Archive for the ‘Fougstedt Nils-Eric’ Category

Sylvi (1944)

Perjantai, Heinäkuu 30th, 2010

2010.08.07.-Sylvi

SYLVI / Sylvi. Suomi 1944. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Toivo Särkkä – Minna Canthin näytelmästä (ruotsinkielinen, 1893). KU: Felix Forsman. LA: Karl Fager. PU: SF-Pukuneulomo. M: Nils-Eric Fougstedt. ”Kuljin mä kukkavainioilla” ja ”Koivua kaksi valkovartta” es. Leif Wager. Ä: Georg Brodén. LE: Armas Vallasvuo. N: Helena Kara (Sylvi Wahl), Leif Wager (ylioppilas Viktor Halling), Edvin Laine (asessori Aksel Wahl), Elsa Turakainen (Alma Halling), Aino Lohikoski (Mari, asessorin emännöitsijä), Laila Jokimo (Karin Löfberg), Siiri Angerkoski (rouva Hake, vanginvartija), Laila Rihte (Anni Vidgren), Sointu Kouvo (Ellen Grönqvist), Jalmari Rinne (tullinhoitaja Brun),Veikko Linna (metsänhoitaja Sandell), Uuno Montonen (lääkäri Tuneberg), Eero Kilpi (rovasti Grönberg), Onni Korhe (ltn. Idestam). Mustavalkoinen, 1,33:1, 88 min
Ei tekstityksiä
Finnkino (SF) 30.7.2010

Minna Canthin juhlavuoden kunniaksi Suomen Filmiteollisuus tuotti filmatisoinnit tämän kahdesta näytelmästä, Anna-Liisasta ja Sylvistä. Toivo Särkkä oli parhaimmillaan belle époque -aiheissa, ja sellainen tämäkin 1890-luvun Kuopioon sijoittuva tarina on. Sylviä verrattiin toiseen äskettäiseen epookkielokuvaan, Valkoisiin ruusuihin, jonka senkin pääosaa esitti Helena Kara ja kuvauksesta vastasi Felix Forsman.

Tarina kertoo orvosta 18-vuotiaasta Sylvistä (Helena Kara), jonka hänen keski-ikäinen holhoojansa Aksel Wahl (Edvin Laine) taivuttelee vaimokseen, vaikka Sylvi ei ole vielä valmis tekemään sellaisista päätöksiä. Ystävyys ylioppilas Viktor Hallingin (Leif Wager) kanssa johtaa tragediaan, jota ei elokuvassa ole vesitetty. Särkän näytelmään tekemät elokuvalliset laajennukset ovat niin luontevia, etteivät kriitikot huomanneet saumakohtia. Myös ulkoiset ja kuvaukselliset puitteet ovat kunnossa. Nuorten rakastavaisten esittäjät eivät vain ole niin vakuuttavia kuin pitäisi, ja Laineen roolisuoritus saa sellaisen painavuuden, että se horjuttaa tarinan balanssia. Varsinkin Wagerin ote pettää loppukiihdytyksessä, kun taas Karasta löytyy siihen tarvittavaa hurjuutta ja vimmaa.

Sylvi on kauniisti dvd-masteroitu, mutta katselukappaleessani kuva tökkii hakuvalikon toisessa luvussa.

Vain Sinulle

Perjantai, Lokakuu 9th, 2009

2009.10.12.-Vain-sinulle

VAIN SINULLE / För Dig allena. Suomi 1945. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS+LA+LE: Hannu Leminen. KU: Felix Forsman. M: Nils-Eric Fougstedt. Ä: Kurt Vilja. N: Helena Kara (Elina Takala), Olavi Reimas (lääkäri Matti Riisla), Tapio Rautavaara (metsänhoitaja Lauri Kulovaara), Siiri Angerkoski (Mimmi), Elsa Rantalainen (Maria Westerlund), Aino Lohikoski (Riitta Takala), Kalle Viherpuu (Nestor Takala), Thure Bahne (Heittonen, Kustannusosakeyhtiö Oksan johtaja). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 80 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 9.10.2009

Ohjaaja Hannu Lemisellä ja hänen näyttelijätärvaimollaan Helena Karalla oli kova vauhti päällä 1940-luvulla. Heidän ensimmäinen sodan jälkeen valmistunut elokuvansa Vain Sinulle on heidän tulkintansa aihemaailmasta, joka tuo mieleen aluksi Pygmalionin (My Fair Ladyn) ja sitten Juurakon Huldan. Maalaistalon tyttö Elina (Helena Kara saa puhua alussa Varsinais-Suomen murretta!) haluaa oppia ja sivistyä, pääsee Yhteiskunnalliseen Korkeakouluuun ja saa päiväkirjansa julkaistuksi kirjana nimeltä Vain Sinulle. Mutta Elina on sairastunut tuberkuloosiin, joka oli tuohon aikaan vaarallinen kuolemantauti. Ohjaus on sujuvaa, mutta tarina on enemmän sujuvan viihteellinen kuin aidosti kouraiseva. Tapio Rautavaara saa tässä elokuvassa vakuuttavan debyyttiroolinsa metsänhoitajana, traagisen romanssin ensirakastajana.

Fredrik Pacius 200 v

Maanantai, Maaliskuu 16th, 2009

”Suomen musiikin isän” Fredrik Paciuksen 200-vuotispäivän alla ilmestyy dvd:llä hänestä tehty suuren budjetin elämäkertaelokuva Ballaadi. Se valmistui Suomen Filmiteollisuuden 10-vuotisjuhlaelokuvaksi ja sai ensi-iltansa helmikuun 1944 suurpommitusten säestyksellä. (lisää…)

Ballaadi

Perjantai, Maaliskuu 13th, 2009

20090316-ballaadi.jpg

Ballad. Suomi 1944. O: Toivo Särkkä. M: Fredrik Pacius. KU: Marius Raichi. N: Maaria Eira, Thure Bahne. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 100 min. Finnkino 13.3.2009

Balladi oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys on tunnussävel ja nimenantaja 1800-luvun historiallisessa epookkielokuvassa, jollaiset olivat tuottaja-ohjaaja Toivo Särkän lempilaji.

Tarina alkaa Kaisaniemen puistossa Fredrik Paciuksen patsaan luona, ja se kertoo ensimmäisen suomalaisen oopperan synnystä vuonna 1851. Vuosiluku on faktaa, mutta lähes kaikki muu on kuvitelmaa hampurilaissyntyisen säveltäjän Fredrik Paciuksen (1809-1891, Thure Bahne) elämästä. Monipuolisesta musiikkitaiturista tuli ”Suomen musiikin isä”; hänen tulonsa maahamme käynnisti Suomen musiikkielämän kultakauden. Oopperan ja muiden laajempimuotoisten teosten rinnalla syntyi ikivihreiksi muodostuneita lauluja.

Elokuvassa korostuu Paciuksen ystävyys Sakari Topeliuksen (Arvi Tuomi) kanssa. Kavereihin kuuluvat myös Fredrik Cygnaeus (Kalle Rouni), J.V. Snellman (Topo Leistelä) ja J.L. Runeberg (Eino Kaipainen).

Elokuvassa perheellisen Paciuksen innoittajaksi tulee ”kuolematon rakastettu” Ebba Dunckert (Maaria Eira) siinä määrin, että salasuhde alkaa herättää pahennusta. Rouva Pacius pitää Ebballe mieleenpainuvan puhuttelun: ”Avioliitto on kuin kultainen häkki, johon kaikki pyrkivät, mutta siihen päästyään pyrkivät vapauteen”. Topelius tukee teemaa lapsille lukemallaan sadulla kuninkaasta, joka löytää ainutlaatuisen satakielen. Mustasukkaiset alamaiset karkottavat linnun, joka saa kultaisen häkin ja toisen linnun seurakseen. Kuningas laulaa surunsa unohtumattomin sävelin.

Kuvaus, lavastus ja puvustus ovat ilmeikästä epookkia. Särkän näyttelijäohjaus on tyypillisen kankeaa. Musiikkia johtaa Nils-Eric Fougstedt, ja sen esittävät Helsingin Teatteriorkesteri ja Kollegerna-solistikuoro. Monia ilmeisiä valintoja vältetään (”Maamme”, ”Sotilaspoika”, ”Suomen laulu”, ”Laps’ Suomen”), sen sijaan kuullaan monipuolinen valikoima Paciuksen muita sävellyksiä. Tunnusballadi on bel canto -aikakauden suomalainen helmi, mutta se kuullaan elokuvassa ehkä kaksi kertaa liian usein.

Elokuva huipentuu oopperan kantaesitykseen, jota seuraavat suomalaisen kulttuurin huiput ja jossa Topelius seppelöi Paciuksen. Finaalin ”Hymni Suomelle” -kuorokohtaus kajahtaa uljaasti italialaisten oopperamestarien veroisella voimalla.