Archive for the ‘Atwill Lionel’ Category

Frankenstein Meets the Wolf Man

Keskiviikko, Lokakuu 21st, 2009

20091012-frankenstein-meets-the-wolf-man.jpg

FRANKENSTEIN MEETS THE WOLF MAN (Frankenstein Meets the Wolf Man). USA, ensiesitys 1943, (c) 1942 Universal Pictures. T: George Waggner. O: Roy William Neill. KS: Curt Siodmak. KU: George Robinson. M: Hans J. Salter. Hirviömaskit: Jack P. Pierce. N: Lon Chaney, Jr. (Lawrence Stewart Talbot / ihmissusi), Ilona Massey (Frankensteinin tytär, paronitar Elsa Frankenstein), Patric Knowles (tri Frank Mannering), Lionel Atwill (pormestari), Bela Lugosi (hirviö), Maria Ouspenskaya (Maleva), Dwight Frye (Rudi). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD 2.0 dual mono, 70 min
Suom. tekstit
Universal Pictures Finland (The Universal Horror Collection) 21.10.2009

Universal-studiolla oli kehitelty suuri joukko omaperäisiä hirviöhahmoja, joista monet esiintyivät omissa jatko-osissaankin. Pajatson ehtyessä keksittiin yhdistää useita hirviöitä samoihin tarinoihin. Frankenstein Meets the Wolf Man oli Universalin ensemble-kauhuelokuvista ensimmäinen. Jo elokuvan nimi viittaa tahalliseen tai tahattomaan parodiaan. Kuitenkin tekijäkaartiin kuuluivat niinkin vahvat taitajat kuin George Waggner tuottajana, Roy William Neill ohjaajana ja Curt Siodmak käsikirjoittajana. Yhdysvalloissa kaikki Universalin kauhuelokuvat olivat lapsille sallittuja, mutta Suomessa niille on annettu ikärajoja jopa verrattain äskettäin! Elokuvan synkin teema on Larry Talbotin kuolemantoive. Käsittelytapa ei kuitenkaan ole järkyttävä. Frankensteinin tytär löytää isänsä muistikirjan elämän ja kuoleman salaisuudesta. Ihmissusi ja Frankensteinin hirviö sidotaan laboratorion telineisiin, jotta niiden voima ehtyisi, mutta käykin päin vastoin. Sota-aikana kauhuelokuva lajina vältti järkyttävimpiä ulottuvuuksia, ja tämäkin hupsu peikkokohellus lienee viihdyttävintä lapsille ja lapsenmielisille. Elokuva julkaistiin ensi kertaa suomalaisin tekstein dvd:nä vuonna 2004. Elokuvalle ei kuitenkaan vaivauduttu antamaan suomenkielistä nimeä. Uudelleenjulkaisussa on uusi kansi.

Ollako vai eikö olla

Keskiviikko, Tammikuu 14th, 2009

20090308-to-be-or-not-to.jpg

”Mitä hän teki Shakespearelle, me teemme nyt Puolalle”

To Be Or Not To Be. USA (c) 1942 Romaine Film Corporation. T: Alexander Korda. O: Ernst Lubitsch. N: Jack Benny, Carole Lombard, Robert Stack. Mustavalkoinen, 1,33:1, DD 1.0 mono, 95 min
Sandrew Metronome Distribution Finland (Studio Canal / Warner Bros.) 14.1.2009

Ollako vai eikö olla on yksi kaikkien aikojen timanttisimmista komedioista, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ällistyttävämmältä se tuntuu. Se on komedia Varsovan miehityksestä, joka kuvattiin sen ollessa pahimmillaan, ja tekijät kyllä olivat hyvin perillä siitä, miten asiat olivat. Lennokas tarina on täynnä yllätyskäänteitä, ja se on silti tiukan johdonmukainen. Kertomusta on lähes mahdotonta tiivistää juoniselosteeksi. Kyseessä on vastarintatarina Gestapon agentista nimeltä professori Siletsky (Stanley Ridges), jolla on hallussaan Puolan vastarintaliikkeen osoitelista. Puolalainen näyttelijäseurue, jonka jäseniä esittävät Jack Benny, Carole Lombard ja kumppanit, huiputtaa Gestapoa nerokkaalla naamiopelillä. Ernst Lubitsch tekee suurta pilaa näyttelijöistä ja heidän turhamaisuudestaan (Lombard haluaa käyttää parasta iltapukuaan keskitysleirikohtauksessa). Samalla kuvaus Varsovan pommituksesta, miehityksestä ja keskitysleirin uhkasta on täysin vakavaa. Elokuva on hyvin masteroitu ja kelpaa hyvin kotikatsomoon. Sitä kannattaa katsoa yhdessä ja keskittyneesti. Elokuvan täysi toimivuus vaatii sitä, sillä se on täynnä hienoja toistuvia vitsejä, jotka saavat eri kohtauksissa uusia merkityksiä. Yksi esimerkki huvittavista aiheista liittyy Gestapo-päällikkö Ehrhardtiin. Yhdessä käänteessä Jack Benny joutuu esiintymään Ehrhardtina Siletskylle, ja nauraa niin junttimaisesti kuulemalleen (”vai kutsuvat he minua keskitysleiri-Ehrhardtiksi, hah hah haa!”), että Siletskyn epäluulo herää. Mutta toisessa kohtauksessa Benny joutuu näyttelemään Siletskyä oikealle Ehrhardtille (Sig Rumann), jonka käytös on juuri sellaista, jollaisena Benny oli sen esittänyt!

Sherlock Holmes ja salainen ase

Tiistai, Heinäkuu 17th, 2007

SHERLOCK HOLMES JA SALAINEN ASE / Sherlock Holmes och det hemliga vapnet (Sherlock Holmes and the Secret Weapon). USA 1943 (c) 1942 Universal. O: Roy William Neill. KS: Edward T. Lowe, Jr., Scott Darling ja Edmund T. Hartmann – Arthur Conan Doylen novellista ”The Adventure of the Dancing Men” (1903). KU: Lester White. M: Frank Skinner. N: Basil Rathbone (Sherlock Holmes), Nigel Bruce (tri Watson), Lionel Atwill (prof. Moriarty), Kaaren Verne (Charlotte Eberli), William Post, Jr. (tri Franz Tobel). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 68 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Tarjolla on sekä alkuperäinen mustavalkoinen että tietokoneväritetty laitos.
Pan Vision (2005 Legend Films) 17.7.2007

Sherlock Holmes ja salainen ase on 4. seikkailu 14-osaisessa elokuvasarjassa, jonka pääohjaajana toimi Roy William Neill ja pääosissa esiintyivät Basil Rathbone (Sherlock Holmes) ja Nigel Bruce (tohtori Watson).

Sveitsiläinen tohtori Franz Tobel on kehitellyt salaisen aseen, joka perustuu ääniaaltopiikkiin. Laitteessa on neljä osaa, jotka toimivat vain yhdessä, ja salakirjoituksessa esiintyy tanssivia miehiä. Arthur Conan Doylen tarina on päivitetty toiseen maailmansotaan, ja Sherlock Holmes pääsee esittämään taitojaan naamioiden miehenä. Kaiken takaa paljastuu professori Moriarty (Lionel Atwill), joka on tällä kertaa Gestapon asioilla. Pirullisilla laitteillaan Moriarty valmistautuu vuodattamaan Holmesin veren kuiviin tippa tipalta.

Universalin myytyä 1950-luvulla Sherlock Holmes -elokuvansa tv-levitykseen se vaihtoi omistajaa monta kertaa, ja neljä elokuvaa ajautui viimein public domain -asemaan. Kaikenlaisia kopioita niistä on liikkeellä, mutta vuonna 1993 UCLA:n Robert Gitt valmisti niistä restauroidut laitokset. Mikä lieneekään tämän dvd:n lähde, sen masterointi on siistiä, ja kannattaa valita mustavalkoinen alkuperäisversio eikä tietokonevärityksen halvannäköistä pastellilaitosta.

The Marlene Dietrich Collection (13 erillistä levyä)

Keskiviikko, Toukokuu 10th, 2006

Mahtava Marlene Dietrich -kokoelma

MAROKKO (Morocco, Josef von Sternberg, 1930)
ERI LIPPUJEN ALLA (Dishonored, Josef von Sternberg, 1931)
VAALEA VENUS (Blonde Venus, Josef von Sternberg, 1932)
KORKEA VEISU (The Song of Songs, Rouben Mamoulian, 1933)
INTOHIMOJEN KEISARINNA (Scarlet Empress, Josef von Sternberg, 1934)
PAHOLAINEN ON NAINEN (The Devil Is a Woman, Josef von Sternberg, 1935)
DESIRE (Varastettu paratiisi, Frank Borzage, 1936)
SEITSEMÄN SYNTISTÄ (Seven Sinners, Tay Garnett, 1940)
VAARALLINEN NAINEN (The Flame of New Orleans, René Clair, 1941)
PITTSBURGH (Yön enkeli, Lewis Seiler, 1942)
FOLLOW THE BOYS (A. Edward Sutherland, 1944) Suomen ensijulkaisu
KULTAISET KORVARENKAAT (Golden Earrings, Mitchell Leisen, 1947)
BERLIININ RAUNIOIDEN KESKELLÄ (A Foreign Affair, Billy Wilder, 1948)
1:1,33, Dolby Digital 2.0 mono, Universal 10.5.2006

Elokuvan tähtitaivaalla Marlene Dietrich kuuluu rakkauden jumalattariin, niihin, jotka voi laskea yhden käden sormilla. Universalin upea dvd-sarja kartoittaa hänen amerikkalaista uraansa. Ohjaaja Josef von Sternberg oli se, joka löysi lahjakkaasta saksalaisesta esiintyjästä myyttisen suuruuden. Häneltä on sarjassa viisi elokuvaa, joissa on kussakin oma loistokas, toisistaan poikkeava kuvamaailmansa.

Marokko (1930) oli Dietrichin ensimmäinen Hollywood-elokuva, romanttinen fantasia muukalaislegioonalaisten maailmasta, vastanäyttelijöinä erinomaiset Gary Cooper ja Adolphe Menjou. Kohtaus, jossa frakkipukuinen Marlene laulaa ”Kun rakkaus kuolee” ja suutelee naista suulle, hätkähdyttää yhä.

Eri lippujen alla (Dishonored, 1931) on aiheetta vähemmän tunnettu. Marlene esittää Mata Harin kaltaista vakoilijaa, ja hänen esittämässään hahmossa ilmenee upseerin tyttären sotilaallinen kurinalaisuus. Kohdatessaan lopussa teloituspartion hän kuivaa sotilaan kyynelet ja valmistautuu viimeiseen velvollisuuteensa laittamalla huulilleen tuoretta punaa.

Vaalea Venus (1932) on useita vuosia ja jyrkkiä kohtalon käänteitä kartoittava taru, jossa Marlene saa ilmentää myös äidillisiä piirteitään. Herbert Marshall esittää tiedemies-aviosiippaa ja Cary Grant rikasta playboyta. Legendaarisessa ”Hot Voodoo” -numerossa Marlene saapuu lavalle gorillan puvussa.

Intohimojen keisarinnassa (1934) Sternbergin ja Dietrichin yhteispeli sai hillittömän tyyliteltyjä muotoja. Ylinäyttelevä Dietrich tulkitsee viatonta saksalaista prinsessaa, josta julman juonittelun pyörteissä kasvaa häikäilemätön, sydämetön Katariina Suuri. Peter Balbuschin uusbarokkiset veistokset ja ympäröivän hoviväen naamiopeli luovat ilmapiirin, jossa ei ole tilaa normaaleille tunteille. Ohimennen mainitaan sota Suomea vastaan, se joka meillä tunnetaan nimellä Pikkuviha.

Paholainen on nainen (1935) oli ohjaajan ja tähden viimeinen yhteistyö, ”espanjalainen kapriisi”, jossa Marlenen esittämä Conchita Perez tuhoaa häneen hullusti rakastuneen miehen elämän. Lionel Atwill esittää vanhempaa hidalgoa, ja Cesar Romero nuorempaa urhoa. Molemmat yrittävät saada selkoa Conchasta Sevillan karnevaalin pyörteissä.

Näiden elokuvien lomassa Rouben Mamoulian ohjasi oman sternbergläisen teoksensa Korkea veisu (1933) maalaistytöstä, jonka luonnollista ajatusta rakkauden pyhyydestä ja suuruudesta kuvastaa Salomon kuuluisa runo Raamatussa. Se innoittaa myös kuvanveistäjää (Brian Aherne) samannimiseen alastonpatsaaseen. Ahdasmielinen täti ja juonitteleva paroni (Lionel Atwill) tuovat kuitenkin onnen tielle miltei ylivoimaisia esteitä. Tässä elokuvassa kuullaan Marlenen tunnuslauluihin kuuluva ”Jonny”.

Sternberg-yhteistyön päätyttyä Marlene esiintyi edelleen huippuelokuvissa. Desire (Varastettu paratiisi, 1936) on Hollywoodin säihkyvimpiä romanttisia elokuvia. Gary Cooper esittää amerikkalaista autoinsinööriä, joka Espanjassa lomaillessaan kohtaa tyylikkään jalokivivarkaan (Marlene). Ohjaaja Frank Borzagen romanttiseen tunteeseen yhdistyi tuottaja Ernst Lubitschin satiirinen säihke. ”Awake in a Dream” on tämän elokuvan tunnuslaulu. Kun Marlenesta tuli studioiden mielestä ”myrkkyä lippukassoilla”, hän sai osia vaihtelevan tasoisista elokuvista tuottajanaan kuitenkin aina laadun takaava Joe Pasternak.

Seitsemän syntistä (1940) esittää hänet Etelämeren pahamaineisena baarilaulajana vastanäyttelijänään John Wayne, Vaarallisessa naisessa (The Flame of New Orleans, 1941) hän on konstaileva ”kreivitär” jonka on tehtävä valinta ikävän pankkiirin (Roland Young) ja renttumaisen kapneenin (Bruce Cabot) välillä.

Tuottaja Charles K. Feldman tarjosi haastavamman roolin elokuvassa Pittsburgh (Yön enkeli, 1942). Amerikkalaisen kapitalismin saagassa Marlenen esittämä nainen on innoittajana ja neuvonantajana kahdelle nuorelle yrittäjälle, jotka kohoavat hänen laillaan ryysyistä rikkauksiin. Toinen heistä on raa’an häikäilemätön (John Wayne), toinen kaukonäköisempi ja enemmän kokonaisuutta huomioiva (Randolph Scott). Periaatteessa mielenkiintoinen tarina oikoo kuitenkin liikaa mutkia suoriksi.

Feldman tuotti myös yhden sota-ajan suurista viihdepakettielokuvista Follow the Boys (1944), jota ei ole Suomessa ennen tätä dvd:tä julkaistu. Elokuvassa on kultapaloja, kuten The Andrews Sistersin suosikkipotpurri, The Delta Rhythm Boysin loistelias ”The House I Live In” ja kaikkien aikojen flamencotaltiointi, jossa esiintyy Carmen Amaya. Hauskassa jaksossa taikuri Orson Welles sahaa Marlene Dietrichin poikki, minkä jälkeen Marlene vaivuttaa Orsonin hypnoosiin. Dietrich oli vakaumuksellinen natsismin vihollinen, joka antoi amerikkalaisessa univormussa panoksen henkiseen sodankäyntiin vapauden puolesta.

Mitchell Leisenin ohjaamassa Kultaisissa korvarenkaissa (1947) Marlene sai vaihteeksi ilmaista lämpöään, intohimoaan ja huumoriaan. Hän esittää romaninainen Lydiaa 1930-luvun Saksassa, jossa hän pelastaa brittiagentin (Ray Milland) naamioimalla tämän miehekseen ihomaalia ja korvarenkaita myöten. Elokuva ei tavoittele realismia, mutta sen mukaansatempaavassa Hollywood-tyylittelyssä on tunteen totuutta. Tarinan henki ja päävirtaus henkii tragediaa (natsien kansanmurhahan kohdistui myös romaneihin); onnellinen loppu on niin kiinniliimattu, että siitä voi olla juuri siksi välittämättä. Victor Youngin romanisävelmästä mukailemasta tunnuslaulusta tuli kestohitti Suomessakin.

Sarjan ajallisesti viimeinen julkaisu on ehdoton huipputapaus, Billy Wilderin Berliinin raunioiden keskellä (A Foreign Affair, 1948). Elokuva on satiirinen mestariteos, jonka pilkka koettiin tuoreeltaan liiankin rankaksi, ja siksi se ei saanut niin laajaa levitystä kuin se olisi ansainnut. Jo pelkästään pitkät kauhistuttavat dokumentaariset kamera-ajot tuusan nuuskaksi pommitetussa kaupungissa tekevät elokuvasta näkemisen arvoisen. Marlene on elokuvassa laulajana parhaimmillaan kabareetulkinnoissaan kappaleista ”Black Market”, ”Second Hand Illusions” ja ”The Ruins of Berlin”. Marlenen hovisäveltäjä Sinisen Enkelin päivistä alkaen, Frederick Hollander, nähdään pianistina. Mustan humoristisen elokuvan taustalla piilevän tuskan aavistaa, kun muistaa, että useat tekijät olivat itse berliiniläisiä. Wilderin ja Hollanderin omaiset oli murhattu keskitysleireissä. Dietrich oli noussut isänmaansa kunnian tuhoajia vastaan, vaikka esittääkin tässä ironisesti natsien myötäjuoksijaa.

Paramount, jonka elokuvia tässä sarjassa on paljon, tuhosi herostraattisesti klassikoidensa nitraattinegatiivit 1950-luvulla, ja sen takia monia niistä ei enää milloinkaan voi nähdä alkuperäisessä loistossaan. Kaikkien elokuvien visuaalinen taso on silti vähintäänkin tyydyttävä. Paras kuvalaatu on elokuvista kevyimmissä, 1940-luvun alun Universal-tuotannoissa; kaikesta päätellen niiden masterit on voitu vetää negatiiveista. Kultaiset korvarenkaat on kuvaltaan pehmeä, Berliinin raunioiden keskellä taas upean terävä.