateosta.

Akaton mies ja Akallinen mies tyrmättiin lähes yksimielisesti kriitikkojen taholta. Ne käsittelivät ajankohtaista todellisuutta, maaltapakoa ja tilojen autioitumista, tavalla, jossa oli vanhahtavia piirteitä. Toisaalta niiden monitarinainen vinjettityyli muistutti tulevien tv-sarjojen ilmaisua, ja Akattomasta miehestä valmistuikin rinnakkaisena neliosainen, yhteensä 200-minuuttinen tv-sarjaversio. Akaton mies oli elokuvateattereissa vuoden toiseksi suosituin (323.000 katsojaa), ja tv-sarja sai lähes kaksi miljoonaa katsojaa.

Vaikka varsinaiset päähenkilöt ovat puisevia, on elokuvassa runsaasti värikkäitä sivuhenkilöitä.

Dvd on masteroitu kuluneesta esityskopiosta.