Archive for the ‘Hathaway Henry’ Category

Yllätysisku / Raid on Rommel

Keskiviikko, Lokakuu 6th, 2010

2011.01.01.-Raid-on-Rommel

YLLÄTYSISKU / Blixtattacken (Raid on Rommel). USA © 1971 Universal Pictures. T: Harry Tatelman. O: Henry Hathaway. Apulaisohjaaja: James Fargo. KS: Richard M. Bluel. KU: Earl Rath – Techniscope. Kuvalliset tehosteet: Albert Whitlock. LA: Henry Bumstead, Alexander Golitzen. M: Hal Mooney. Ä: Ronald Pierce, Waldon O. Watson. LE: Gene Palmer. N: Richard Burton (kapt. Alex Foster), John Colicos (vääpeli John Colicos), Clinton Greyn (majuri Hugh Tarkington), Wolfgang Preiss (kenraali Erwin Rommel), Danielle De Metz (Vivianne Gagliardo), Karl-Otto Alberty (kapteeni Heinz Schroeder). Väri, 2,35:1, DD mono, 94  min
Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film (Universal) 6.10.2010

Hollywood-veteraani Henry Hathaway oli elokuva-alasta riippumattomin keinoin myös miljoonaomaisuuden luonut liikemies. Hänen ei tarvinnut rehkiä leipänsä eteen, mutta uransa loppusuoralla hän joutui ottamaan vastaan kaikenlaisia keikkoja, vaikka hän oli vast’ikään ohjannut suurimpiin menestyselokuviinsa kuuluvan westernin Kova kuin kivi (True Grit). Yllätysisku oli alun perin tv-tuotannoksi suunniteltu pienen budjetin sotaelokuva, joka näyttää kuitenkin isommalta ja kalliimmalta, koska siinä hyödynnettiin elokuvan Taistelu Tobrukista (1967) kuva-aineistoa. Ainoa iso tähti on Richard Burton. Tarina sijoittuu Libyaan vuonna 1943. Brittikapteeni (Burton) antaa vangita itsensä siepatakseen vankikuljetussaattueen ja ujuttautuakseen sen mukana Tobrukiin, jossa tehtävänä on tuhota rannikkotykistö ja paeta brittiläisille panssarilaivoille. Vastassa on kuitenkin itse kenraali Rommel (Wolfgang Preiss). Elokuvan hauskimmassa kohtauksissa filatelistinakin kuuluisa Rommel johdatetaan keskustelemaan kahdeksi tunniksi harvinaisista postimerkeistä.

Näin valloitettiin Villi Länsi

Keskiviikko, Lokakuu 29th, 2008

20081122-how-the-west-wa.jpg

How the West Was Won (3-dvd). US 1962. O: John Ford (Sisällissota), Henry Hathaway (Joet, tasangot ja lainsuojattomat), George Marshall (Rautatie). Pääosissa Carroll Baker, Lee J. Cobb, Henry Fonda, Carolyn Jones, Karl Malden, Gregory Peck, George Peppard, Robert Preston, Debbie Reynolds, James Stewart, Eli Wallach, John Wayne, Richard Widmark. Kommenttiraidalla David Strohmeier, John Sittig (Cinerama), Rudy Behlmer, Jon Burlingame, Loren James. Liitedokumentti: Cinerama Adventure (David Strohmeier, 2002). 2,89:1 [väärä kansitieto: 1,77:1] / DD 5.1 / pääkuva 157 min. Dvd ja blu-ray Warner Home Entertainment 29.10.2008

1950-luvun laajakangasmenetelmistä Cinerama oli erityisen kunnianhimoinen, sillä se vaati kolme toisiinsa synkronisoitua projektoria ja kaarevan erikoisvalkokankaan. Helsingissä toimi Cinerama Savoy, josta tuli loppuvaiheessa 70 mm:n elokuvien teatteri.

Cinerama-elokuvia tehtiin vain vähän, mutta ne saivat suuren suosion. Näin valloitettiin Villi Länsi on ollut alkuperäisen ultraleveän ensi-iltakierroksensa jälkeen nähtävillä tavallisemmissa laajakuvamuodoissa, mutta uuden hd-masteroinnin ansiosta se tulee ensi kertaa kotikatsomoihinsa huikeassa leveydessään, loistavista väreistä ja 5.1 -masteroidusta äänestä puhumattakaan. Kuvamasteroinnissa on häivytetty useimmat originaaliin kuuluneet saumat, mutta korjailua ei ole liioiteltu, vaan näkyviin on jäänyt mm. koskenlaskun linsseihin heittämiä pärskeitä. Intiaanihyökkäys, puhvelilauma, ratatyömaat ja sisällissota järisyttävät uudella tavalla näin nähtyinä.

Mukana on tähtikaarti, ja ainakin John Fordin sisällissotaepisodissa on koskettavuutta. Koko- ja kaukokuvina ilman lähikuvia toteutettu elokuva ei suoraan sanoen toimi kuvaruutukoossa juuri lainkaan, vaan on omiaan tykillä seinälle heijastettavaksi.

Elokuva on jaettu kahdelle levylle. Kolmannella on David Strohmeierin ensiluokkainen täysipitkä Cinerama-liitedokumentti vuodelta 2002. Siinä on runsaasti upeita Cinerama-näytteitä ja laaja näkökulma aiheen historiaan Abel Gancen Napoleonin polyvisiosta nykypäivän ajatuksiin virtuaalitodellisuudesta. Menneisyyden tarkastelua olisi voinut ulottaa myös 1800-luvun suosittuihin panoraamaspektaakkeleihin, joista UCLA:n professori Erkki Huhtamo on kirjoittanut äskettäin väitöskirjan.

Liitedokumentissa Cinerama-näytteet nähdään kaarevina Smilebox-simulaatioina. Pääkuva on Suomi-julkaisussa suorakaiteen muotoinen.

John Wayne 100 v (Paramount, 15 erillistä julkaisua)

Keskiviikko, Kesäkuu 27th, 2007

John Waynen kaksi hattua tähtenä ja tuottajana

Paluuta ei ole SCE [= Special Collector's Edition] (The High and the Mighty, William Wellman, US 1954)
Hondo – yksinäinen vaeltaja (Hondo, John Farrow, US 1953)
Valkoinen helvetti SCE (Island in the Sky, John Farrow, US 1953)
Lännen hurjapäät SCE (McLintock!, Andrew V. McLaglen, US 1963)
Aurinkojumalan aarre SCE (Plunder in the Sun, John Farrow, US 1953) T: Wayne
7 miestä jäljellä SCE (7 Men from Now, Budd Boetticher, US 1956) T: Wayne
Mies holvissa (Man in the Vault, Andrew V. McLaglen, US 1956) T: Wayne
Pelon ympyrä (Ring of Fear, James Edward Grant, US 1954) T: Wayne
Puuman jäljillä (Track of the Cat, William Wellman, US 1954) T: Wayne
Kova kuin kivi (True Grit, Henry Hathaway, US 1969)
El Dorado (El Dorado, Howard Hawks, US 1966)
Rio Lobo facelift (Rio Lobo, Howard Hawks, US 1970)
Ensi voitto (In Harm’s Way, Otto Preminger, US 1965)
Voittamattomat veljekset (The Sons of Katie Elder, Henry Hathaway, US 1965)
Mies, joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, John Ford, US 1962)
Paramount 27.6.2007

John Waynen 100-vuotispäiväksi Paramount julkaisee 15 dvd:tä hänen supertähtikaudeltaan. Hän oli tehnyt jo 120 elokuvaa ja perustanut oman tuotantoyhtiön, joka sai nimekseen Batjac. Oli vaikeaa pitää sekä näyttelijän että tuottajan hattua, ja yleensä Wayne delegoi tuottajan työt muille.

Kuusi elokuvaa on ennen julkaistu. John Ford -klassikko Mies, joka ampui Liberty Valancen (1962) kyseenalaistaa legendan käsitteen. Otto Premingerin Tyynenmeren sotasaaga Ensi voitto (1965) on modernisti monitarinainen. Howard Hawksin El Dorado (1966) on ohjaajan viimeinen hyvähkö elokuva. Henry Hathawayn Kova kuin kivi (True Grit) -elokuvassa (1969) vakuuttaa viimeinen puolituntinen. Hathawayn Voittamattomat veljekset (The Sons of Katie Elder, 1965) ja Hawksin Rio Lobo (1970) ovat vaatimattomampaa rymistelyä.

Todellisia löytöjä ovat Batjac-harvinaisuudet, joista monia ei ole nähty kunnolla sukupolviin. Waynen pääteoksiin kuuluu Hondo (1953), jonka ohjasi John Farrow, Mian isä. Paluuta ei ole (The High and the Mighty, 1955) oli ensimmäinen ”vaara lentomatkalla” -spektaakkeli. Sen ohjasi William A. Wellman, jolta julkaistaan myös Valkoinen helvetti (Island in the Sky, 1953), iskevä talvisen pakkolaskun draama. Vaatimaton Lännen hurjapäät (McLintock!, 1963) on Kuinka äkäpussi kesytetään villissä lännessä. Maureen O’Hara harrastaa siinä Waynen kanssa mutapainia.

Mukana on myös Batjac-elokuvia, joissa Wayne ei näyttele. Seitsemän miestä jäljellä (1954) on vuoden dvd-tapauksia, elokuva, jossa tiimi Budd Boetticher, Burt Kennedy ja Randolph Scott löysi reseptin yhteen kaikkien aikojen western-sarjoista. John Farrowin Aurinkojumalan aarre (Plunder in the Sun, 1953), pääosassa Glenn Ford, on mustaa elokuvaa Meksikon auringon alla. William A. Wellmanin talvisen melodraaman Puuman jäljillä (1954) pääosassa luimistelee Robert Mitchum. Nämä Batjac-elokuvat ilmestyvät Special Collector’s Edition -julkaisuina, joissa on pätevät kommenttiraidat ja liitedokumentit. Riisuttuina laitoksina ilmestyvät erikoisuudet Pelon ympyrä (1954), jossa Mickey Spillane nappaa tappajan sirkuksessa sekä Mies holvissa (1956), jossa lukkoseppä joutuu gangsterin seittiin.

Masterointi on kauttaaltaan hyvää.

Twentieth Century Classics: toinen erä (15 erillistä levyä)

Perjantai, Kesäkuu 16th, 2006

Lisää Foxin aarteita

CHICAGO PALAA (In Old Chicago, Henry King, 1936)
VIHREÄ OLI LAAKSONI (How Green Was My Valley, John Ford, 1941)
SUURSUON SALAISUUS (Swamp Water, Jean Renoir, 1941)
KUMMITUSLAIVA (Wing and a Prayer, Henry Hathaway, 1944)
13 RUE MADELEINE (Ryhmä 77, Henry Hathaway, 1947)
ILMOJEN KOTKAT (Twelve O’Clock High, Henry King, 1949)
HERRAT PITÄVÄT VAALEAVERISISTÄ (Gentlemen Prefer Blondes, Howard Hawks, 1953)
GLADIAATTORIT (Demetrius and the Gladiators, Delmer Daves, 1954)
TAIVAS TIETÄÄ, MR. ALLISON (Heaven Knows, Mr. Allison, John Huston, 1957)
PUOLIVERINEN (Flaming Star, Don Siegel, 1960)
OPERAATIO ATOMISUKELLUSVENE (Voyage to the Bottom of the Sea, Irwin Allen, 1961)
300 SPARTALAISTA (The 300 Spartans, Rudolph Maté, 1961)
ATLANTIN VALLI MURTUU (The Longest Day, Ken Annakin, Andrew Marton, Bernhard Wicki, 1962)
FANTASTINEN MATKA (Fantastic Voyage, Richard Fleischer, 1966)
RAAMATTU… ALUSSA LOI JUMALA (The Bible: In the Beginning…, John Huston, 1966)
STAR! TÄHTI (Star!, Robert Wise, 1968)
FS Film / Twentieth Century Fox Home Entertainment 16.6.2006

Sekä erillisenä: THE SOUND OF MUSIC (1965) – KAHDEN LEVYN 40-V-JUHLAJULKAISU (The Sound of Music, Robert Wise, 1965), 20.1.2006

Hollywoodin mahtistudioihin kuuluva Twentieth Century Fox julkaisee monen vuosikymmenen tuotantoaan sarjana, johon kuuluu sekä aitoja klassikoita että muuten vain kiinnostavia genre-löytöjä sotaelokuvista musikaaleihin. Korkealuokkainen masterointi on sarjan laatutunnus.

Ykkösklassikko on Vihreä oli laaksoni (1941), viimeinen huipputeos John Fordin ”ihmeellisiltä vuosilta”. Hän teki muutamassa vuodessa mestariteosten sarjan, joka katkesi vasta, kun hän lähti sotaan. Walesilaisen kaivostyöläisperheen saaga, pääosissa Walter Pidgeon, Maureen O’Hara ja Donald Crisp, sykähdyttää yhteiskunnallisella voimallaan, uskontoteeman poikkeuksellisella käsittelyllä ja perheen väkevän tunteellisella ensemble-kuvauksella. Arthur C. Millerin mustavalkoinen kuvaus välittyy kotiruudussa loisteliaana.

Ranskan natsimiehitystä Hollywoodiin paennut Jean Renoir aloitti amerikkalaisen uransa Foxilla. ”Hän ei ole yksi meistä”, huomasi Foxin tuotannonjohtaja Darryl F. Zanuck, mutta tuloksena oli kiehtova Suursuon salaisuus (1941), jonka ulkokuvat otettiin Georgian Okefenokee-rämeellä. Elokuvissa on pieniä osia myöten melkoinen tähtikaarti: Dana Andrews, Anne Baxter, Walter Brennan, John Carradine

Kaikkien aikojen sotaelokuviin kuuluu Henry Kingin ohjaama Ilmojen kotkat (Twelve O’Clock High, 1949). Käynnissä on the Battle of Britain; jenkit liittyvät brittien tueksi armottomaan taisteluun ilmojen herruudesta Luftwaffea vastaan vuonna 1942. Gregory Peck on parhaimmillaan äärimmäisen hermopaineen kohtaavana komentajana. Liiallinen eläytyminen miehistön ongelmiin on teemana psykologisesti uskottavassa tarinassa, jonka realistiset ilmataistelukohtaukset vaikuttavat siksikin, että niitä osataan sopivasti säästää. Pääosassa ovat ihmiset eivätkä koneet.

Sarjan löytöihin kuuluu Henry Hathawayn ohjaama Wing and a Prayer (1944), alaotsikoltaan The Story of Carrier X. Se on nähty Suomessa vain ensi-iltakierroksella nimellä Kummituslaiva. Älykäs ja epätavallinen sotaelokuva on tehty strategian näkökulmasta. Pearl Harborin tuhon hirmuisuus on suurempi kuin kukaan Yhdysvaltain puolustusvoimien ulkopuolella oivaltaa. Strategiana on aluksi lähettää haamualuksia partioimaan Tyynellemerelle, hämäämään japanilaisia luulemaan, että jenkkejä on enemmän kuin onkaan. Lentotukialuksen sotureita suututtaa, kun heiltä kielletään taisteleminen. Vasta lopussa päästään oikeaan sotaan Midwayn taistelussa. Elokuva yllättää realismillaan ja psykologisella herkkyydellään, ja siinä lasketaan leikkiä joukkoon liittyneestä Hollywood-tähdestä. Pääosissa ovat Don Ameche, Dana Andrews, William Eythe, Charles Bickford ja Cedric Hardwicke.

Fox paneutui sodan teemoihin aina täysillä, ja freelancer-tuottajavaiheessaan Darryl F. Zanuck toteutti sen levitykseen lempiprojektinsa Atlantin valli murtuu (1962). Hän oli elokuvan varsinainen tekijä; ohjaajia oli kolme ja tähtinäyttelijöitä 48. Dokumentaarista aitoutta havitteleva elokuva kuvaa Normandian maihinnousua minuutin tarkkuudella kaikkien osapuolten näkökulmia vuorotellen, ja tässäkin on yksilöllisen draaman tilalla strateginen, eeppinen katsantokanta. Kolmituntinen, loisteliaasti mustavalkoisena scopena toteuttu elokuva onkin antoisa myös sodasta vakavasti kiinnostuneille.

Normandian maihinnousuun tarjoaa erikoisnäkökulman Henry Hathawayn vakoiluelokuva 13 Rue Madeleine (1947). Elokuva on ollut viimeksi nähtävillä Suomessa vain ensi-iltakierroksella, jolloin siitä käytettiin nimeä Ryhmä 77. Elokuva kuuluu Louis De Rochemontin tuottamien realististen jännityselokuvien sarjaan, jossa hän italialaisen neorealismin hengenheimolaisena suosi oikeita tapahtumapaikkoja. Tosipohjaisessa tarinassa jenkkivakoilun ytimeen soluttautuu natsitiedustelija (Richard Conte), jonka kautta jenkit yrittävät syöttää väärää tietoa. Elokuva huipentuu Le Havreen, jossa Gestapon päämaja sijaitsee elokuvalle nimen antaneessa kohtalokkaassa osoitteessa. James Cagneyn hirvittävä loppukamppailu on kuvattu tavalla, joka on kunnianosoitus Roberto Rossellinin Rooma avoin kaupunki -elokuvan Gestapo-jaksolle.

Yksilönäkökulman toiseen maailmansotaan tarjoaa myös Taivas tietää, Mr. Allison (1957), jossa karski merisotilas (Robert Mitchum) kohtaa Tyynenmeren yksinäiselle atollille jääneen nunnan (Deborah Kerr). Ohjaaja John Huston on taas Afrikan Kuningatarta muistuttavassa asetelmassa, mutta elokuva toimii omilla, sympaattisen erilaisilla jännitteillään. Vastakohdat törmäävät omaperäisessä robinsonadissa, joka on samalla erilainen sotaelokuva. Se kuvaa japanilaisiakin tavallista vivahteikkaammin.

Julkaisuerän vanhin elokuva In Old Chicago (Chicago palaa, 1936) on Suomessa harvoin nähty; ensi-iltalevityksensä jälkeen se nähtiin meillä viimeksi 40 vuotta sitten televisiossa. Henry King sai siinä ohjatakseen kappaleen mahtavaa Americanaa Chicagon suuruuden perustamiskaudelta 1850-luvulta 1870-luvulle. Se on yksi lännenelokuvan kaltaisista amerikkalaisista urbaaneista eepoksista; MGM valmisti samana vuonna San Franciscon, joka päättyy maanjäristykseen. Foxin elokuva huipentuu tulipaloon, joka tuhoaa kaupungin kurjimmat slummit. Tyrone Power, Alice Faye ja Don Ameche nähdään varhaisimpiin kuuluvissa tähtirooleissaan.

Sarjan moni elokuva edustaa Foxin ylpeydenaihetta, CinemaScope-kuvausta. Demetrius and the Gladiators (Gladiaattorit, 1954) on kuuluisan The Roben (Näin hänen kuolevan) huomattavasti parempi jatko-osa. Käsikirjoittaja (Philip Dunne) ja säveltäjä (Franz Waxman) ovat samat, mutta ohjaaja on Henry Kosteria parempi Delmer Daves. Laajakankaan pioneerielokuvan kankean ilmaisun korvaa kiehtovampi tarinankerronta. Victor Mature (Demetrius), Michael Rennie (Pietari) ja Jay Robinson (Caligula) ovat samoja päänäyttelijöitä molemmissa, uusina esiintyjinä rinnallaan Susan Hayward (Messalina), Debra Paget (Lucia), Ernest Borgnine (Strabo) ja Anne Bancroft (Paula). Teemana on vastasyntyneen kristinuskon ja Rooman keisarikunnan hirmuvallan kohtaaminen.

Kauemmas historiaan sukeltaa 300 spartalaista (1961). Sen ohjasi uransa loppusuoralla Kreikan aidoilla tapahtumapaikoilla Rudolph Maté, joka oli tullut maailmanmaineeseen Jeanne d’Arcin kärsimyksen (1928) kuvaajana. Aiheena on historian kuuluisin puolustustaistelu Thermopylain solassa 480 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Persia, silloisen maailman suurin mahti, oli nujertamaisillaan hajanaisen Kreikan mutta koki hirvittäviä menetyksiä spartalaisten käsissä. Mukana ovat historian kuuluisat hahmot, Persian kuningas Kserkses (David Farrar), Spartan kuningas Leonidas (Richard Egan) ja Ateenan nerokas merisotastrategi Themistokles (Ralph Richardson). Kiinnostava teos historian ja sotastrategian vakavallekin harrastajalle.

Ajan alkuun asti vie Raamattu… alussa loi Jumala (1966), Dino De Laurentiisin italialainen jättituotanto, joka tuli Foxin levitykseen. John Huston ohjasi episodimaisen elokuvan, joka perustuu Mooseksen ensimmäisen kirjan alkuun (n. 30 sivua 1200-sivuisesta Raamatusta). Aatamista ja Eevasta päästään Abrahamiin ja Saaraan, mukana Nooakin arkki, Baabelin torni ja Sodoma ja Gomorra. Kolmituntisessa spektaakkelissa on melkoinen näyttelijäkaarti, parhaina Huston itse Nooana ja George C. Scott ja Ava Gardner Abrahamina ja Saarana. Aatamin ja Eevan tekosiveä kainostelu ja Ulla Bergrydin suojaavasti kiinnitetyt hiukset ovat huvittavia. Giuseppe Rotunnon loistelias scope-kuvaus alkunäyissä ja vedenpaisumusjaksossa on vaikuttavaa. Huston itse on elokuvan selostaja, äänessään yhtä paljon satusetää kuin profeettaa.

Science fictionin alalta on tarjolla kaksi komeasti masteroitua 1960-luvun seikkailuelokuvaa. Voyage to the Bottom of the Sea (Operaatio atomisukellusvene, 1961; kannessa väärä vuosiluku 1953) kuuluu Irwin Allenin suurten katastrofispektaakkelien sarjaan. Maailmanloppu uhkaa, magneettimyrskyt raivoavat, taivas on tulessa, ja vain sukellusveneen oikeaan aikaan laukaisema ydinohjus voi pelastaa ihmiskunnan. Walter Pidgeon ja Joan Fontaine ovat mukana tähtikaartissa, Frankie Avalon esittää tunnuslaulun, käsikirjoitus ei vakuuta, mutta Winton C. Hochin ja John Lambin kuvaus on loistavaa.

Fantastinen matka (1966) vei sukellusveneseikkailun ihmisruumiin sisäavaruuteen. Pienennetty kirurginen lääkäriyksikkö tekee huikean retken purkaakseen hyytymän tshekkiloikkarin aivoista. Richard Fleischer pitää otteen lennokkaana, ja tähtikaartissa nähdään Stephen Boyd, Raquel Welch ja Donald Pleasence. Elokuva ottaa aiheesta visuaalisesti kaiken irti, ja aidossa scope-leveydessä psykedeeliset näyt pääsevät oikeuksiinsa.

Elvis Presley teki Foxille kolme elokuvaa, ja Puoliverinen (Flaming Star, 1960) on niistä paras, vieläpä paras draamaelokuva koko Elviksen elokuvauralla. Se oli alkanut kiinnostavasti Foxin Love Me Tenderillä (1956) ja jatkunut Elviksen parhailla elokuvilla Jailhouse Rock ja King Creole, jotka toimivat hänen vahvalla pop-karismallaan. Fox antoi Elvikselle taas western-aiheen. Ollaan sisällissodan jälkimainingeissa Texasissa, lännenelokuvan suosikkiaikakaudella. Elviksen äiti on kaunis kiowa (Dolores Del Rio) ja isä valkoinen mies (John McIntire). Kun intiaanit nousevat sotapolulle, koko perhe kohtaa tragedian. Clair Huffakerin ja Nunnally Johnsonin käsikirjoituksesta syntyi Don Siegelin jämerässä ohjauksessa kunnon jälkeä ennen kuin Elviksen elokuvaura repsahti liukuhihnatasolle.

Tänä vuonna on nähty dvd:llä monta musikaalin mastodonttivuosikymmenen, 1960-luvun, elokuvaa, ja niihin kuuluu Robert Wisen mahtava Star! (1968). Näin sen ensi kertaa, ja yllätyin myönteisesti. Gertrude Lawrencen (Julie Andrews) ja Noël Cowardin (Daniel Massey) tarina 1920-luvulta 1940-luvulle on sellaisen katsojan musikaali, joka arvostaa upeiden laulu- ja tanssinumeroiden lisäksi älykästä ja satiirista dialogia ja aikojen ja tapojen aitoa kuvausta. Lähes kolmituntinen elokuva tuli moniaalla levitykseen lyhennelminä, mutta dvd:llä se nähdään koko laajuudessaan ja kaikkine lisäaineistoineen, jotka oli valmisteltu ohjaajan johdolla jo vuoden 1993 analogista laserlevyjulkaisua varten. Laulut ovat Noël Cowardin, George Gershwinin, Cole Porterin ja Kurt Weillin teräviä originaaleja, ja Julie Andrews on niissä kuten koko roolissakin parhaimmillaan, seksikkäästi ja älykkäästi erilainen erilainen kuin Maija Poppasena tai laulavana nunnana.

Twentieth Century Classics -sarjan ulkopuolella on julkaistu myös Foxin levityshistorian suurhitti The Sound of Music (1965) kahden levyn 40-vuotisjuhlajulkaisuna, kuvallisena ja äänellisenä loistopainoksena. Kyseessä on täysin fotokemiallisesti 65 mm:n alkuperäisnegatiivista restauroitu laitos, jossa on pitkät ja tuhdit lisäaineistot myös oikeasta Trappin perheestä. Monista ominaisuuksista elokuvan ystäville arvokkain lienee kuitenkin sen ”laula mukana” -ominaisuus! Harvassa elokuvassa onkaan niin monta laulua, jotka saavat kotikatsomonkin laulutuulelle.