Archive for the ‘Cobb Lee J.’ Category

Manaaja (Extended Director’s Cut, vuoden 2000 versio) (blu-ray)

Keskiviikko, Lokakuu 27th, 2010

2010.10.17.-The-Exorcist

MANAAJA / Exorcisten (The Exorcist). USA © 1973 Warner Bros. T+KS: William Peter Blatty romaanistaan (1973). O: William Friedkin. KU (Metrocolor, 1,37>1,85): Owen Roizman, Billy Williams. LE: Norman Gay, Jordan Leondopoulos, Evan Lottman, Bud Smith. LA: Bill Malley. MA: Dick Smith. M: Jack Nitzsche; Mike Oldfield: Tubular Bells. N: Ellen Burstyn (rouva MacNeil), Max von Sydow (Isä Merrin), Jason Miller (Isä Karras), Lee J. Cobb (komisario Kinderman), Linda Blair (Regan).
Esillä on Extended Director’s Cut (2000), joka tunnetaan myös nimellä Manaaja – ennennäkemätön versio (The Exorcist: The Version You Haven’t Seen Yet, 2000).
Bonus: – Kolme uutta liitedokumenttia: Raising Hell: Filming The Exorcist (2010) 30 min. – The Exorcist Locations: Georgetown Then and Now (2010) 9 min. – Faces of Evil: The Different Versions of The Exorcist (2010) 10 min. – William Friedkinin kommenttiraita.
Väri, 1080p High Definition 1,78:1, DTS-HD Master Audio 6.1, 132 min
Suom. tekstit / svenska texter
Warner Home Video Finland 27.10.2010

Manaaja on ilmestynyt dvd:llä useampaan otteeseen. Nyt se ilmestyy ensi kertaa blu-rayna, ja mukana on kolme uutta liitedokumenttia, joissa on ennennäkemättömiä otoksia elokuvan teosta. Rosemaryn painajaisen menestys innoitti Hollywood-veteraani William Peter Blattyn tekemään Warner-yhtiön kanssa rahakkaan sopimuksen julkaisemattomasta romaanistaan, jonka innoitti Yhdysvaltain katolisen kirkon viimeinen virallinen manaustoimitus 1949. Blatty palkkasi ohjaajaksi Kovaotteisilla miehillä kunnostautuneen William Friedkinin, ja tuloksena oli merkittävin jättiyleisön kauhuelokuva sitten Psykon, ensi-iltakierroksensa aikaan yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista. Georgetownissa, Washington D.C:ssa teinityttö Regan MacNeiliä kiusaavat kummalliset vaivat, joihin lääkärit eivät löydä selitystä mutta hengenmiehet kyllä: tytön on riivannut paholainen – inkarnaationaan tanakalla kapineella varustettu Pazuzu. Reganin pää pyörii ruumiissa, suusta suihkuaa hernesoppaa ja kirosanoja, krusifiksi profanisoituu hieromasauvaksi ja huoneessa riehuu myrsky. Warner hyödynsi elokuvaa ympäröinyttä pahennuksen ja onnettomuuden ilmapiiriä, ja kriitikot auttoivat markkinointia runttaamalla tekeleen roskana. Mediasirkuksen unohduttua elokuva näyttäytyy mietteliäänä, surumielisenä fantasiatutkielmana sukupolvien ristiriidasta. Teräväpiirtomasterointi on teknisesti huipputasoista.

Lännen härkä

Perjantai, Kesäkuu 5th, 2009

20090713-the-bull-of-the-west.jpg

LÄNNEN HÄRKÄ (The Bull of the West). USA, alk. 1962 ja 1965, yhdistetty 1971. O: Paul Stanley, Jerry Hopper. N: Charles Bronson (Ben Justin), Geraldine Brooks (Georgia Price), Gary Clarke (Steve), Lee J. Cobb (tuomari Garth) James Drury (Virginialainen), Clu Gulager (apulaissheriffi Emmett Ryker), Ben Johnson (Spinner), Brian Keith (Johnny Wade), DeForest Kelley (Ben Tully), George Kennedy (’Bear’ Suchette), Doug McClure (Trampas). Väri, 1,33:1, DD mono, 95 min
Arvostelijankappaleessa eivät näkyneet suomenkieliset tekstit valikon lupauksesta huolimatta.
Finnkino 5.6.2009

Lännen härkä on kooste kahdesta Virginialainen -tv-sarjan jaksosta: Duel at Shiloh (1962) ja Nobility of Kings (1965).

Virginialainen oli television ensimmäinen lännensarja, jonka jaksot olivat peräti 75-minuuttisia (90-minuuttisia mainoskatkoineen). Alusta alkaen väreissä kuvattu NBC:n sarja (1962-1971) perustui lähinnä vain henkilöhahmojensa nimien osalta Owen Wisterin lännenromaaniin. Tapahtumapaikkana oli Shilohin karjatila Medicine Bowssa Wyomingissa 1880-luvulla. Koko sarjan toistuvia hahmoja olivat nimihenkilö, jotka tunnettiin vain Virginialaisena (James Drury) sekä Trampas (Doug McClure), jonka persoona sarjassa oli vallan erilainen kuin romaanissa. Neljällä ensimmäisellä tuotantokaudella Shilohin omistajana oli tuomari Garth, jota esitti Lee J. Cobb.

Duel at Shiloh (2.1.1963, 1. tuotantokausi, 15. episodi) on uudelleenfilmatisointi King Vidorin elokuvasta Mies vailla kohtaloa. Brian Keith esittää vaeltavaa cowboyta, jota Vidorilla esitti Kirk Douglas, ja Geraldine Brooks tulkitsee häikäilemätöntä karjakuningatarta, joka aikoo hankkia niin suuren karjalauman, että se vie kaikilta muilta elintilan. Ben Johnson esittää karjakuningattaren ensimmäistä, oikeudenmukaista työnjohtajaa roolissa, jota Vidorilla esitti Jay C. Flippen. On mielenkiintoista nähdä heti perään pienen budjetin tv-versio Vidorin westernistä, jonka Finnkino julkaisi samana päivänä kuin Lännen härän. Suomeen Virginialaisen ensimmäiset tuotantokaudet tuotiin aikana, jolloin tv-ohjelmatkin ennakkotarkastettiin, ja Duel at Shiloh kiellettiin kokonaan! Tavallaan johdonmukaista kyllä, sillä Vidorin elokuvakin oli Suomessa tuolloin kielletty. Mutta samalla outoa kyllä, sillä Yhdysvalloissa ei ollut lainkaan ikärajoja, eli kaikki normaalielokuvat olivat lapsille sallittuja.

Nobility of Kings (1965, 4. tuotantokausi, 8. episodi) on kertomus seudun uudesta karjatilallisesta Ben Justinista (Charles Bronson), joka hankkii viimeisillä varoillaan uljaan mustan Aberdeen Angus -siitossonnin. Hän ei luota kehenkään, mököttää uudelle nuorelle vaimolleen eikä suostu opettamaan aikuistuvaa poikaansa edes ratsastamaan. Sisukas junttura menestyy silti, vaikka hänellä on vaikean hetken tullen taipumus tarttua viinapulloon ja yltyä väkivaltaiseksi. Kun tilallisten suuri yhteinen karjanajo alkaa, Benin karjassa todetaan suu- ja sorkkatauti, ja kaikki on lopetettava. Medicine Bown muut karjatilalliset yllättävät silloin Benin jalomielisyydellään. Toisena vierailevana erikoistähtenä on George Kennedy, jonka esittämä karjatilallinen on melkein loppuun asti Benin pahin vihamies.

35-milliselle värifilmille kuvattu Virginialainen oli tv-ohjelmaksi sellaista laatutuotantoa, että vuonna 1971 siitä koottiin elokuvateatterilevitykseen tämä kahden episodin Lännen härkä -kooste, joka nähtiin Suomenkin elokuvateattereissa. Kyse on silti halpawesternistä oikeisiin elokuvateatterielokuviin verrattuna, mutta Lännen härän näyttelijäkaarti on kiinnostava, ja sen lopussa on tragiikkaa, kun Ben joutuu teurastamaan oman karjansa. Kaikkiin ongelmiin löytyy kaiken helposti vesittävä onnellinen loppu.

Näin valloitettiin Villi Länsi

Keskiviikko, Lokakuu 29th, 2008

20081122-how-the-west-wa.jpg

How the West Was Won (3-dvd). US 1962. O: John Ford (Sisällissota), Henry Hathaway (Joet, tasangot ja lainsuojattomat), George Marshall (Rautatie). Pääosissa Carroll Baker, Lee J. Cobb, Henry Fonda, Carolyn Jones, Karl Malden, Gregory Peck, George Peppard, Robert Preston, Debbie Reynolds, James Stewart, Eli Wallach, John Wayne, Richard Widmark. Kommenttiraidalla David Strohmeier, John Sittig (Cinerama), Rudy Behlmer, Jon Burlingame, Loren James. Liitedokumentti: Cinerama Adventure (David Strohmeier, 2002). 2,89:1 [väärä kansitieto: 1,77:1] / DD 5.1 / pääkuva 157 min. Dvd ja blu-ray Warner Home Entertainment 29.10.2008

1950-luvun laajakangasmenetelmistä Cinerama oli erityisen kunnianhimoinen, sillä se vaati kolme toisiinsa synkronisoitua projektoria ja kaarevan erikoisvalkokankaan. Helsingissä toimi Cinerama Savoy, josta tuli loppuvaiheessa 70 mm:n elokuvien teatteri.

Cinerama-elokuvia tehtiin vain vähän, mutta ne saivat suuren suosion. Näin valloitettiin Villi Länsi on ollut alkuperäisen ultraleveän ensi-iltakierroksensa jälkeen nähtävillä tavallisemmissa laajakuvamuodoissa, mutta uuden hd-masteroinnin ansiosta se tulee ensi kertaa kotikatsomoihinsa huikeassa leveydessään, loistavista väreistä ja 5.1 -masteroidusta äänestä puhumattakaan. Kuvamasteroinnissa on häivytetty useimmat originaaliin kuuluneet saumat, mutta korjailua ei ole liioiteltu, vaan näkyviin on jäänyt mm. koskenlaskun linsseihin heittämiä pärskeitä. Intiaanihyökkäys, puhvelilauma, ratatyömaat ja sisällissota järisyttävät uudella tavalla näin nähtyinä.

Mukana on tähtikaarti, ja ainakin John Fordin sisällissotaepisodissa on koskettavuutta. Koko- ja kaukokuvina ilman lähikuvia toteutettu elokuva ei suoraan sanoen toimi kuvaruutukoossa juuri lainkaan, vaan on omiaan tykillä seinälle heijastettavaksi.

Elokuva on jaettu kahdelle levylle. Kolmannella on David Strohmeierin ensiluokkainen täysipitkä Cinerama-liitedokumentti vuodelta 2002. Siinä on runsaasti upeita Cinerama-näytteitä ja laaja näkökulma aiheen historiaan Abel Gancen Napoleonin polyvisiosta nykypäivän ajatuksiin virtuaalitodellisuudesta. Menneisyyden tarkastelua olisi voinut ulottaa myös 1800-luvun suosittuihin panoraamaspektaakkeleihin, joista UCLA:n professori Erkki Huhtamo on kirjoittanut äskettäin väitöskirjan.

Liitedokumentissa Cinerama-näytteet nähdään kaarevina Smilebox-simulaatioina. Pääkuva on Suomi-julkaisussa suorakaiteen muotoinen.

Marlon Brando (3-dvd), Charles Bronson (3-dvd), Cary Grant (4-dvd)

Keskiviikko, Huhtikuu 11th, 2007

Kolme tähteä bokseissa

MARLON BRANDO CLASSICS -boksi (3-dvd)
HURJAPÄÄT (The Wild One, 1953), ohjaus Laslo Benedek, pääosissa Marlon Brando, Mary Murphy, Lee Marvin, 1:1,33, mono, 76 min
ALASTON SATAMA: SPECIAL EDITION (On the Waterfront, 1954), ohjaus Elia Kazan, pääosissa Marlon Brando, Eva Marie Saint, Karl Malden, Lee J. Cobb, Rod Steiger, 1:1,33, mono, Richard Schickelin ja Jeff Youngin kommenttiraita, mukana Kazanin haastattelu, dokumentti Contender: Mastering the Method (2001), pääkuva 103 min
ARMOTTOMAT (The Chase, 1966), ohjaus Arthur Penn, pääosissa Marlon Brando, Robert Redford, Jane Fonda, E.G. Marshall, Angie Dickinson, Miriam Hopkins, Robert Duvall, Diana Hyland, James Fox, 1:2,35, mono, 128 min
Sony / Universal 11.4.2007

CHARLES BRONSON CLASSICS -boksi (3-dvd)
VÄKIVALLAN VIHOLLINEN (Death Wish, 1974), ohjaus Michael Winner, pääosissa Charles Bronson, Hope Lange, Kathleen Tolan, Vincent Gardenia, 1:1,85, mono, 90 min
TERÄSHERMO (Breakout, 1975), ohjaus Tom Gries, pääosissa Charles Bronson, Robert Duvall, John Huston, Randy Quaid, Sheree North, 1:2,35, mono, 93 min
HAASTAJA (Hard Times, 1975), ohjaus Walter Hill, pääosissa Charles Bronson, James Coburn, Jill Ireland, Strother Martin, 1:2,35, mono, 90 min
Sony / Universal 11.4.2007

CARY GRANT: THE GENTLEMAN’S COLLECTION -boksi (4-dvd)
VARKAITTEN PARATIISI (To Catch a Thief), 1954, ohjaus: Alfred Hitchcock, pääosissa Cary Grant, Grace Kelly, 1:1,85, mono, neljä dokumenttia (2003): Writing and Casting To Catch a Thief; The Making of To Catch a Thief; Hitchcock and To Catch a Thief: An Appreciation; Edith Head: The Paramount Years, pääkuva 102 min
HÄTÄVALHE (Indiscreet), Iso-Britannia 1958, ohjaus: Stanley Donen, pääosissa Cary Grant, Ingrid Bergman, 1:1,78, mono, 96 min
LEMMENLAIVA (Houseboat), 1960, ohjaus Melville Shavelson, pääosissa Cary Grant, Sophia Loren, 1:1,78, mono, 105 min
MINKIN KOSKETUS (That Touch of Mink), 1962, ohjaus Delbert Mann, pääosissa Cary Grant, Doris Day, 1:2,35, mono, 95 min
Paramount 21.3.2007

VARKAITTEN PARATIISI: Special Collector’s Edition (2007), ks. tiedot yllä, uudelleenmasteroitu laitos, 1:1,78, DD surround, mukana uusi Peter Bogdanovichin ja Laurent Bouzereaun kommenttiraita ja edellisen laitoksen ekstrat
Paramount 23.5.2007

Marlon Brando Classics on julkaisu, josta ei dvd-boksi parane. Hurjapäät (1953) on nuorisokulttuurielokuvien kantateos, jossa kaksi prätkäjengiä riehuu pikkukaupungissa, ja Marlon Brando Lee Marvinin kanssa kukkoillessaan kiteyttää kuolemattomasti nuoren kapinallisen karismaa ja lapsellisuutta. Alaston satama (1954) on näyttelijöiden juhlaa, jossa Brandoa ympäröivät huiput Eva Marie Saintista Rod Steigeriin Elia Kazanin ohjauksessa. Tarjolla on elokuvan erikoisjulkaisu kommenttiraitoineen ja dokumentteineen, jotka kytkevät teoksen aikaansa. Armottomat (1966) on aikuisen Brandon parhaita elokuvia. Siinäkin on mukana huikea näyttelijäkaarti Jane Fondasta Robert Duvalliin, ja ohjaajana Arthur Penn oli parhaassa vireessään, vaikka ottikin yhteen tuottaja Sam Spiegelin kanssa. Kaikki kolme ovat ehdottomia Zeitgeist-elokuvia. Dvd-masterointi on hyvää, ja Alastomasta satamasta nähdään kuuluisa vuoden 1999 restauroitu laitos, joka hämmästyttää sitäkin, joka tuntee elokuvan hyvin.

Charles Bronson Classics esittelee kolme peräkkäin valmistunutta elokuvaa pitkän linjan toimintatähden uralta. Väkivallan vihollisessa (Death Wish, 1974) Bronson on pasifistinen arkkitehti ja aseistakieltäytyjä, jonka vaimo (Hope Lange) murhataan ja tytär pahoinpidellään loppuiäkseen mielisairaaksi. Koska New Yorkissa poliisi on voimaton tuntemattomia pahoinpitelijöitä kohtaan, rauhan miehestä tulee yhden miehen vigilantepartio, joka saa oman käden oikeutta harjoittaessaan katurikollisuuden putoamaan puoleen. Teräshermo (Breakout, 1975) tavoittelee rennompaa ja humoristisempaa toimintatyyliä tarinassa, jossa lentoyrittäjä Bronson vedetään murhaajaksi lavastetun Robert Duvallin pelastajaksi Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. Haastaja (Hard Times, 1975) sijoittuu lamavuosien New Orleansiin, jossa katutappelija Bronson pitää puoliaan myös, kun vastuksena ovat kierot managerit. Debytoivan ohjaajan Walter Hillin tyyliä ei tässä vielä tunnista; uraansa aloittamassa oli tässä myös merkittävä toimintatuottaja Lawrence Gordon.

Cary Grant: The Gentleman’s Collection alkaa Varkaitten paratiisilla (1954), joka oli tähdelle käänteentekevä. Grantin ura oli ollut hiipumassa, mutta tällä elokuvalla Alfred Hitchcock käynnisti hänelle uuden loistokauden, joka jatkui hänen uransa loppuun eli seuraavat 12 vuotta. Elokuva on kevyttä viihdettä, mutta tavalla, joka vaati rautaista ammattitaitoa kaikilta osallistujilta. Hätävalhe (1958) rakentuu Ingrid Bergmanin ja Cary Grantin tähtikarismaan, joka oli kuolemattomasti testattu Hitchcockin Notorious-elokuvassa. Stanley Donenin romanttinen komedia perustuu ovelaan ideaan: paljon matkusteleva, sitoutumiskammoinen mies antaa ymmärtää olevansa naimisissa. Kun seurasta hurmaantunut nainen haluaa jatkaa iltaa, miehen ei tarvitse pelätä lyhytaikaista suhdetta vakavampaa. Miehen harrastama hämäys on siis vastakohta sille mitä pinnallisen seurustelun turuilla yleensä kuulee. Nainen pääsee pelistä selville, ja hänen suuttumuksensa tarjoaa poikkeuksellista komediaa, mutta tarina ei tietenkään pääty siihen. Samana vuonna Melville Shavelson ohjasi Grantia Lemmenlaivassa (1958), partnerina Sophia Loren. Ex-vaimonsa kuoltua Grant on saanut hoivaansa kolme lastaan, jotka tuskin tuntevat häntä, eikä varmaankaan pärjäisi ilman apuun ilmestyvää laulavaa lastenhoitajaa tässä esi-Sound of Musicissa. Delbert Mannin ohjaama Minkin kosketus (1962) kuului eroottisiksi tarkoitettujen Doris Day -komedioiden sarjaan, joissa partnerina oli ollut kolmesti Rock Hudson. Manttelin perii Cary Grant silminnähden vaivautuneena. Käsikirjoittajat Stanley Shapiro ja Nate Monaster kehittelevät tuttuja Doris Day -kaavojaan; tällä kertaa nainen on työtön tietokoneohjelmoija, ja kiinnostavinta elokuvassa ovat lyhyet näyt ajan tietokonemaailmasta. Mieleenpainuvinta siinä on erotiikan ja huumorin köyhyys.

Varkaitten paratiisista on vuonna 2007 ilmestynyt samanaikaisesti koko maailmassa, myös Suomessa, uusi Special Collector’s Edition, jota voi suositella sen ylivoimaisesti aikaisempaa paremman masteroinnin ansiosta. Paramountin 1950-luvun elokuvien VistaVision ja Technicolor ovat vaikeasti restauroitavissa poikkeuksellisen leveän vaakasuoran ja kolmelle värierottelufilmille jaetun negatiivin vuoksi. Tämä dvd on ilmeisesti tosiaankin masteroitu alkuperäisnegatiivista. Kannattaa kuunnella myös uusi kommenttiraita, jolla keskustelee kaksi konkaria, Peter Bogdanovich ja Laurent Bouzereau.