Archive for the ‘Bloom Claire’ Category

Nuori viha

Keskiviikko, Huhtikuu 21st, 2010

2010.04.24.-Look-Back-in-Anger

NUORI VIHA / Se dig om i vrede (Look Back In Anger). Iso-Britannia (c) 1958 Woodfall Film Productions, ensi-ilta 1959. T: Harry Saltzman. O: Tony Richardson. KS: Nigel Kneale – lisädialogi John Osborne – John Osbornen näytelmästä (1956). KU: Oswald Morris. LA: Peter Glazier. PU: Jocelyn Rickards. Ä: Cecil Mason, Len Shilton. LE: Richard Best. N: Richard Burton (Jimmy Porter), Claire Bloom (Helena Charles), Mary Ure (Alison Porter), Edith Evans (rouva Tanner), Gary Raymond (Cliff Lewis), Glen Byam Shaw (eversti Redfern), Phyllis Neilson-Terry (rouva Redfern), Donald Pleasence (Hurst). Mustavalkoinen, 1,66:1, DD mono, 95 min
Suom. tekstit Håkan Mäkelä / svenska texter.
Atlantic Film (MGM) 21.4.2010

Nuoressa vihassa ollaan brittiläisen uuden aallon alkulähteillä. Kirjailija John Osborne ja ohjaaja Tony Richardson saivat siinä pitkän elokuvan debyyttinsä, eikä suuri tuottaja Harry Saltzmankaan ollut valmistanut sitä ennen kuin yhden elokuvan; Nuori viha oli merkittävän Woodfall-yhtiön ensimmäinen tuotanto.  Tunnettuja tähtiä olivat toki jo näyttelijät Richard Burton ja Claire Bloom, ja kuvaaja Oswald Morris kuului brittielokuvan arvostetuimpiin alallaan.

Pohjana oli Osbornen raju näytelmä työläistaustaisesta Jimmy Porterista (Burton), rikkinäisestä ja levottomasta nuoresta miehestä, joka purkaa tuskaansa soittamalla jazzia trumpetillaan. Hänen vihansa kohteeksi tulee myös hänen vaimonsa Alison (Mary Ure), ja kun tämän mitta on täysi, Jimmy aloittaa suhteen taloon vuokralaiseksi tulleen, alun perin vihaamansa yläluokkaisen Helenan (Bloom) kanssa. Porterien toinen vuokralainen, sympaattinen walesilaismies Cliff (Gary Raymond) yrittää sovitella asioita, mutta hänelläkin on rajansa. Jimmyä ei kestä kukaan. Edes raskaana olevan Alisonin vauva ei suostu syntymään elossa.

Isän kuolemasta asti Jimmy on ollut vihainen. Äidin viimeiset sanat pojalleen omalla kuolinvuoteellaan ovat ”älä petä itseäsi”. Selittämätön raivo ja julmuus on Jimmyn rikkinäisen vitaalisuuden näkyvin ilmaisumuoto.

Osbornen karu ja tyly näytelmä oli realismissaan vastakohta brittiteatterin valtavirtauksille, ja käsite ”vihaiset nuoret miehet” otettiin käyttöön juuri sen johdosta.

Vaikka filmatisoinnin näyttelijät ovat hyviä, 33-vuotias Burton on osaansa liian vanha, ja elokuvassa on näytelmän jäljiltä liikaa puhetta. Toisaalta Morrisin kuvaus on rikasta ja loistavaa, ja dvd-masterointi on upea.

Posted in Bloom Claire, Burton Richard, Evans Edith, Kneale Nigel, Morris Oswald, Osborne John, Pleasence Donald, Richardson Tony, Saltzman Harry | No Comments »

Rikhard III

Keskiviikko, Lokakuu 21st, 2009

20090924-richard-iii.jpg

RIKHARD III (Richard III). Iso-Britannia 1955. TY: London Films. T: Laurence Olivier, Alexander Korda. O: Laurence Olivier. William Shakespearen näytelmästä (1591). KU: Otto Heller – VistaVision – Technicolor. M: William Walton. N: Laurence Olivier (Richard, Gloucesterin herttua), John Gielgud (Yrjö, Clarencen herttua), Claire Bloom (Lady Anne / Anna), Ralph Richardson (Buckinghamin herttua), Cedric Hardwicke (Edvard IV), Stanley Baker (Henrik, Richmondin kreivi), Alec Clunes (lordi Hastings), Laurence Naismith (lordi Stanley), Pamela Brown (Jane Shore). Väri, anamorfinen 1,78:1, DD mono, 155 min
Suomennos: Paavo Cajander (1897)
Future Film (Criterion / Janus Films / Hollywood Classics) 21.10.2009

Kolmantena ja viimeisenä William Shakespeare -elokuvanaan elokuvateatterilevitykseen brittiläisen teatterin suurmies Laurence Olivier ohjasi Rikhard III:n. Hän oli alkanut suunnitella sitä jo 1940-luvulla, jolloin hän ohjasi Henrik V:n ja Hamletin. Suuri shakespeariaani oli joka kerta vaikean haasteen edessä. Shakespearen näytelmät on kirjoitettu teatterin näyttämölle, jolla ne alun perin esitettiin ilman lavasteita, ja kielen rikkaus on keskeisessä asemassa siksikin, ettei muuta katsottavaa ollut kuin näyttelijät.

Olivier ratkaisi haasteen kaikissa kolmessa ohjauksessaan eri tavoin. Hän valitsi myös filmattavikseen näytelmät, joissa hänen itse tulkitsemansa päähenkilö on mahdollisimman erilainen.

Rikhard III:ssa tilan tunne ja kameran liike on elokuvallista, mutta Rikhardin kuuluisat yksinpuhelut ”tyytymättömyyden talvesta” lähtien Olivier toteuttaa rohkean teatraalisesti, katsoen kameraan eli meihin katsojiin. Olivier rakastaa Shakespearen kieltä ja huippunäyttelijöitä, jotka rakastavat sen esittämistä. Olivierin elokuvat ovat mannaa Shakespeare-tulkintoina, ja ohjaaja on hylännyt kaiken sellaisen elokuvallistamisen, jossa Shakespearen kielestä joutuisi tinkimään. Elokuvallinen ilmaisu kylläkin pysähtelee tuon tuostakin.

Rikhard III (1452-1485) oli viimeinen Englantia hallinnut Yorkin suvun jäsen. Englannissa käytiin ruusujen sotaa (1455-1487) valkoisten (York) ja punaisten (Lancaster) ruusujen välillä, ja Rikhardin häviö oli ratkaiseva isku Yorkeille. Rikhardia pidetään myös Englannin viimeisenä keskiaikaisena kuninkaana.

Shakespearen varhaisimpiin kuuluva historiallinen näytelmä, jota on kutsuttu myös tragediaksi, on saanut klassisen asemansa häikäilemättömän vallantavoittelun kuvauksena ja myös kampurajalkaisen, katkeroituneen, hirviöksi muuttuvan päähenkilönsä psykologian ansiosta.

Olivierin näyttämötulkinta sai kiitosta vuonna 1944, ja hän ikuisti rohkean erikoisen tulkintansa tähän elokuvaan. Vastaanotto oli ristiriitainen, mutta elokuvan maine on vuosien mittaan kasvanut. Vilpittömintä tunnustusta on parodia: esimerkiksi Peter Sellers ja television Musta kyy -sarja ottivat Olivierin Rikhard III -maneerit maalitaulukseen.

Elokuvaa on usein esitetty lyhennettynä. Amerikkalainen Criterion rekonstruoi ja restauroi elokuvan vuonna 2004. Tämä komea laitos julkaistaan nyt Suomessakin.

Posted in Baker Stanley, Bloom Claire, Brown Pamela, Gielgud John, Hardwicke Cedric, Heller Otto, Korda Alexander, Olivier Laurence, Richardson Ralph, Shakespeare William, Walton William, Yleinen | No Comments »

Pommin varjossa, Mies kylmästä, Puhelu vainajalle, Vakoilija jota kukaan ei halunnut, Tapa tai kuole

Keskiviikko, Maaliskuu 28th, 2007

Kylmän sodan viisikko

POMMIN VARJOSSA (Fail-Safe), USA 1963, ohjaus Sidney Lumet, pääosissa Henry Fonda, Walter Matthau, Dan O’Herlihy, 1:1,85, mono, 107 min, Universal 10.1.2007

MIES KYLMÄSTÄ (The Spy Who Came In from the Cold), Iso-Britannia 1965, ohjaus Martin Ritt, pääosissa Richard Burton, Claire Bloom, Oskar Werner, 1:1,78, DD 5.1, 108 min, Paramount 15.11.2006

PUHELU VAINAJALLE (The Deadly Affair), Iso-Britannia 1966, ohjaus Sidney Lumet, pääosissa James Mason, Simone Signoret, Maximilian Schell, 1:1,85, mono, 103 min, Universal 10.1.2007

VAKOILIJA, JOTA KUKAAN EI HALUNNUT (A Dandy in Aspic), Iso-Britannia 1968, ohjaus Anthony Mann, pääosissa Laurence Harvey, Tom Courtenay, Mia Farrow, 1:2,35, DD mono, 103 min Sony / Universal 28.3.2007

TAPA TAI KUOLE (The MacKintosh Man), Iso-Britannia / USA 1973, ohjaus John Huston, pääosissa Paul Newman, James Mason, Dominique Sanda, 1:1,78, DD mono, liitedokumentti John Hustonista (1973), 98 min, Warner Bros. Home Entertainment Finland 7.2.2007

Kylmän sodan elokuva on Filmihullu-lehden uutuusnumeron kiinnostavana aiheena. Samaan aikaan ilmestyy aiheen viisi 1960- ja 1970-lukujen huipputeosta dvd:llä. Mukana ovat kaksi ensimmäistä John Le Carré -filmatisointia, jotka todistavat, että kirjailijalla oli heti onnea elokuvan alalla. Aikuisen katsojan agenttielokuvat Mies kylmästä (1965) ja Puhelu vainajalle (1966) vakuuttavat ensiluokkaisilla näyttelijöillä, hyvillä ohjaajilla ja pelottomalla eettisellä näkemyksellä.

Pommin varjossa (1963) kertoo, miten kylmä sota muuttuu kuumaksi, kun virheiden summa avaa tien ydintuhoon. Tuomiopäivän aiheeseen Sidney Lumet toi hillittyä realismia, jolle vastakohtana Stanley Kubrick teki Tri Outolemmestä (1964) mustan komediatulkinnan.

Jenkkiohjaajat kuvasivat John Le Carrén tapaan kuvattua vakoilumaailmaa brittituotannoissaan.

Anthony Mannin viimeiseksi elokuvaksi jäi Le Carrén henkinen Vakoilija, jota kukaan ei halunnut (1968). Brittivakoilija (Laurence Harvey) saa tehtäväksi murhata Berliinissä KGB:n kaksoisagentti… joka on hän itse. Kafkamaisessa tarinassa vakoilu menettää lumouksensa, ja kysymys identiteetistä nousee absurdeille kierteille.

John Huston toi Paul Newmanin Englantiin Desmond Bagleyn romaaniin perustuvassa elokuvassa Tapa tai kuole (1973). Newmanin tehtävä on soluttautua rikollisverkostoon ja paljastaa sen kautta Iso-Britannian valtiolliseen johtoon piiloutunut neuvostoagentti, arkkikonservatiivina esiintyvä huippupoliitikko (James Mason). Juonessa on jännittäviä jaksoja kuten nerokas vankilapako, takaa-ajo Irlannissa ja loppuratkaisu Maltalla, mutta näkemisen arvoisinta antia on Newmanin ja Masonin kohtaaminen.

Elokuvia katsoo uusin silmin, kun kylmä sota on ohi, mutta kolmas maailmansota uhkaa taas. Loistava masterointi sävähdyttää erityisesti Mies kylmästä -elokuvassa, jossa Oswald Morrisin väkevä kuvaus vakuuttaa. Mustavalkoisuus sopi kylmän sodan realismiin, vaikka värielokuvan aikaa elettiinkin.

Posted in Bagley Desmond, Bloom Claire, Burton Richard, Courtenay Tom, Farrow Mia, Fonda Henry, Harvey Laurence, Huston John, Le Carré John, Lumet Sidney, Mann Anthony, Mason James, Matthau Walter, Morris Oswald, Newman Paul, O'Herlihy Dan, Ritt Martin, Sanda Dominique, Schell Maximilian, Signoret Simone, Werner Oskar, Yleinen | No Comments »

Kylmän sodan kolmikko

Keskiviikko, Tammikuu 10th, 2007

Kylmän sodan kolmikko

POMMIN VARJOSSA (Fail-Safe), USA 1963, ohjaus: Sidney Lumet, pääosissa: Henry Fonda, Walter Matthau, Dan O’Herlihy, 1:1,85, mono, 107 min, Universal 10.1.2007

MIES KYLMÄSTÄ (The Spy Who Came In from the Cold), Iso-Britannia 1965, ohjaus: Martin Ritt, pääosissa: Richard Burton, Claire Bloom, Oskar Werner, 1:1,78, DD 5.1, 108 min, Paramount 15.11.2006

PUHELU VAINAJALLE (The Deadly Affair), Iso-Britannia 1966, ohjaus: Sidney Lumet, pääosissa: James Mason, Simone Signoret, Maximilian Schell, 1:1,85, mono, 103 min, Universal 10.1.2007

Kylmän sodan elokuva on Filmihullu-lehden uutuusnumeron kiinnostavana aiheena. Samaan aikaan ilmestyy aiheen kolme 1960-luvun huipputeosta dvd:llä. Mukana ovat kaksi ensimmäistä John Le Carré -filmatisointia, jotka todistavat, että kirjailijalla oli heti onnea elokuvan alalla. Aikuisen katsojan agenttielokuvat Mies kylmästä (1965) ja Puhelu vainajalle (1966) vakuuttavat ensiluokkaisilla näyttelijöillä, hyvillä ohjaajilla ja pelottomalla eettisellä näkemyksellä. Pommin varjossa (1963) kertoo, miten kylmä sota muuttuu kuumaksi, kun virheiden summa avaa tien ydintuhoon. Tuomiopäivän aiheeseen Sidney Lumet toi hillittyä realismia, jolle vastakohtana Stanley Kubrick teki Tri Outolemmestä (1964) mustan komediatulkinnan. Elokuvia katsoo uusin silmin, kun kylmä sota on ohi, mutta kolmas maailmansota uhkaa taas. Loistava masterointi sävähdyttää erityisesti Mies kylmästä -elokuvassa, jossa Oswald Morrisin väkevä kuvaus vakuuttaa. Mustavalkoisuus sopi kylmän sodan realismiin, vaikka värielokuvan aikaa elettiinkin.

Posted in Bloom Claire, Burton Richard, Fonda Henry, Le Carré John, Lumet Sidney, Mason James, Matthau Walter, Morris Oswald, O'Herlihy Dan, Ritt Martin, Schell Maximilian, Signoret Simone, Werner Oskar, Yleinen | No Comments »

Paramount Collection (12 erillistä levyä)

Keskiviikko, Marraskuu 15th, 2006

Paramount laidasta laitaan

LAIN VARTIJA (Detective Story), USA 1951, ohjaus: William Wyler, pääosissa: Kirk Douglas, Eleanor Parker, 1:1,33, mono, 99 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

NORSUPOLKU (Elephant Walk), USA 1954, ohjaus: William Dieterle, pääosissa: Elizabeth Taylor, Peter Finch, Dana Andrews, 1:1,33, mono, 98 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

HÄTÄVALHE (Indiscreet), Iso-Britannia 1958, ohjaus: Stanley Donen, pääosissa: Cary Grant, Ingrid Bergman, 1:1,78, mono, 96 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

SKANDAALIPRINSESSA (A Breath of Scandal), Italia/Itävalta/USA 1960, ohjaus: Michael Curtiz, pääosissa: Sophia Loren, Maurice Chevalier, John Gavin, 1:1,85, mono, 94 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

HATARI! (Hatari!), USA 1962, ohjaus: Howard Hawks, pääosissa: John Wayne, Elsa Martinelli, 1:1,78, mono, 151 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

MIES KYLMÄSTÄ (The Spy Who Came In from the Cold), Iso-Britannia 1965, ohjaus: Martin Ritt, pääosissa: Richard Burton, Claire Bloom, Oskar Werner, 1:1,78, DD 5.1, 108 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

PALAAKO PARIISI? (Paris brûle-t-il? / Is Paris Burning?), Ranska/USA 1966, ohjaus: René Clément, pääosissa: Gert Fröbe, Orson Welles, suuri tähtikaarti, mustavalkoinen 1:2,35, DD 5.1, 159 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

OI! MIKÄ IHANA SOTA. ERIKOISJULKAISU (Oh! What a Lovely War), Iso-Britannia 1969, ohjaus: Richard Attenborough, pääosissa: John Mills, Susannah York, suuri tähtikaarti, 1:2,35, mono, 138 min, mukana ohjaajan kommenttiraita, kolmiosainen dokumentti elokuvan teosta ja kirjanen. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

KERRAN KIRKKAANA PÄIVÄNÄ (On a Clear Day You Can See Forever), USA 1970, ohjaus: Vincente Minnelli, pääosissa: Barbra Streisand, Yves Montand, 1:2,35, DD 5.1, 124 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

LOKKI JOONATAN (Jonathan Livingston Seagull), USA 1973, ohjaus: Hall Bartlett, elämänkatsomuksellisella vuoropuhelulla varustettu luontodokumentti, 1:2,35, mono, 99 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

HINTAAN MIHIN HYVÄNSÄ (Hustle), USA 1975, ohjaus: Robert Aldrich, pääosissa: Burt Reynolds, Catherine Deneuve, 1:1,85, mono, 115 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

YRITETÄÄN YHDESSÄ, ALOITETAAN ALUSTA (Starting Over), USA 1979, ohjaus: Alan J. Pakula, pääosissa: Burt Reynolds, Candice Bergen, Jill Clayburgh, 1:1,85, mono, 101 min Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

Paramount on niitä suuria vanhoja jenkkiyhtiöitä, jotka julkaisevat tuotantoaan laajasti huipputasoisina dvd-julkaisuina. Useat elokuvista on julkaistu Paramount Collection -tunnuksella. Mukana on myös muiden yhtiöiden ja myös eurooppalaista tuotantoa, jota Paramount levittää. Joukossa on sekä helmiä että erikoisuuksia.

Lain vartija (1951) kuuluu niihin William Wylerin iskeviin, persoonallisiin elokuviin, joita hän teki vallitsevia makuodotuksia uhmaten toisen maailmansodan jälkeen. Elokuvassa ei vaivauduta peittämään sitä, että se perustuu Sidney Kingsleyn näytelmään. Ajan, paikan ja toiminnan ykseys (päivä poliisipiirissä New Yorkissa) on tarinan rajoitus ja voima. Elokuva oli yksi niistä aikansa rikkinäisen poliisin muotokuvista, joista kulkee suora yhteys nykypäivän tv-poliisisarjoihin. Kirk Douglas esittää ylipaineeseen joutuvaa poliisia ja Eleanor Parker hänen vaimoaan, jolla on salaisuus. Jännitteet kiihtyvät hurjaan loppuratkaisuun. Lee Garmesin mustavalkoisena kuvaama elokuva tarjotaan teknisesti esikuvallisena laitoksena.

Norsupolku (1954) oli Elizabeth Taylorin ympärille rakennettu tähtielokuva. Brittityttö lähtee parin viikon seurustelun jälkeen teeplantaasin isännän (Peter Finch) rouvaksi Ceylonin, nykyisen Sri Lankan, ylängöille. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä riesaa tuottavat yläluokan omituiset tavat pyöräpooloineen ja koleraepidemia sekä ennen muuta kuolleen vanhan isännän aavemainen muisto. Lopulta pillastunut norsulauma murskaa jalkoihinsa mahtavan kartanon, joka on rakennettu ikiaikaisen norsupolun päälle. Kirous koituu siunaukseksi, sillä uusi, parempi elämä voi nyt alkaa.

Hätävalhe (1958) on rakennettu Ingrid Bergmanin ja Cary Grantin tähtikarisman varaan. Keskinäinen kemiahan oli kuolemattomasti testattu jo Alfred Hitchcockin elokuvassa Notorious. Stanley Donenin romanttinen komedia perustuu ovelaan ideaan: paljon matkusteleva, sitoutumiskammoinen mies antaa ymmärtää olevansa naimisissa. Kun seurasta hurmaantunut nainen haluaa jatkaa iltaa, miehen ei tarvitse pelätä mitään lyhytaikaista suhdetta vakavampaa. Miehen harrastama hämäys on siis vastakohta sille mitä pinnallisen seurustelun turuilla yleensä kuulee. Nainen pääsee pelistä selville, ja hänen suuttumuksensa tarjoaa poikkeuksellista komediaa, mutta tarina ei tietenkään pääty siihen.

Paketin vaatimattominta antia on Skandaaliprinsessa (1960), Carlo Pontin (1912-2007) tuottama Sophia Loren -tähtielokuva, joka sijoittuu sadan vuoden takaiseen keisarilliseen Itävalta-Unkariin. Vaikka ohjaajana on Budapestissa 1886 syntynyt Michael Curtiz, joka kuului itävaltalaisen elokuvan varhaisiin jättiläisiin, elokuvasta puuttuu henkevyys ja tyyli, eikä se milloinkaan nouse komeiden tuotannollisten puitteidensa yläpuolelle. Isää esittää Maurice Chevalier, mikä tuo mieleen, että 30 vuotta aikaisemmin Ernst Lubitsch hallitsi tällaiset keisariajan komediat, joissa Chevalier näytteli ensirakastajaa. Pökkelömäinen John Gavin ei tunnu hetkeäkään kiinnostuneelta ensirakastajan osastaan. 1960-luvulla Hollywood oli henkitoreissaan, ja Curtizin kaltaiset veteraanit tekivät viimeisiä elokuviaan suunnattomilla budjeteilla.

Myös Howard Hawks alkoi olla pihalla, vai pitäisikö sanoa savannilla. Kepeä Hatari (1962) kertoo villieläimiä eläintarhoille pyydystävästä tiimistä Tanganjikassa. Pomona huseeraa John Wayne, ja mukana ovat Hardy Krüger, Elsa Martinelli, Red Buttons, Gérard Blain, Michèle Girardon sekä Bruce Cabot, joka oli jo alkuperäisessä King Kongissa villieläinten perässä. Waynea on vaikea ottaa tosissaan nuoren neidon rakkauden kohteena, mutta toiminnan ja irrottelun kuvaus kiehtoo, ja musiikin loi Henry Mancini (”Baby Elephant Walk”).

Ranskalais-amerikkalainen Palaako Pariisi? (1966) kuului aikansa suuriin omnibus-elokuviin, joissa historian käännekohtaa seurataan monitarinaisena mosaiikkina kymmenien huipputähtien miehittäessä rooleja. Elokuva olikin ranskalaisten vastaus Darryl F. Zanuckin jättiläiselokuvalle Atlantin valli murtuu (1962), joka käsitteli Normandian maihinnousua. Tässä René Clémentin suurtyössä teemana ovat natsimiehityksen viimeiset vaiheet Pariisissa Hitlerin annettua määräyksen polttaa Pariisi ennemmin kuin luovuttaa se liittoutuneille.

Valtava tähtikaarti oli mukana myös brittielokuvassa Oi! Mikä ihana sota (1969). Richard Attenborough oli näyttelijä- ja tuottajaveteraani esikoisohjaajaksi ryhtyessään. Hanke, ensimmäistä maailmansotaa kuvaava musikaali, kuulostaa kummalta, mutta sillä oli kymmenen vuoden kypsymisaika, musikaali oli saanut suuren näyttämösuosion, ja näyttelijä John Mills ja kirjailija Len Deighton kehittelivät sille elokuvallisen ratkaisun. Tekijänoikeudellisista syistä suurelokuvaa oli kauan vaikea nähdä ennen loisteliasta dvd-laitosta, jossa on perinpohjaiset lisäaineistot. Eksentrinen elokuva availee ovia brittiläiseen luonteeseen, se on kuvaamansa aikakauden musiikillinen antologia ja myös hippiaikakauden tuote kuolemaa symbolisoivine punaisine unikoineen.

Ohjaajiin, jotka olivat eksyksissä uuden Hollywoodin aikakaudella, kuului Vincente Minnelli. Hänen toiseksi viimeinen elokuvansa Kerran kirkkaana päivänä (1970) perustuu Alan Jay Lernerin näytelmään. Yves Montand esittää psykologia, jonka apuun turvautuu Barbra Streisand halutessaan vapautua tupakkariippuvuudestaan hypnoosilla. Hypnoosi paljastaa naisesta yllättäviä rinnakkaisia persoonallisuuksia, joista erääseen Montand rakastuu. Tarina tarjoaa tilaisuuksia psykedeelisiin kuvatehosteisiin, ja vastakulttuurillista särmää tarjoaa Barbran veljeä esittävä Jack Nicholson. Muodonmuutosten aiheessa on kiinnostavia yhtymäkohtia kirjailijan muihin musikaaliaiheisiin (Lumottu laakso, My Fair Lady), mutta parasta julkaisussa on sen loistelias värimasterointi, joka tekee oikeutta ohjaajan kiinnostukselle uusiin kuvamaailmoihin.

Lokki Joonatan (1973) on Hall Bartlettin kunnianhimoinen elokuva, joka perustuu amerikkalaisen Richard Bachin filosofiseen suosikkikirjaan. Kirja on tehnyt syvän vaikutuksen lukijoihin Suomessakin jo useassa polvessa, ja suomennoksen uusin painos on otettu 2006. Kirja kuuluu niihin, joita on ”mahdoton filmata”. Eksistentialistinen lokkitarina kertoo laumasta itsenäistymisestä, omien rajojen kokeilusta, törmäyksestä mahdottoman haasteen edessä, ja viisastumisesta kokemuksen kautta. Ihmishahmoja ei kuvassa näy, ja luontokuvaus on huikeaa, mutta Neil Diamondin lauluista voi olla monta mieltä, eikä ihmisäänen yhdistäminen pokerinaamaisiin lokkeihin vakuuta. Ihmisajattelun kytkeminen elämiin onkin ollut kunnianhimoisimpien eläimiä kuvaavien elokuvien ongelma Maija Mehiläisestä Pingviinien matkaan. Tämä on elokuva, jonka olisi suonut luottavan enemmän kuviinsa.

Hintaan mihin hyvänsä (1975) on Robert Aldrichin ohjaajanuran viimeisen vuosikymmenen tuotantoa. Mielipiteet siitä vaihtelevat akselilla BOMB (Leonard Maltin) – mestariteos (Peter von Bagh). Mielestäni elokuva on siltä väliltä, ristiriitainen aikalaiskuvaus, jossa vanhan Hollywoodin maestro ammentaa mahdollisuuksista kuvata elämää rehellisemmin kuin Production Code edellisellä vuosikymmenellä salli. Los Angeles -tarinassa poliisin (Burt Reynolds) ja puhelintytön (Catherine Deneuve) suhteesta on syytä muistaa, että prostituutio Kaliforniassa on rikos, ja suhde on siksi koko ajan vailla tulevaisuutta. Poliisipomo (Ernest Borgnine) kiusaakin Burtia uhkaamalla pidättävänsä Deneuven jouluaattona ja luovuttamalla tämän rekkalesbojen häkkiin. Pornografian maailmaan kytkeytyvässä rikostutkimuksessa on yhteyksiä Paul Schraderin muutamaa vuotta myöhemmin tekemään Hardcoreen (1979), alkutilannetta myöten juonikuviossa on samaa kuin Vares-seikkailussa V2 – jäätynyt enkeli (2007), ja umpikujaan joutuneen poliisin ratkaisu on periaatteessa yhtä kuin Kirk Douglasin yllämainitussa Lain vartijassa.

Yritetään yhdessä, aloitetaan alusta (1979) on toinen elokuva, jossa Burt Reynolds on parhaimmillaan. Toimintaelokuvien machomuotista poiketen hän sai tilaisuuden osoittaa olevansa hyvä, monipuolinen ja herkkäkin näyttelijä, näin Aldrichilla ja myös tässä Alan J. Pakulan ohjaamassa elokuvassa, joka perustuu Dan Wakefieldin romaaniin. Siihen asti televisiossa arvostettua työtä tehnyt James L. Brooks (Hellyyden ehdoilla, Elämä on ihanaa) teki siinä elokuvadebyyttinsä tuottaja-käsikirjoittajana. Tarina kertoo eronneesta miehestä, jonka on vaikea unohtaa vaimoaan (Candice Bergen), vaikka hän kohtaakin melko pian uuden kiinnostavan naisen (Jill Clayburgh). Kipu, suru ja huumori vuorottelevat aikuista katsojaa kirpaisevassa ihmissuhde-elokuvassa. Eroterapiaryhmäkin kuuluu aiheisiin teoksessa, joka on itsessään ”leffaterapiaa” Mikael Saarisen tarkoittamalla tavalla.

Posted in Aldrich Robert, Andrews Dana, Attenborough Richard, Bach Richard, Bartlett Hall, Bergen Candice, Bergman Ingrid, Bloom Claire, Brooks James L., Burton Richard, Cabot Bruce, Chevalier Maurice, Clayburgh Jill, Clément René, Curtiz Michael, Deighton Len, Deneuve Catherine, Diamond Neil, Dieterle William, Donen Stanley, Douglas Kirk, Finch Peter, Fröbe Gert, Garmes Lee, Gavin John, Grant Cary, Hawks Howard, Kingsley Sidney, Krüger Hardy, Lerner Alan Jay, Loren Sophia, Mancini Henry, Martinelli Elsa, Mills John, Minnelli Vincente, Montand Yves, Nicholson Jack, Pakula Alan J., Parker Eleanor, Ponti Carlo, Reynolds Burt, Ritt Martin, Streisand Barbra, Taylor Elizabeth, Wayne John, Welles Orson, Werner Oskar, Wyler William, Yleinen, York Susannah | No Comments »

Daylight – paniikki tunnelissa

Tiistai, Tammikuu 1st, 2002

20091021-daylight.jpg

DAYLIGHT – PANIIKKI TUNNELISSA / Daylight (Daylight). USA (c) 1996 Universal Studios. T: John Davis, Joseph M. Singer, David T. Friendly. O: Rob Cohen. KS: Leslie Bohem. KU: David Eggby. M: Randy Edelman. N: Sylvester Stallone (Kit Latura), Amy Brenneman (Madelyne Thompson), Viggo Mortensen (Roy Nord), Dan Hedaya (Frank Kraft), Jay O. Sanders (Steven Crighton), Karen Young (Sarah Crighton), Claire Bloom (Eleanor Trilling). Väri, 1,85:1, DD 5.1, pääkuva 114 min
Bonus: – Elokuvan taustoja. – Elämäkertoja. – Traileri.
Universal Pictures Finland 2002

1990-luvun katastrofielokuvien aallossa laadukkaampaan päähän kuului Daylight, jossa katastrofi kohtaa vedenalaista liikennetunnelia New Yorkissa Hudsonjoen alla. Sylvester Stallone esittää sivuraiteelle joutunutta pelastuspalvelumiestä, joka kohoaa tilanteen tasalle. Amy Brenneman kantaa naispääroolin vahvasti.

Posted in Bloom Claire, Brenneman Amy, Cohen Rob, Mortensen Viggo, Stallone Sylvester, Yleinen | No Comments »