Archive for the ‘Berri Claude’ Category

Kuningatar Margot (vuoden 1994 filmatisointi)

Torstai, Heinäkuu 1st, 2010

2010.08.14.-La-Reine-Margot

KUNINGATAR MARGOT / Drottning Margot (La Reine Margot). Ranska / Saksa / Italia (c) 1994 Renn Productions / France 2 Cinéma / D.A. Films / Nef Filmproduktion GmbH / Degeto pour ARD/WMG / RCS Films & TV. TJ: Pierre Grunstein. T: Claude Berri. O: Patrice Chéreau. KS: Danièle Thompson ja Patrice Chéreau – dialogi: Danièle Thompson – Alexandre Dumas vanhemman romaanista (1845, suom. 1897, 1949, 1966, 1972). KU: Philippe Rousselot. LA: Richard Peduzzi, Olivier Radot. PU:  Moidele Bickel. ET: Georges Demétrau. Kuvalliset tehosteet: Frédéric Moreau. M: Goran Bregovic. Ä: Corinne Rozenberg. LE: François Gédigier, Olivier Radot. N: Isabelle Adjani (Marguerite de la Valois eli Kuningatar Margot), Daniel Auteuil (Henri de Bourbon, Navarran kuningas), Jean-Hugues Anglade (Kaarle IX), Vincent Perez (La Môlen herttua), Virna Lisi (Katariina de’ Medici), Dominique Blanc (Henriette Navarralainen), Pascal Greggory (Anjoun herttua > kuningas Henrik III), Claudio Amendola (Coconnas), Miguel Bosé (Guisen herttua), Asia Argento (Charlotte de Sauve), Julien Rassam (François, d’Alençonin herttua), Thomas Kretschmann (Nançay), Jean-Claude Brialy (amiraali Gaspard de Coligny), Barbet Schroeder (neuvonantaja), Bernard Verley (kardinaali de Bourbon), Valeria Bruni Tedeschi (2. Escardon Volant), Jean Douchet (hovimies). Väri, 1,85:1, 138 min
[Versioita elokuvateatterinopeudella: 174 min, 162 min, 159 min, Suomen elokuvateattereissa ja Yhdysvalloissa Miramax-versio 144 min]
Suom. tekstit Outi Pasanen / svenska texter.
Atlantic Film 1.7.2010

Ranskan Pärttylinyön verilöylyä vuonna 1572 on käsitelty useissa merkittävissä elokuvissa. Guisen herttuan murha (1908) käynnisti elokuvan historiassa merkittävän Film d’Art -yhtiön tuotannon, ja siihen sävelsi elokuvan historian ensimmäisen alkuperäismusiikin Camille Saint-Saëns. D.W. Griffith omisti nelitarinaisen jättielokuvansa Suvaitsemattomuus (1916) yhden tarinan Pärttylinyölle; kuningatar Margot’ta esitti Constance Talmadge. Alexandre Dumas’n romaani Kuningatar Margot on filmattu ainakin viidesti. Vuoden 1954 filmatisoinnissa pääosassa oli Jeanne Moreau. 40 vuotta myöhemmin roolia sai tulkita Isabelle Adjani.

Ranskan historian suurin verilöyly on maan historiassa yhä niin traumaattinen asia, että se resonoi järkyttävänä uusissa tulkinnoissa. Elettiin vastauskonpuhdistuksen ja myöhäisrenessanssin kautta. Ranskassa protestantteja kutsuttiin hugenoteiksi, ja katolisessa vastahyökkäyksessä heitä murhattiin kymmenin tuhansin, ehkä satakin tuhatta. Hugenotteja lähti suurin joukoin maanpakoon, ja muistaakseni Suomessakin on vanhoja ranskalaisnimisiä sukuja, jotka ovat tulleet Pohjan perille hugenottivainojen aikaan.

Ennen dvd-katselua tai sen aikana kannattaa lukea jokin historiallinen esitys Ranskan vuoden 1572 tapahtumista. Nimet ja tapahtumat ovat tuttuja ranskalaisille mutta eivät niinkään muille.

Oopperan ja teatterin kuuluisa ohjaaja Patrice Chéreau toteuttaa Claude Berrin tuottaman jättielokuvan perinteisen historiallisen epiikan hengessä. Elokuva on rohkea ja verinen, mutta niin oli Jean Drévillen ohjaaman vuoden 1954 versiokin. Epookin tunne on vaikuttavaa, ja Goran Bregovic on säveltänyt elokuvaan merkittävän ja omintakeisen musiikin. Näyttelijäsuoritukset ovat intohimoisia, ja mukana on monta suurien näyttelijöiden väkevimpiin kuuluvaa roolia (Isabelle Adjani, Daniel Auteuil, Jean-Hugues Anglade, Virna Lisi… ) Chéreaun Kuningatar Margot ei kuitenkaan perustu samastumiseen eikä pakahduttavaan tunteeseen, vaan näkökulma on loppujen lopuksi etäännyttävä. Hovijuonien monitahoisuus, verenhimon ylettömyys ja kuningattaren libidon runsaskohteisuus ehkä väistämättä vaativat sitä.

Kuningatar Margot’sta on eripituisia versioita. Suomessa on dvd:llä julkaistu lyhyin versio (Miramax-versio), sama, joka nähtiin meillä elokuvateattereissakin. En ole muita nähnyt, mutta tätä pidetään yleisesti hyvänä versiona elokuvasta. Suomalainen dvd-julkaisu saattaa perustua vuoden 2000 masteriin.

Aamen.

Keskiviikko, Huhtikuu 1st, 2009

20090321-amen.jpg

Amen. / Der Stellvertreter. Ranska/Saksa/Romania (c) 2002 Katharina/Renn Prodictions / Vierte Beteiligung KG Medien AG & Co. KG Munich / TF1 Films Production. T: Claude Berri. O: Costa-Gavras. Rolf Hochhuthin näytelmästä Sijainen (1963). N: Ulrich Tukur, Mathieu Kassovitz, Ulrich Mühe, Antje Schmidt. Englanninkielinen versio, väri, anamorfinen 1,85:1, DD stereo, 125 min
Future Film 1.4.2009

Costa-Gavrasin Aamen. jäi Suomessa vaille elokuvateatterilevitystä ja tulee meillä ensi kertaa nähtäväksi dvd:llä englanninkielisenä. Käy se näinkin, vaikka saksankielinen versio tai vaihtoehto olisi ollut aiheen ja näyttelijöiden perusteella suotavin.

Tosipohjainen elokuva esittelee monta moraalista dilemmaa.

Lähtökohdan on antanut Rolf Hochhuth, saksalaisen dokumentaarisen teatterin keskeinen kirjailija. Hänen tunnetuinta näytelmäänsä Sijainen (1963) on Suomessakin paljon esitetty sekä suomeksi että ruotsiksi. Näytelmässä pääteema on Vatikaani, paavin passiivisuus ja nuoren jesuiitan Riccardo Fontanan (elokuvassa Mathieu Kassovitz) uhri. Fontana, näytelmän sijainen, kiinnittää rintaansa keltaisen Daavidin tähden ja joutuu tavaravaunulla Roomasta keskitysleirille.

Elokuvassa päähenkilöksi nousee Kurt Gerstein (Ulrich Tukur), yksi natsi-Saksan merkillisimmistä miehistä. Vakaumuksellinen kristitty Gerstein kuului Martin Niemöllerin Tunnustuskirkkoon, joka suojeli juutalaisia. Hänestä tuli myös Waffen-SS:n hygienia-asiantuntija ja Belzecin ja Treblinkan ensimmäisten kokeellisten kaasutusmurhien todistaja.
Gerstein järkyttyi näkemästään ja yritti saada tietoa Ruotsin, Sveitsin ja Yhdysvaltain hallituksille, jotta nämä tiedottaisivat siitä saksalaisille. Hän yritti vedota myös Vatikaaniin, jotta paavi asettuisi julkisesti vastustamaan kansanmurhaa, sillä natsien eutanasiakokeilu oli pysähtynyt kirkon protestiin. Gersteinia oli kauhistuttanut henkilökohtaisesti hänen oman serkkutyttönsä murha eutanasiaprojektissa.

Gersteinin hälytykset sodan aikana eivät johtaneet mihinkään toimenpiteisiin, mutta sodan päätyttyä kuuluisa Gerstein-raportti Zyklon-B -tilastoineen oli holokaustin keskeistä todistusaineistoa Nürnbergin oikeudenkäynneissä.

Kerronta on töksähtelevää, kuin laajemmasta aineistosta hutiloiden koottua. Näyttelijät ovat kuitenkin ensiluokkaisia. Juutalainen Kassovitz tulkitsee sykähdyttävästi kristittyä, joka antaa suurimman uhrin havahduttaakseen Vatikaanin. Keskeisiin hahmoihin kuuluvaa Josef Mengelen kaltaista paholaislääkäriä esittää hillityn pelottavasti Ulrich Mühe.

Masterointi on kohtalaista.

Rakkauden lähde

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090725-manon-des-sources.jpg

RAKKAUDEN LÄHDE (Manon des sources: Jean de Florette 2e partie), Ranska/Sveitsi/Italia (c) 1986 Renn Productions / Films A2. TJ: Pierre Grunstein. O: Claude Berri. KS: Claude Berri, Gérard Brach – Marcel Pagnolin elokuvasta Manon des sources (1953) ja siihen perustuvasta romaanista L’Eau des collines (1: Jean de Florette, 2: Manon des sources, 1962). KU: Bruno Nuytten – Eastmancolor – Technovision. M: Jean-Claude Petit. Pääteema Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima. KP: Vauclusen alue Provencessa. N: Emmanuelle Béart (Manon), Yves Montand (César Soubeyran dit ‘Le Papet’), Daniel Auteuil (Ugolin), Hippolyte Girardot (Bernard Olivier). Väri, anamorfinen 2,35:1, DD 5.1, 99 min
Suomennos: Outi Kainulainen
Future Film (Pathé) 9.1.2009

Claude Berrin ohjaama, Marcel Pagnolin aiheeseen perustuva Rakkauden lähde tuo uuden sukupolven ratkaisun Katkeruuden lähteessä käynnistyneeseen kohtalokkaaseen draamaan.

Jean-isänsä kuoltua Manon-tytär (Emmanuelle Béart) on aikuistuttuaan palannut lapsuudenseudulleen vuohipaimeneksi lähelle entistä kotitilaansa. Vuorilla vaeltelee mielellään myös kylän nuori opettaja Bernard (Hippolyte Girardot). Siellä Manonin alastonkylpyjä katselee kernaasti myös kaheliksi vanhapojaksi jäänyt Ugolin (Daniel Auteuil), jonka neilikkatila kukoistaa Soubeyranien saatua huijauksellaan haltuunsa Jean-vainajan entisen tilan. Juonittelun päämestari on ollut vanha César Soubeyran (Yves Montand), joka on Afrikan sodissa menettänyt kykynsä saada jälkeläisiä.

Manonille selviää, että koko kylä on ollut selvillä huijauksesta, jolla Soubeyranit olivat tukkineet Jeanin tilalla olleen lähteen. Eksynyttä vuohta luolasta pelastaessaan Manon löytää koko kylän vesien alkulähteen ja tukkii sen kostaakseen isänsä kuoleman. Tuhoisa kuivuus avaa kielen kannat, ja sovinto on mahdollinen. Lopullinen, sokean mummon paljastama järkyttävä yllätys liittyy Jean de Florette -vainajan todelliseen syntyperään, joka selviää loppuminuuteilla.

Pagnol kertoi mielellään tarinoita, joissa oli vanhan kansantarun ominaisuuksia. Vettä vaille jäävän kylän kohtalo tuo mieleen Leipurin vaimon, jossa kevytkenkäisen vaimon tempaukset tekivät leipurin niin surulliseksi, että hänen leipänsä menetti makunsa, jolloin koko kylän oli ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Berri kertoo Pagnolin tarinan upeasti ja dramaattisesti. Erona Pagnoliin on ainakin se, että Berri on juoni- ja draamakeskeinen, kun taas Pagnol on henkilökeskeinen. En ole nähnyt Pagnolin omaa alunperin kuusituntista mutta nelituntiseksi tiivistettyä Manon des sources -elokuvaa (1953). Sen mainitaan olevan lyyrinen mestariteos, jossa luonnontunne on voimakas.

Katkeruuden lähde

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090725-jean-de-florette.jpg

KATKERUUDEN LÄHDE (Jean de Florette), Ranska/Sveitsi/Italia (c) 1986 Renn Productions / Films A2. TJ: Pierre Grunstein. O: Claude Berri. KS: Claude Berri, Gérard Brach – Marcel Pagnolin elokuvasta Manon des sources (1953) ja siihen perustuvasta romaanista L’Eau des collines (1: Jean de Florette, 2: Manon des sources, 1962). KU: Bruno Nuytten – Eastmancolor – Technovision. M: Jean-Claude Petit. Pääteema Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima. KP: Vauclusen alue Provencessa. N: Yves Montand (César Soubeyran dit ‘Le Papet’), Gérard Depardieu (Jean Cadoret eli Jean de Florette), Daniel Auteuil (Ugolin), Elisabeth Depardieu (Aimée Cadoret). Väri, anamorfinen 2,35:1, DD 5.1, 116 min
Suomennos: Outi Kainulainen
Future Film (Pathé) 9.1.2009

Claude Berrin Katkeruuden lähde ja Rakkauden lähde olivat siihen asti kallein ranskalainen elokuvahanke kautta aikojen, ja niistä kasvoi todellinen ilmiö. Ne päivittivät uuden näyttelijäpolven tulkinnan Marcel Pagnolin maailmaan.

Pagnol (1895-1974) oli suuri ranskalainen näytelmäkirjailija, elokuvamies ja kirjailija. Hän oli kotoisin Provencesta Marseillen seudulta. Hän oli ensimmäinen elokuvamies, joka valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.

Katkeruuden lähde on tarina naapuriahneudesta. Vanhan Soubeyranin suvun viimeiset eloonjääneet, umpikiero César (Yves Montand) ja höperö Ugolin (Daniel Auteuil), juonittelevat lannistaakseen naapurin nuoren kaupunkilaisperheen aikeet saada tilansa kukoistamaan ja ostaakseen sen itselleen pilkkahintaan. Kyttyräselkäistä Jeania esittää Gérard Depardieu, ja hänen oopperalaulajavaimoaan Elisabeth Depardieu. Heidän tyttärensä on saanut nimensä Manon Lescaut -oopperan mukaan.

Naiivin ihanteellisen kaupunkilaisen Jeanin hankkeet eivät ole niin hölmöjä kuin naapurit luulevat. Jean korjaa talon, jonka katon Ugolin on särkenyt. Hän käy taistelun sirokkotuulta vastaan. Mutta vesiongelmaa hän ei pysty ratkaisemaan, sillä Soubeyranit ovat tukkineet ja peittäneet hänen tilallaan olevan lähteen. Lannistumaton Jean kuolee etsiessään lähdettä räjäyttämällä kalliota dynamiitilla.

Bruno Nuytten kuvasi Provencen uhkeiden maisemien neljä vuodenaikaa niin loistavasti, että elokuvilla oli suoranainen vaikutus alueen kiinteistökauppaan ja turismiin. Vaikuttava musiikkiteema on otettu Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima.