Archive for the ‘Flon Suzanne’ Category

Juna

Keskiviikko, Toukokuu 5th, 2010

2010.05.14.-The-Train

JUNA / Tåget (The Train). USA/Ranska/Italia (c) 1964 Les Productions Artistes Associés. T: Jules Bricken. O: John Frankenheimer. KS: Franklin Coen ja Frank Davis – Franklin Coenin, Frank Davisin [ja Howard Dimsdalen ja Nedrick Youngin, n.c.] tarinasta – Rose Vallandin kirjasta Le Front de l’art (1961). KU: Jean Tournier, Walter Wottitz. M: Maurice Jarre. LA: Willy Holt. Ä: Joseph de Bretagne. LE: David Bretherton. N: Burt Lancaster (Paul Labiche), Paul Scofield (ev. Franz von Waldheim), Jeanne Moreau (Christine), Suzanne Flon (Mademoiselle Villard), Michel Simon (Papa Boule), Wolfgang Preiss (maj. Herren), Albert Rémy (lämmittäjä Didont), Howard Vernon (Dietrich). Mustavalkoinen, 1,66:1, DD mono,  127 min
Englanninkielinen versio. Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film (MGM) 5.5.2010

Amerikkalainen ohjaaja John Frankenheimer oli huippuvireessä 1960-luvulla. Kun Burt Lancasterilla oli vireillä Ranskassa suuri vastarintaelokuva Juna, jossa tähti ei tullut toimeen ohjaajansa Arthur Pennin kanssa, Lancaster kutsui tilalle luotto-ohjaajansa Frankenheimerin, joka oli ohjannut häntä jo kolmasti (Suurkaupungin sudet, Alcatrazin vanki, Toukokuun 7 päivää). Tosipohjainen tarina sijoittuu natsien miehittämään Ranskaan vuonna 1944 muutamaa päivää ennen liittoutuneiden saapumista. Natsit yrittävät kuljettaa Ranskan taideaarteet Saksaan, mutta vastarintaliike asettuu estämään kuljetusta henkensä kaupalla johtajanaan Paul Labiche (Lancaster). Kyseessä on suuren budjetin älykäs toimintaelokuva, jossa Frankenheimer osoittaa korkeimman luokan kykyä dynaamisen tilan hallitsijana. Elokuvassa on hämmästyttäviä toimintajaksoja, joissa syvätarkka kamera liikkuu pitkissä otoksissa. Aitoja kuvauspaikkoja on käytetty mahdollisimman paljon, räjähdykset ovat aitoja, ja akrobaatti Lancaster tekee vaaralliset stunttinsa itse. Ovela hämäys on tarinassa yhtä keskeisellä sijalla kuin fyysinen toiminta. Dvd-masterointi on kohtuullista tasoa.

Musta narsissi, Punaiset kengät, Punainen Mylly

Keskiviikko, Kesäkuu 27th, 2007

Brittiklassikoita väreissä

MUSTA NARSISSI (The Black Narcissus), Iso-Britannia 1947, ohjaus Michael Powell ja Emeric Pressburger, pääosissa Deborah Kerr, David Farrar, 1:1,33, DD mono, 97 min

PUNAISET KENGÄT (The Red Shoes), Iso-Britannia 1948, ohjaus Michael Powell ja Emeric Pressburger, pääosissa Moira Shearer, Anton Walbrook, 1:1,33, DD mono, 130 min

PUNAINEN MYLLY (Moulin Rouge), Iso-Britannia 1952, ohjaus John Huston, pääosissa José Ferrer, Suzanne Flon, 1:1,33, DD mono, 119 min

Future Film 27.6.2007

Michael Powell ja Emeric Pressburger toivat 1940-luvun brittielokuvaan hehkua. Rumer Goddenin romaaniin perustuva Musta narsissi (1947) kertoo Pyhän Marian sisarkunnan luostarista Himalajalla Darjeelingin lähellä. Sisaret (pääosassa Deborah Kerr) pitävät koulua, terveyskeskusta ja puutarhaa, mutta vuorten korkeus ja ikuinen tuuli ”saa kaiken tuntumaan ylettömältä”, kuten heitä auttava viriili mies (David Farrar) tietää. Punaiset kengät (1948) on baletin ystävien lempielokuva. Pääosassa on oikea primaballerina Moira Shearer, ja demonista tuottajaa esittää Anton Walbrook. Molemmissa on hienoa alkuperäismusiikkia (Brian Easdale) ja kaikkien aikojen Technicolor-kuvausta (Jack Cardiff). Molemmat ovat suurta ja rohkeaa elokuvataidetta kaiken vaarantavan kutsumuksen kuvauksina. Maailmalla niistä on julkaistu upeita erikoislaitoksia, Suomessa pelkkä elokuva saa puhua puolestaan.

Hollywood-vainoihin suivaantunut John Huston muutti Irlantiin ja alkoi tehdä brittielokuvia 1950-luvulla. Afrikan Kuningattaren jälkeen hänen toinen hittinsä oli Punainen Mylly, joka kertoo maalari Toulouse-Lautrecista 1890-luvulla, pääosassa José Ferrer. Vammaisen maalarin ja hänen taiteensa kuvaus koskettaa, värikuvaus on upeaa (Oswald Morris), ja ikivihreän musiikin loi Georges Auric (tunnari sai Suomessa nimen ”On syömmesi jäätä”). Naisroolit jäävät kolkoiksi (Jane Avrilia esittää Zsa Zsa Gabor), kunnes lopussa ilmestuu liian myöhään Suzanne Flon. Elokuvan suurmenestys innosti kahta taiteilijaa (Jean Renoir: Ranskalainen cancan, Vincente Minnelli: Hän rakasti elämää) vieläkin parempiin teoksiin.