Archive for the ‘Harmony Sisters’ Category

Onnellinen ministeri

Perjantai, Joulukuu 5th, 2008

Vain tanssi mulle on elämää

Ministern är lycklig. Suomi 1941. T: Suomen Filmiteollisuus / T.J. Särkkä. O: Toivo Särkkä. N: Birgit Kronström, Tauno Palo, Sven Relander, Harmony Sisters. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 120 min. Ei tekstityksiä. Sisältyy boksiin: Tauno Palo -kokoelma 4, Finnkino 5.12.2008.

Musiikkikomedia Onnellinen ministeri ilmestyy ensi kertaa dvd:llä boksissa Tauno Palo -kokoelma 4. Kyseessä oli Turo Karton käsikirjoitukseen perustuva filmatisointi Fred Hellerin ja Bruno Englerin saksalaisesta 1920-luvun suosikkinäytelmästä, jonka pääosaa Birgit Kronström oli näytellyt tuoreeltaan Svenska Teaternissa. Tarina kertoo mainospiirtäjästä (Tauno Palo), joka on laittanut ministerin tyttären (Kronström) kasvot piirtämälleen kurvikkaalle alusvaatemallille. Skandaali horjuttaa sekä ministerin tuolia että mainosmaailmaa. Toivo Särkän kömpelössä ohjausotteessa potentiaalisesti lennokkaan tarinan vauhti sakkaa. Kiitetyn Kronströmin lisäksi Palolla on kuitenkin tyylitaju sujuvasti hallussaan. Elokuvaversioon sävelsi uuden sykähdyttävän musiikin George de Godzinsky, ja hänen elokuvaa varten säveltämästään, Turo Karton sanoittamasta ”Katupoikien laulusta” tuli ikivihreä suosikki. Kalle Peronkosken ja Armas Hirvosen hieno mustavalkoinen kuvaus on dvd-masteroitu kauniisti.

Jatkosodan katsaukset 1: Hyökkäävät kamerat (4-dvd)

Perjantai, Marraskuu 7th, 2008

20081110-jatkosodan-katsaukset-1.jpg

Mahtavia elokuvalöytöjä sotavuosilta

Suomi 1940-1942. Alkuperäisten katsausten tuotanto: Puolustusvoimat, Suomi-Filmi. Dvd-toimittajat: Ilkka Kippola ja Tommi Partanen (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto / KAVA). Dvd-toimituskunta: Ohto Manninen, Kauko Rumpunen ja Jari Sedergren. 1,33:1, mono, yht. 11 h 53 min Julkaisija: Finnkino 7.11.2008

Seuraajaksi vuonna 2007 julkaisuille Talvisodan katsauksille ilmestyy ensimmäinen boksi Jatkosodan katsauksia, mukana myös välirauhan katsaukset. Niissä valottuu sotavuosien suomalaisen yhteiskunnan todellisuus monelta puolelta, tietenkin tiukan propagandistisesti toimitettuna. Kuvallinen ilmaisu on usein korkeaa, osallistuivathan TK-talkoisiin suomalaisen elokuvan parhaat kyvyt (Valentin Vaala, Hannu Leminen, Erik Blomberg, Teuvo Tulio, Osmo Harkimo, Esko Töyri…). Dvd-masterointi on hyvää, ja vaikka aineistossa on kulumisen jälkiä, on raskaiden vuosien elävän kuvan perintö säilynyt Suomessa kiitettävällä tavalla. Aineisto on niin runsas, että se tarjonnee monille suvuille löytämisen elämyksiä. Itse bongasin sieltä isoenoni, Lapin kenraali Väinö Oinosen syntymäpäiväjuhlat. Aineistohan vedettiin pois levityksestä viimeistään syksyllä 1944, mutta sitä on ammattimaisesti säilytetty Puolustusvoimien, Suomi-Filmin ja elokuva-arkiston kokoelmissa. Vuonna 2008 ajankohtaiseen keskusteluun erillissodasta katsaukset tarjoavat mielenkiintoisen todistusaineiston. Operaatio Barbarossaan hakeuduttiin määrätietoisesti yhteistyössä aseveljinä Saksan kanssa. Suomen sodalla oli kuitenkin itsenäinen, omaperäinen luonne, joka ilmenee katsauksissakin. Katsaukset hyökkäyksistä Aunukseen, Sortavalaan, Viipuriin, Sallaan ja Petroskoihin poikkeavat saksalaisista invaasiodokumenteista, joita Suomessakin yleisesti levitettiin. Ennenjulkaisemattomana aineistona nähdään dokumenttikuvaa suomalaisista SS-miehistä professori Ohto Mannisen selostamana. Alkuperäisillä ääniraidoilla kuullaan Topo Leistelän ja Turo Karton selostusta, ja Jean Sibeliuksen musiikki on ahkerassa käytössä. Toivekonserttikatsauksessa esiintyy mm. Harmony Sisters (”Kodin kynttilät”, ”Liisa pien’”).

Jääviys: työpaikkani on KAVA, mutta en osallistunut dvd-toimitukseen.