Archive for the ‘Berlin Irving’ Category

The Bing Crosby Collection

Sunnuntai, Toukokuu 7th, 2006

RHYTHM ON THE RANGE (1936) ja RHYTHM ON THE RIVER (1940)
BIRTH OF THE BLUES (1941) ja BLUE SKIES (1946)
JENKKI KUNINGAS ARTHURIN HOVISSA (1948) ja KEISARIVALSSI (1948)
Universal Finland, juttu kirjoitettu 7.5.2006.

Universalin julkaisema kuuden Bing Crosby -elokuvan erä (kolmella tupla-dvd:llä) kuuluu niihin, joita olisi ollut vaikea saada Suomeen ilman globaalia dvd-levitystä. Crosby oli aikansa menestynein tähtilaulaja ennen Frank Sinatraa, omaperäisen rennon tulkintatyylin luoja ja myös filmitähti, jonka roolityöt pakkasivat jäämään ohuiksi ilman oivaltavaa ohjaajaa, sellaisia kuin Leo McCarey ja Frank Capra. Näissä paketeissa nähtävät elokuvat ovat ammattitaitoista vaan ei kuolematonta viihdettä. Mustavalkoinen dvd-masterointi kolmessa vanhimmassa elokuvassa on ensiluokkaista. Technicolor-masterointi vaihtelee: Blue Skies on himmeä, Jenkki Kuningas Arthurin hovissa kohtalainen, ja Keisarivalssi upea.

Ensimmäistä tuplaa yhdistää elokuvien nimi. Rhythm on the Range (Lännen villi rytmi, 1936) on aikansa suositun ”perijätär karkuteillä” -komediajuonen muunnelma, jossa Crosby esittää rentoa rodeolaulajaa. Perijättärenä on Frances Farmer, aikansa kiehtovimpiin kuuluva tähti, jonka ura katkesi traagisesti. Rhythm on the Riverin (Ajan sävel, 1940) yhtenä käsikirjoittajana oli Billy Wilder, ja Oscar Levantin ja Basil Rathbonen kyyniset hahmot ovat omiaan tarinaan inspiraationsa menettäneestä lauluntekijästä, jonka haamukirjoittajiksi osuvat toisistaan tietämättä Bing Crosby ja Mary Martin.

Toinen tupla on herkkua populaarimusiikin historian ystävälle. Birth of the Blues (Kiihottavaa rytmiä, 1941) tulkitsee kepeästi jazzin varhaisvaiheita 1890-luvun New Orleansissa. Elokuva on kunnianosoitus mustille artisteille; jos sellainen tehtäisiin nyt, odotettaisiin rohkeampaa tunnustusta. Bing Crosby ei ollut jazzlaulaja mutta suuri jazzin ystävä. Kohokohdassa musta oopperalaulaja Ruby Elzy esittää loisteliaan tulkinnan ”St. Louis Bluesista”. Blue Skies (Sinitaivaan alla, 1946) lienee elokuvista kestävin, Irving Berlinin lauluihin perustuva kuvitteellinen muistelmaelokuva, jossa Bing Crosbyn partnerina ja kilpailijana on itse Fred Astaire. Astairen tanssinumerot ovat mestarillisia (”Puttin’ On The Ritz”), ja Crosby innoittuu ”White Christmasin” säveltäjän lauluista.

Kolmas tupla sisältää kaksi pukuelokuvaa, joissa moderni Bing ilmestyy menneeseen maailmaan. Jenkki kuningas Arthurin hovissa (A Connecticut Yankee in King Arthur’s Court, 1948) on Mark Twainin romaaniin perustuva aikafantasiakomedia, partnerina Rhonda Fleming. Keisarivalssi (The Emperor Waltz, 1948) lienee Billy Wilderin mitättömin elokuva. Bing Crosby esittää kauppamatkustajaa, joka tulee myymään levysoitinta Itävalta-Unkarin keisarin Franz Joosefin hoviin 1900-luvun alussa mukanaan His Master’s Voice -tunnuksesta tuttu terrieri. Joan Fontaine on nirppanokkainen kreivitär, joka torjuu Crosbyn lähentelyt, mutta heidän koiransa tietävät paremmin. Tässä olisi kaivattu Ernst Lubitschin kosketusta.

Syke ei sammu (All That Jazz)

Lauantai, Huhtikuu 1st, 2006

20090301-all-that-jazz.jpg

Musikaalin sielunmessu

SYKE EI SAMMU (All That Jazz), USA 1979. O: Bob Fosse, N: Roy Scheider, Jessica Lange. 1:1,85, stereo 2.0, 118 min. FS Film (Twentieth Century Fox Home Entertainment) 1.4.2006

Musikaalin kulta-aika Hollywoodissa kesti 1920-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Broadwaylla se jatkuu yhä, ja aika ajoin musikaalin yrityksiä tehdään elokuvankin puolella, mutta suuri vitaalinen suoni tuntuu katkenneen. Bob Fosse nousi vahvasti esiin sekä näyttämön että elokuvan musikaaleissa 1950-luvulla, ja Syke ei sammu -elokuvasta hän loi pelottavan omakuvan maanisesta ohjaajasta (Roy Scheider), joka luo teoksiaan kirjaimellisesti henkensä kaupalla. Elokuvan keskeinen jakso tapahtuukin valtavan sydänkohtauksen jälkeen kirurgisella osastolla. Elokuva kasvaa kuolemantanssiksi, joka on vailla vertaansa lajin historiassa. Fosse tekee kunniaa Federico Fellinille, mutta elokuvaa ei voi syyttää jäljittelystä. Sitä on arvosteltu omahyväisyydestä, mutta siinä on myös jotakin mahtavaa. Se alkaa upealla kykyjenetsintäjaksolla ”On Broadwayn” sävelin ja päättyy lopputekstien aikana kuultavaan Ethel Mermanin definitiiviseen tulkintaan Irving Berlinin kappaleesta ”There’s No Business Like Show Business”. Sanoihin kannattaa keskittyä vaikkapa tekstivalikon avulla, sillä tässä elokuvassa ne saavat uuden, karmaisevan merkityksen.