PUNAINEN ERÄMAA / Den röda öknen (Il deserto rosso). Italia / Ranska 1964. TY: Film Duemila, Cinematografica Federiz, Francoriz. T: Antonio Cervi. O: Michelangelo Antonioni. KS: Antonioni, Tonino Guerra. KU (Eastmancolor, 1,85): Carlo Di Palma. LA: Piero Poletto. PU: Gitt Magrini. M: Giovanni Fusco; laulu Cecilia Fusco; elektroninen musiikki: Vittorio Gelmetti. LE: Eraldo Da Roma. KP: Ravenna. N: Monica Vitti (Giuliana), Richard Harris (Corrado Zeller), Carlo De Pra (Ugo), Xenia Valderi (Linda), Rita Renoir (Emilia), Valerio Bartoleschi (Valerio, Giulianan poika). Väri, 1,85:1, DD 2,0, 113 min
Suom. tekstit Eeva Toivanen / svenska texter.
Restauroitu laitos: Mediaset Collection / Cinema Forever / Centro Sperimentale di Cinematografia, asiantuntijoina Carlo Di Palma ja Manrico Masini.
Atlantic Film 21.4.2010
Michelangelo Antonionin elokuvia on julkaistu Suomessa dvd:llä erittäin vähän; mieleen tulee lähinnä Ammatti: reportteri (dvd Sony 2006). Ilmeisesti ensimmäinen suomalainen Antonionin italialaisen kauden dvd-julkaisu on Punainen erämaa, ohjaajan viimeinen 1960-luvun elokuva kotimaassaan.
”Yksinäisyyden trilogiassaan” (Seikkailu, Yö, Auringonpimennys) Antonioni kuvasi ihmissuhteita etääntyen yhä abstraktimpaan ja epäpsykologisempaan näkökulmaan. Kaikkien pääosassa oli Monica Vitti. Punaisessa erämaassa Vitti on yhä päähenkilö ja keskustajunta, mutta painopisteenä on yhteiskunta, teollisuuden ja luonnon saastumisen todellisuus, tosin esteettisen vision eikä poliittisen analyysin mielessä. Vittin esittämä Giuliana on kokemansa liikenneonnettomuuden jäljiltä psyykkisesti järkkynyt nainen. Hän on äskettäin palannut hermoparantolasta, jossa hän on yrittänyt itsemurhaa. Antonionin ensimmäinen värielokuva »sivuaa abstraktia taidetta ja osoittaa loistavaa visuaalista tajua kuvatessaan ’tunteiden värejä’» (Georges Sadoul). Melkein kauttaaltaan värit ovat niin voimakkaasti käsiteltyjä, että Punainen erämaa lähestyy maalattua elokuvaa. Sumun, sateen ja saasteen ohella värimaailmaa muuttaa hämärrys ja se, että Antonioni maalasi jopa luontoa. Ainoa realistinen värijakso on Giulianan Valerio-pojalleen kertoman sadun visualisoinnissa. Antonionille punainen erämaa näyttäytyy »vertavuotavana, elävänä aavikkona, joka on täynnä ihmisen lihaa». Tuo utopia on vastakuva koneiden ja saasteiden todellisuudelle, jonka esteettisenä hahmottajana Antonioni on tässä uranuurtaja. Oleellinen vastakohta teollisuuden ja tunteiden saastumiselle on meri. ”Meri ei ole koskaan tyyni”, sanoo Giuliana.
Yksinäisyyden trilogian tavoin Antonioni jatkaa tutkimusretkeään moderneihin ihmissuhteisiin. Suhteiden pinnallistuminen eroottisiksi ja välineellisiksi jättää ihmiset pohjimmiltaan turhautuneiksi ja yksinäisiksi. Elokuvaa hallitsee sekä visuaalisesti että psykologisesti Giuliettan yliherkkä tajunta.
Punainen erämaa on elokuva, joka voi vaikuttaa ensikatsomalla vaikealta ja hämmentävältä. Se kestää kuitenkin useita katsomisia ja avautuu joka kerta rikkaampana. Näin elokuvan ensi kerran 40 vuotta sitten elokuvakerhossa, ja olen katsonut sen aika ajoin uudelleen. Nyt katsoin sen taas uteliaana siitä, tuntuisiko se jo liian hauraalta, mutta siinä korostuukin nyt päin vastoin voima ja rohkeus kohdata hauraita kohtia modernien ihmissuhteiden todellisuudessa.
Dvd:llä tarjotaan paras restauroitu laitos, jonka taiteellisena asiantuntijana toimi kuvaaja Carlo Di Palma. Jälki on hienoa, mutta työtä hankaloitti se, että paikoin Technicolor-erottelunegatiivit olivat sivusuunnassa epätasaisesti kutistuneet; tämän voi hetkittäin kuvassa nähdä. Saman laitoksen julkaisi blu-ray-formaatissa BFI vuonna 2008, mukana laajat lisäaineistot.
