Archive for the ‘Ekland Britt’ Category

007 ja kultainen ase (2-dvd)

Perjantai, Marraskuu 7th, 2008

20081108-the-man-with-the-golden-gun.jpg

007 JA KULTAINEN ASE (The Man With the Golden Gun). Iso-Britannia (c) 1974 Danjac S.A. T: Albert R. Broccoli, Harry Saltzman. O: Guy Hamilton. Ian Flemingin romaanista (1965). Tunnuslaulun esittää Lulu. N: Roger Moore (James Bond), Christopher Lee (Scaramanga), Britt Ekland (Mary Goodnight), Maud Adams (Audrea Anders), Hervé Villechaize (Nick Nack). Väri, 1,85:1, DD 5.1, DTS 5.1, 120 min
Sir Roger Mooren kommenttiraita
Ohjaaja Guy Hamiltonin ja tekijäkunnan jäsenten kommenttiraita
The Russell Harty Show
On Location with The Man With the Golden Gun
Girls Fighting
American Thrill Show Stunt Film
Guy Hamilton: The Director Speaks
The Road to Bond Stunt Coordinator W.J. Milligan
Inside The Man With the Golden Gun
Double-O Stuntmen: A Look at the Greatest Stunts
Exotic Locations, Credits, Theatrical Archive
FS Film 7.11.2008

Kommenttiraidalla Roger Moore kertoo, että elokuvassa 007 ja kultainen ase, hänen toisessa James Bond -elokuvassaan, ohjaaja Guy Hamilton yritti tehdä hänestä koviksen. Bond joutui lyömään naista (Maud Adams) ja työntämään köyhän lapsen jokeen, vaikka Mooren luonteelle oli vastenmielistä edes näytellä väkivaltaa naiselle tai lapselle. Moore kertoo myös, ettei häntä kiinnostanut edes poiketa Thaimaan seksibaareissa, sellaisissa kuin elokuvassa nähtävä Bottoms Up.

Kuvauspaikkoina olivat Thaimaa (mm. Phuket), Hongkong ja Macao. Scaramangan koskematon saari on nyttemmin muuttunut, nyt se täynnä muistoesinekauppoja, ja siitä on tullut ”James Bond -saari”. ”Niin pilaantumaton silloin, niin täynnä sotkua nyt”.

Moorea nolottaa nyt, että kun elokuvaa filmattiin Thaimaassa ja Hongkongissa, hän ei nähnyt köyhyyttä ja kurjuutta ympärillään. Näyttelijän työ on rankkaa, eikä Bondin esittäjällä ollut luppoaikaa. Näyttelijän työstä Moore muistelee Bette Davisia, joka käytti vaihtelevia katseen suuntia dynamisoidakseen kuvaa, ja samaan pyrki Moorekin, mutta millaisella menestyksellä, on meidän katsojien ratkaistava. Näyttelijän on mobilisoitava kaikki aistit kompensoidakseen myös sitä, mikä ei valkokankaalla näy.

Moorea vaivaannuttaa nyt sikarin käryttäminen elokuvassa. Hän ei halunnut polttaa savukkeita, ja siksi hänen suuhunsa ilmestyivät pitkät sikarit. ”Katku oli varmaan kamala kaikille työtovereille”.

Nyt, kun Moore oli tullut Bond-uralle, hän kertoo joskus vähän selailleensa paria Bond-kirjaa, mutta hän ei saanut niistä paljon irti. Niissä ei ollut huumoria, eikä Moore myöskään tuntenut Ian Flemingiä, toisin kuin yhtiön mainonnassa tuolloin kerrottiin.

Moore ihailee Bond-elokuvien loistavaa lavastusta, ja 007 ja kultainen ase -elokuvassa oli kaksi parhaisiin kuuluvaa. Queen Mary -laivan hylkyyn piilotetussa brittitiedustelun päämajassa Hongkongissa on huikea vino perspektiivi. Myös Scaramangan aurinkovoimala kuuluu unohtumattomiin Bond-lavasteisiin. Moore on täynnä ylistystä myös elokuvan erikoistehostemiehille, ennen kaikkea Derek Meddingsille, jonka keksinnöt näyttävät upeilta edelleenkin.

Tässä elokuvassa salaisen palvelun absurdiikka korostuu, kun James Bond esitellään ”kaikkien tuntemana” salaisena agenttina, ja naisagentti Mary Goodnight (Britt Ekland) on bimbo, joka peppuaan liikuttamalla on aiheuttaa katastrofin. Scaramangan kätyri, puoltaan vaihtava Audrea Anders (Maud Adams, myös yksi kauneimmista Bond-naisista) tosin on välkky.

Konnan roolin sai Mooren vanha kaveri Christopher Lee: ainoan kerran roisto oli näin keskeisessä roolissa Bond-tarinassa. ”Kadehdin aina konnia, heillä on parhaat vuorosanat”, Moore kommentoi. ”Ensi kerralla haluan esittää Bond-roistoa”.

Energiakriisi oli ajankohtainen elokuvaa tehtäessä. Scaramanga on saanut haltuunsa aurinkoenergian salaisuuden, ja sädeaseellaan hän tuhoaa Bondin lentokoneen noin vain. Hänellä on hallussaan ihmiskunnan tulevaisuuden pelastus: ”Nyt olen mies, jolla on kultainen ase”. Moore vertaa Bond-tarinoita antiikin draamoihin, joissa jumalat olivat näyttämöllä.

Tässä elokuvassa Harry Saltzman ja Cubby Broccoli olivat viimeistä kertaa yhdessä James Bond -tuottajina. ”On surullista nähdä kumppanuuden päättyvän”, on Mooren kommentti. ”Elleivät he olisi saavuttaneet niin mahtavaa menestystä, he olisivat varmaan jatkaneet yhdessä”.

Vaikka tuottajien ote oli jykevä, Moore toteaa ohjaaja Guy Hamiltonin tuoneen elokuvaan myös vahvan näkemyksensä.

Moore analysoi myös Bond-ilmiötä. James Bond oli jo yleisön vanha ystävä, ainutlaatuinen elokuvasarja. Katsojat kohdistivat siihen odotuksia, mutta he odottivat myös odottamatonta, hienoja kuvauspaikkoja ja glamour-ihmisiä. Bond-elokuviin ei kuulunut roiskuttaa aivoja pitkin seiniä. Bondilta odotettiin eskapismia ja liioittelua, ja Mooren osa oli viedä liioittelua pidemmälle.

Kommenttiraidan kuuntelijan bonuksiin kuuluu myös kuulla Mooren lausuvan suosikkirunonsa, Rudyard Kiplingin ”If”.

(lisää…)

Peeping Tom ja The Wicker Man

Keskiviikko, Maaliskuu 1st, 2006

20090301-peeping-tom.jpg20090301-wicker-man.jpg

Kaksi kirottua kauhuelokuvaa

PELON KASVOT (Peeping Tom), Iso-Britannia 1960, O: Michael Powell, N: Carl Boehm, Anna Massey. 1:1,78, mono, 97 min, liitedokumentti. Universal 1.3.2006

UHRIJUHLA (The Wicker Man), Iso-Britannia 1973, O: Robin Hardy, N: Edward Woodward, Christopher Lee, Diane Cilento, Britt Ekland, Ingrid Pitt. 1:1,78, 5.1 stereo, 84 min, liitedokumentteja. Universal 1.3.2006

Suomen Universal on julkaissut dvd:llä kaksi brittiläistä kirottua kauhuelokuvaa.

Peeping Tom (1960) sai tuoreeltaan niin tyrmäävän vastaanoton, että se vahingoitti ohjaajansa Michael Powellin ja päänäyttelijänsä Carl Boehmin (Sissi-elokuvistaan maailmankuuluksi tulleen Karlheinz Böhmin) uraa. Martin Scorsesen ja muiden ymmärtäjien ansiosta arvostus palautettiin, jopa vastakkaiseen äärimmäisyyteen asti: sitä on pidetty myös kaikkien aikojen parhaana brittielokuvana. Usean uudelleenkatsomisen arvoinen on ehdottomasti tämä katsomisen sairauden klassikko. Tuoreella liitedokumentilla esiintyy mm. Laura Mulvey, katsojasuhteen maineikas teoreetikko. Joissakin lähteissä pyörii virheellisiä tietoja pidemmästä versiosta, mutta tämä on kyllä se oikea täyspitkä laitos.

Uhrijuhla (1973) herätti hämmennystä, koska se ei loksahtanut totuttuihin kaavoihin, mutta sai pian kulttielokuvan aseman. Se kertoo brittipoliisista, joka pääsee skotlantilaisella saarella ikivanhojen pakanallisten rituaalien jäljille. Tuotantoyhtiö teloi elokuvan, josta tuli yleiseen levitykseen lyhyt versio, mutta josta on sittemmin rekonstruoitu pidempiä, vaikka kameranegatiivit jäivätkin moottoritien alle. Suomalaisella dvd:llä nähdään kuitenkin vain lyhyin versio, joten keräilijöiden on hankittava pidemmät laitokset ulkomailta. Lyhyelläkin versiolla nähdään kuitenkin Britt Eklandin soidinlaulukohtaus. Liitedokumentilla paneudutaan ristiriitaista kyllä pidempien versioiden paremmuuteen ja luetellaan lyhyestä puuttuvat kohdat. Christopher Leelle Uhrijuhla on ”paras elokuvani”. Liitedokumentilla hänen esiintymisensä on mielestäni vielä vaikuttavampi kuin elokuvassa itsessään.

Kummankaan elokuvan masterointi ei ole korkealuokkaista, mikä on vahinko, sillä molemmat ovat visuaalisesti kunnianhimoisia. Toivottovasti surullinen syy ei ole se, että kummastakaan ei parempia lähtömateriaaleja ole olemassa.