PIKKU ILONA JA HÄNEN KARITSANSA / Lilla Ilona och hennes lamm. Suomi 1957. TJ: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Jorma Nortimo. KS: Mika Waltari (1941), Jorma Nortimo. KU: Pentti Valkeala. LA: Aarre Koivisto. M: Heikki Aaltoila. LE: Elmer Lahti. Ä: Taisto Lindegren. N: Riitta Hämäläinen (Ilona Tarvainen), Sirkka-Liisa Wilén (Irene), Elsa Turakainen (rouva Orpana), Siiri Angerkoski (Paksulan emäntä / Kaupunki-Paksulan rouva), Pentti Siimes (Pentti Orpana), Matti Aulos (johtaja Orpana). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 87 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)
Suomalaisen elokuvan studiokaudella erityisiä lastenelokuvia tehtiin vain vähän, nekin yleensä makeilevia ja epäaitoja. Kuitenkin niiden aihepiiri 1940-luvulta 1950-luvulle heijasti yleensä orpolasten ja rikkinäisten kotien todellisuutta. Samalla monet elokuvat olivat lapsille sallittuja. Pekka ja Pätkä -komediatkin olivat pikemminkin kaikenikäisten viihdettä kuin lastenelokuvia.
Pikku Ilona ja hänen karitsansa -elokuvassa on vahva ja jännittävä aihe. Kyseessä on karjalaisen evakkotytön tarina. Mika Waltarin alkuperäinen, vuonna 1941 toteuttamatta jäänyt käsikirjoitus päivitettiin vuonna 1957. Tarina alkaa Kannaksen suurhyökkäyksestä kesällä 1944. Ilonan äiti ja isä kaatuvat, ja orpotyttö lähtee evakkojunaan seuranaan vain karitsa, jonka isä oli tuonut tälle lemmikiksi. Ilona joutuu aluksi ilkeään Paksulan taloon ja väärinkäsityksen seurauksena vauraaseen Orpanan perheeseen. Siellä hänen kaverikseen tulee uusi velipuoli, sodassa kätensä menettänyt ja miehisen itseluottamuksensa menettänyt poika (Pentti Siimes).
Päärooliin tuotantopäällikkö T.J. Särkkä löysi ”Savon satutytön”, kuopiolaisen Riitta Hämäläisen (1945-1979). Jorma Nortimo (1906-1958) teki Pikku Ilonan viimeisenä ohjaustyönään karkealla otteella, monin paikoin karrikoiden. Kohtauksissa karjalaisten kohtaloista ja maaherran lipevistä puheista on kuitenkin aitoa koskettavuutta.
Dvd-kuvassa on hyvää masterointia, mutta kuvassa on paikoin pikselöintiä.
