Archive for the ‘Eemeli’ Category

Emil ja possuressu (blu-ray)

Perjantai, Syyskuu 18th, 2009

20091001-emil-och-griseknoen.jpg

EEMELI JA POSSURESSU (Emil och griseknoen), Ruotsi 1973. TY: Svensk Filmindustri. O: Olle Hellbom. KS: Astrid Lindgren.  KU: Kalle Bergholm. M: Georg Riedel. N: Jan Ohlsson, Lena Wisborg, Allan Edwall. Väri, DD 5.1, 97 min
Blu-ray 1080p, hd widescreen 1,78:1
Puhumme suomea / alkukieliseen ääniraitaan suom. tekstit.
Suom. äänet: Otto Kuikka, Sari Havas, Jukka Voutilainen, Jarmo Koski, Eira Soriola, Johanna Matila, Iida Hakkarainen. O: Ida Carpelan. Äänitys ja editointi: Revolver Studiot / Asko Ahonen. Suomennos: Jarmo Åhrlund.
FS Film 18.9.2009

Astrid Lindgrenin Eemeli ja possuressu, nuorten katsojien dvd-suosikki, on nyt päivitetty blu-ray-formaattiin. Kolmannessa ja viimeisessä Eemelin seikkailuista kertovassa elokuvassa huutokaupasta saadun possun mieltymys karviaismarjoihin aiheuttaa yllätyksen kaikille.

Suuri sävelparaati

Torstai, Tammikuu 15th, 2009

2009.09.19.-Suuri-savelparaati 1

SUURI SÄVELPARAATI / Den stora schlagerparaden. Suomi 1959. T: Veikko Itkonen. O+LA: Jack Witikka. KU: Kalle Peronkoski.
Brita Koivunen: ”Mamma, mies tuijottaa minua”
Pärre Förars: ”Kerro kultainen kuu”
Laila Kinnunen: ”Unissakävelijä”
Juha Eirto: ”Tiikerihai”
Olavi Virta: ”Hula hula hula hoop”
Tuula Siponius: ”Iloinen Amsterdam”
Jorma Lyytinen: ”Kuutamotango”
Annikki Tähti: ”Balladi Olavinlinnasta”
Eino Virtanen: ”Buona sera, signorina”
Eila Pellinen: ”Surullinen sunnuntai”
Kauko Käyhkö: ”Kalastaja-Eemelin valssi”
Seija Karpiomaa: ”Vanha mustalainen”
Eemeli: ”Eemelin eepee”
Anna-Liisa Pyykkö: ”Kaikki alkoi sinun kanssasi”
Eino Grön: ”Liian paljon rahaa”
Ossi Runne: ”Samba mexicana”
Veikko Tuomi: ”Kertokaa se hänelle”
Metro-tytöt: ”Alla venäläisen kuun”
Matti ja Repe: ”Kuokkavieraat”
Ilkka Rinne: ”Rattaanpyörä”
Kipparikvartetti: ”Priki Eufrosynen kannella”
Tapio Rautavaara: ”Isoisän olkihattu”
Eila Pellinen: ”Kaksi kitaraa”
Annikki Tähti: ”Pustan sävel”
Vieno Kekkonen, Eino Virtanen ja Kauko Käyhkö: ”Aina ei päivä paistaa voi”
Tuula Siponius: ”Kuutamouintia”
Juha Eirto: ”Venezuela”
Brita Koivunen: ”Katinka”
Pärre Förars: ”Yö preerialla”
Vieno Kekkonen: ”Tuliharja”
Laila Kinnunen: ”Kellä kulta, sillä onni”
Jaakko Salon orkesteri: ”Suuri sävelparaati”
Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 97 min
Ei tekstityksiä.
Pan Vision 15.1.2009

Tuottaja Veikko Itkonen ja ohjaaja Jack Witikka tulivat avanneeksi suomalaisen elokuvan iskelmäkarusellien sarjan elokuvalla Suuri sävelparaati. Vuosina 1959-1966 näitä elokuvia valmistui kaikkiaan seitsemän. Elokuvatyyppi oli sinänsä perusajatukseltaan vanha: jo monet ensimmäiset äänielokuvat Yhdysvalloissa ja Suomessakin perustuivat revyyrakenteeseen, jossa eri esiintyjien numerot seuraavat toisiaan minimalistisen kehysjuonen toisiinsa yhdistäminä. Liiankin karua ja televisiomaista Suurta sävelparaatia ei voi pitää suurena elokuvataiteena, mutta sen tavaton arvo liittyy siihen, että se on niin laaja otos aikansa suosituimmasta suomalaisesta populaarimusiikista. Kuvassa näkyvien tähtien ohella elokuvassa kuuluvat aikansa parhaat alan orkesterit, esimerkiksi Jaakko Salon, Ossi Runnen ja Erkki Melakosken. Ilman liioiteltua innostusta numeroita kytkevät toisiinsa Tarmo Manni, Eemeli ja Reino Helismaa. Heidän suorastaan happamat ilmeensä toimivat sopivana kontrastina kaikelle. Hakuvalikon ansiosta itse kunkin suosikkikappale löytyy helposti. Itse olin tällä kertaa kiitollinen Seija Karpiomaan ”Vanhan mustalaisen” keskittyneestä tulkinnasta. Dvd-masterointi on kohdallaan.

Kesäistä SF-viihdettä

Perjantai, Kesäkuu 16th, 2006

20090414-ruma-elsa.jpg

PUCK (Hannu Leminen, 1942)
RUMA ELSA (Edvin Laine, 1949)
NEITI TALONMIES (William Markus, 1955)
EEMELI-BOKSI:
- OHO, SANOI EEMELI (Ville Salminen, 1959)
- MOLSKIS, SANOI EEMELI, MOLSKIS! (Ville Salminen, 1960)
- EI SE MITÄÄN, SANOI EEMELI (Åke Lindman, 1962)
OPETTAJATAR SEIKKAILEE (Aarne Tarkas, 1960)
NAISET, JOTKA MINULLE ANNOIT (Aarne Tarkas, 1962)
Mustavalkoisia, 1:1,33, Dolby Digital mono
Finnkino 16.6.2006

Finnkinon kesäinen annos Suomen Filmiteollisuuden tuotantoa painottuu kevyeen viihteeseen.

Julkaisuista vanhin, Hannu Lemisen varhaisimpiin ohjaustöihin kuuluva Puck (1942) sisältää myös vakavampia teemoja. Kimmo Laine on esittänyt väitteen, jonka mukaan Leminen ei koskaan tehnyt huonoa elokuvaa. Tässäkin elokuvassa viihteellisyys ohjautuu suvaitsevaisuuden puolustuspuheeksi, kun Helena Karan esittämän naisen synkkä menneisyys paljastuu. Hänestä luotu ihannoitu mielikuva William Shakespearen Kesäyön unelman Puck-hahmona kuitenkin vain korostuu. Tauno Palo esittää hajamielistä säveltäjää ja Elsa Rantalainen boheemia taidemaalaria. Karkeilta kliseiltä ei vältytä, mutta elokuvassa soivat myös sielun salaisuudet.

Ruma Elsa (1949) oli Ensio Rislakin suosikkinäytelmän tuoreeltaan tehty filmatisointi. Professorin leskellä on kolme tytärtä. Kapinallinen ja poikamainen Elsa (Eeva-Kaarina Volanen) suivaantuu, kun häntä aletaan kutsua ”rumaksi Elsaksi”. Hän muuttuu päivän ajaksi kampaajan, ehostajan ja vaatturin turvin tunnistamattoman kauniiksi prinsessaksi, ja vamppaa äitinsä ja siskojensa kosijat, vain näyttääkseen heille. Elokuva voisi olla sukupuoli-identiteetin pohdiskelijalle kiinnostava tänäkin päivänä, ellei ohjaaja Edvin Laine johdattelisi sitä liioiteltuun karikatyyriin ja ylinäyttelemiseen.

Neiti Talonmies (1955) perustuu Hilja Valtosen romaaniin, ja viihteellisten kuvioidensa takana siinä on myös askarruttavaa ajankuvaa. Irja (Nelly Lovén) on evakkoperheen tytär, jonka äiti on kuollut, ja joka joutuu vieraissa perheissä aina työjuhdan osaan halveksittuna karjalaisena. Näin myös koulussa, jonka hajamielinen mutta vähättelevä rehtori (Tauno Palo) ei kannusta tyttöä opiskeluun, jolloin tämä urakoidensa lomassa lukee ylioppilaaksi naapurikunnan koulussa salaa. Elokuva on kiinnostava sekä karjalaisuuden että naisnäkökulman kannalta omassa kevyessä sarjassaan.

Eemeli-komediat -boksissa Finnkino on julkaissut koomikon kaikki kolme nimikkoelokuvaa. Oho, sanoi Eemeli (1959) käynnistyy hahmon kotimökiltä Römpsänperältä, joka on sijoitettu kartassa Saimaan rannalle Savonlinnan ja Lappeenrannan välille. Aikamiespoika lähetetään maailmalle, ja hän löytää tiensä unohdetulle tukkikämpälle, jossa ensi kertaa viiteen vuoteen nähty tukki varustetaan juhlatunnuksin. Molskis, sano Eemeli, molskis! (1960) lähettää Eemelin taas mökistä maailmalle, nyt Helsinkiin vossikkakuskiksi, joka pelastaa kaksi orpolasta ja tekee tienestiä myös hevosia esittävällä ”eläinnäytelmällä”. Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962) oli SF:n lopun ajan elokuvia ja Reino Helismaan viimeinen elokuvakäsikirjoitus. Talviunta nukkuva turkismetsästäjä Eemeli herää, kun postiljooni jää hänen loukkuunsa, ja tämän parantuessa Eemeli tuuraa häntä maalaiskirjeenkantajana, järjestellen samalla kylän rakkausasiat kuntoon. Eemeli itse on Jacques Tatin tavoin hahmo, joka ei itse tempaudu mukaan romantiikkaan, ja Buster Keatonin tavoin hymyilemätön hahmo, jonka tilanteiden koomisuus siitä vain korostuu. Hänen elokuvansa ovat kuitenkin löysintä ”aivot narikkaan” -tuotantoa, joista voi ajankulukseen poimia hauskoja vitsejä, hyviä näyttelijöitä ja Toivo Kärjen musiikkia.

Vauhtiohjaaja Aarne Tarkakselta on mukana kaksi elokuvaa. Opettajatar seikkailee (1960) on kesähupailu, jossa Leni Katajakosken esittämä ”kauhea tantta” pitää kovaa kuria tyttöluokassa. Kaikki menee sekaisin, kun Tommi Rinteen esittämä taiteilija maalaa hänen kasvonsa alastomalle nymfille. Naiset, jotka minulle annoit (1962) on Tarkaksen vakavampaa tuotantoa. Näyttelijämaailmaan sijoittuvassa kolmiodraamassa Rauha Rentola esittää aikuista naista, jonka miehellä (Stig Fransman) on suhde nuoremman kollegan (Elina Salo) kanssa. Vaikka käsikirjoituksessa on harmittavaa kaavamaisuutta, näyttelijöissä itsessään on aitoutta, ja ohjaaja välttää helpon loppuratkaisun.

SF:n elokuvat olivat tavallisesti hyvin kuvattuja, ja siksi on mieluisaa nähdä niistä kunnollista dvd-masterointia silloinkin kun kyseessä on kevyt ajanviete. Valitettavasti tässä erässä jälki on usein vain kohtalaista, ei niin hienoa kuin Finnkinon parhaissa SF-julkaisuissa.

Yks' tavallinen Virtanen

Perjantai, Kesäkuu 17th, 2005

20090808-yks-tavallinen-virtanen.jpg

YKS’ TAVALLINEN VIRTANEN / Virtanen ä’ vi allihopa. Suomi 1959. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Ville Salminen. KS: Reino Helismaa. KU: Kalle Peronkoski. M: Toivo Kärki. N: Leni Katajakoski (Anni Lehtelä), Martti Katajisto (taidemaalari Väinö Virtanen), Pirkko Mannola (Sirkka Mäkelä), Göran Cederberg (insinööri Kalle Kallio), Toivo Lahti (Edward ”Eetu” Lehtelä), Siiri Angerkoski (Mammi Lehtelä), Hannes Häyrinen (Joltinen), Eemeli (pummi), Pentti Viljanen (postivirkailija), Ari Laine (poliisi Kumpulainen), Heikki Savolainen (kansanedustaja Pitkänen, taidesäätiön hallituksen jäsen), Veikko Linna (kauppaneuvos Lihavainen, taidesäätiön puheenjohtaja), Masa Niemi (maanmittari Pätkänen, taidesäätiön hallituksen jäsen), Ville-Veikko Salminen (autonkuljettaja), Pirkko Alatalo (vyöruusu), Jouni Brännare (pärinäpoika). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono 87 min
Suomenkielinen tekstitys, svenska texter.
Finnkino 17.6.2005

Suomalaisen elokuvan studiokauden lopunajan vuosina syntyi monenlaista tusinaviihdettä. Reino Helismaa kyhäsi Yks’ tavallinen Virtanen -elokuvan himphamppujuonen henkilöllisyyden vaihdoksesta ja hotellin ympärille sijoittuvasta huijaushankkeesta. Liukuhihnakäsikirjoitus toteutui Ville Salmisen liukuhihnaohjauksena.

Komiikan akselina on Hannes Häyrisen ja Eemelin vakuuttava yhteispeli. Elokuva oli Eemelin esikoisrooli: hänen elokuvauransa kesti seuraavat neljä vuotta, jolloin hän esiintyi 10 elokuvassa, mukana useita pääosia. Naiivina lemmenparina pelehtivät Leni Katajakoski ja Martti Katajisto.

Elokuvan arvo piilee sen musiikissa. Ensimmäisessä elokuvaroolissaan on myös nuori, raikas Pirkko Mannola, joka sekä laulaa että näyttelee. Elokuvassa on pätevää iskelmistöä Toivo Kärki / Reijo Helismaa -osastolta. Yks’ tavallinen Virtanen muistetaan myös yhtenä ensimmäisistä suomalaisista elokuvista, joissa rockilla ja rocktanssilla oli sijansa.

Kankkulan kaivolla

Perjantai, Helmikuu 25th, 2005

2010.06.13.-Kankkulan-kaivolla

KANKKULAN KAIVOLLA / Kring Kankkula-brunnen. Suomi 1960. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Toivo Särkkä, Aarne Tarkas. KS: Reino Helismaa – Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan radiohupailusarjasta (1958- ). KU: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. M: Toivo Kärki, es. Pumppuveikot. Ä: Harald Koivikko, Kurt Vilja. LE: Armas Vallasvuo. N: Oke Tuuri (Tippavaaran vanhaisäntä), Leni Katajakoski (Leena, vanhanisännän tyttärentyttärentyttärentytär), Ismo Kallio (Lauri, poliisi), Hannes Häyrinen (radioreportteri), Siiri Angerkoski (Neulasen Manta), Kauko Kokkonen (yleismies Jantunen), Eemeli (kauppias Romppanen), Pumppuveikot. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 102 min
Suom. tekstit (laulun sanatkin) / svenska texter.
Finnkino (SF) 25.2.2005

Kankkulan kaivolla on tapana mainita yhtenä suomalaisen elokuvan pohjanoteerauksista. Rehabilitointiin ei ole tarvetta, vaikka elokuvalla oli peräti kaksi ohjaajaa – tuottaja Toivo Särkkä yhdessä Aarne Tarkaksen kanssa – mutta totuuden nimessä paljon huonompiakin elokuvia on maassamme tehty. Viihteen rima oli todellakin viritetty kesäjuhlatasolle, mutta musiikin vauhdittajina olivat Toivo Kärki ja Reino Helismaa, ja aurinkoisen hölynpölyn esiintyjät ovat hyviä ammattilaisia. Elokuva perustui Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan suosittuun radiohupailusarjaan, mutta käsikirjoitus oli uusi ja esiintyjät vaihdettu. Tippavaaran isäntä ja yleismies Jantunen jäivät suomalaisen folkloren käsitteiksi. Oke Tuuri vetää satavuotiaan isännän roolin hieman rasittavalla maneerilla. Radiohupailujen musiikkina soitettiin 1930-luvun fokseja, ja tällä  uusiokierroksella musiikkia alettiin kutsua humpaksi. Humppailmiö onkin jäänyt Kankkulan kaivon pysyvimmäksi perinnöksi. Pumppuveikkojen elokuvassa nähtävän esiintymisen seremoniamestarina toimii Eemeli. Dvd on masteroitu käytetystä, naarmuisesta esityskopiosta, vaikka negatiivit ovat tallella. Miellyttävää kyllä laulujen sanatkin on tekstitetty niiden iloksi, jotka haluavat laulaa mukana.