Archive for the ‘Åberg Ritva Mirjami’ Category

Aaltoska orkaniseeraa

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

AALTOSKA ORKANISEERAA / Aaltoska i sitt ässe. Suomi 1949. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. Apulais-O: Matti Kassila. KS: Topias. KU: Osmo Harkimo. LA: Aarre Koivisto. M: Heikki Aaltoila. Ä: Taisto Lindegren. LE: Armas Vallasvuo. N: Elna Hellman (Aaltoska), Veli-Matti Kaitala (Jukka Lehtinen), Hannes Häyrinen (rikosreportteri ”Haukansilmä” Lipponen), Kalle Viherpuu (talonmies Aaltonen), Ritva-Leena Åberg (Kaarina Hillevi Mäenpää), Pikku-Annika = Annika Sipilä (Irmeli Lehtinen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Tuottaja T.J. Särkkä kokosi Suomen Filmiteollisuuden lapsitähtiä – Veli-Matti Kaitalan, Ritva-Leena Åbergin ja Annika Sipilän – liukuhihnaviihteeseen, joka oli keitetty kokoon sovinnaisista aineksista. Elokuvassa on jopa teemalaulu, jonka Aaltoska (Elna Hellman) itse laulaa ennen alkutekstejä ja jota talonmies Aaltonen jatkaa elokuvan lopussa. Annika Sipilä oli seitsemännessä ja viimeisessä osassaan; hän oli ollut Hannu Lemisen ja Edvin Laineen luottonäyttelijä lapsirooleissa. Vain Laineen elokuvissa olivat esiintyneet kaksi muuta lapsitähteä. Ritva-Leena Åbergkin oli tässä viimeisessä roolissaan, ja Veli-Matti Kaitala viimeisessä lapsiroolissaan. Hän palasi kameroiden eteen vielä Tuntemattoman sotilaan Hauhiana.

Tarinan nimihenkilö, talonmiehen hirmuinen vaimo, Justiinan heimolainen, hallitsee pihaa, jolle talonmies tuskin itse uskaltaa ilmestyä pannuhuoneesta. Eletään vuokra-asuntojen ankaran säännöstelyn aikakautta, ja ylimääräiset huoneet on tarjottava vuokralaisille käyttöön. Eletään myös suurten lapsipaljouksien ja rikkinäisten kotien aikaa.

Veli-Matti on päässyt jo huoltoaseman apupojaksi, ja Pikku-Annika joutuu asuntosäännöstelyn ryteikköön. Onneksi paikalle ilmestyy kaksi lapsivuokralaista, jotka tulevat Nurmijärveltä Helsinkiin koulunkäyntiin.

Innokas, ”Haukansilmänä” tunnettu rikosreportteri (Hannes Häyrinen), on hämäräpuuhien jäljillä. Lopulta kummituskaapujen takaa paljastuu harmiton ”Mustien vuokralaisten yhdistys”.

Laine, päätoiminen teatterimies, ohjasi vuonna 1949 kolme elokuvaa, ja tämän paljolti automaattivaihteella tai varmaankin apulaisohjaaja Matti Kassilaan turvautuen. Osmo Harkimon kuvaus ja Aarre Koiviston lavastus ovat laatutyötä, ja mukana on kiehtovaa aikalaisdokumenttia Helsingistä, mutta elokuva on lähinnä tyhjänpäiväinen. Dvd:n valonmäärittely on pääasiassa onnistunutta.

Onnen-Pekka

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

ONNEN-PEKKA / Lycko-Per. Suomi 1948. TY: Suomen Filmiteollisuuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Felix Forsman. LA: Karl Fager. M: Heikki Aaltoila. LE: Armas Vallasvuo. N: Veli-Matti Kaitala (Pekka Antero Aalto, ”Onnen-Pekka”), Edvin Laine (eversti Kristian Björn), Ritva-Leena Åberg (Raija), Elsa Turakainen (Hedvig Björn). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 77 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Onnen-Pekka oli Edvin Laineen toinen lastenelokuva, pääosassa Veli-Matti Kaitala, joka oli esiintynyt myös elokuvassa Pikku-Matti maailmalla. Lisäksi Kaitala oli esiintynyt, aina köyhänä resupekkana, myös elokuvissa Nokea ja kultaa, Kirkastuva sävel ja Laitakaupungin laulu. Onnen-Pekassa Veli-Matti tuodaan kartanomiljööseen, mutta jälleen hänen esittämänsä henkilöhahmo on orpolapsi.

Alussa on herkullinen testamentinjakotilaisuus, jossa hapannaamaisten sukulaisten naamat venähtävät, kun edesmennyt tuomari säätää kartanonsa tuntemattomalle pikkupojalle. Eloisa on myös kohtaus, jossa eversti Björn (Edvin Laine) löytää Pekan mellastavan lapsilauman keskeltä.

Elokuva ei ole yhtä imelä kuin Pikku-Matti maailmalla, ja Veli-Matti Kaitalan osasuoritus on aidompi ja hillitympi. Sen sijaan elokuva on otteeltaan rutiinimainen. Laine, jonka pääammatti oli teatterissa, ohjasi sivutoimenaan vuonna 1948 kolme elokuvaa.

Tämäkin elokuva on niitä, jotka juonensa kaavamaisuuden tuolla puolen heijastavat sodanjälkeisten rikkinäisten perhetilanteiden todellisuutta sekä toisaalta lapsihahmon positiivisuuden kautta ilmentävät uskoa tulevaisuuteen. Onni löytyy ihannoidulta maaseudulta monien T.J. Särkän tuottamien elokuvien tapaan.

Ulkoisesti elokuva on laatutyötä. Kartanolavastuksen teki Karl Fager, suomalaisen elokuvalavastuksen isä jo Salaviinanpolttajissa (1907). Felix Forsmanin kuvaus on laadultaan hienostunutta. Dvd:n kuvamasterointi on kaunista.

Pikku-Matti maailmalla

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

PIKKU-MATTI MAAILMALLA / Pikku-Matti i vida världen. Suomi 1947. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Felix Forsman, Sulo Tammilehto. M: Heikki Aaltoila. N: Veli-Matti Kaitala (Matti Kivinen), Ritva-Leena = Ritva Mirjami Åberg (Salme), Ansa Ikonen (Kerttu Kivinen), Joel Rinne (taiteilija Taneli Parma, ”Tenu-Taneli”), Siiri Angerkoski (Kerttu Kivinen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Edvin Laine rakasti lastenelokuvien tekemistä, mutta suoranaista satuelokuvaa Prinsessa Ruususta lukuunottamatta tulos harvoin osui nappiin. Hänen kohtalokas heikkoutensa oli raskas ylitunteilu.

Pikku-Matti maailmalla -elokuvan tarinaa verrattiin tuoreeltaan raittiuskilpakirjoituksen aineeseen, ja elokuva olikin yksi niistä neljästä pitkästä kotimaisesta näytelmäelokuvasta, joita Alko rahoitti. Tuottaja T.J. Särkälle tyypillisessä hengessä siinä todetaan kaupungin turmelus ja maaseudun parantava voima.

Kun on todettu tarinan siirappisuus ja naiivius, voidaan pohtia, mitä pelastettavaa siinä voisi olla. Elokuva kuuluu sentimentaalisuudessaan ja epäaitoudessaankin niihin, jotka heijastivat sodanjälkeistä todellisuutta. Pikku-Matin (Veli-Matti Kaitala) isä on kuollut (sodassa?) ja äiti (Ansa Ikonen) on kadonnut (ryhtynyt kaupungissa prostituoiduksi). Melodraaman, Teuvo Tulion ja Frank Borzagen Kadun enkelin kuvioita tuo mieleen se, että äiti on ollut taiteilijan mallina taulussa Kadun nainen. Äiti on lähtenyt merille etsimään itseään, ja taiteilija (Joel Rinne) taas on tullut alkoholistiksi, ”Tenu-Taneliksi”, asunnottomien yömajana toimivaan entiseen pommisuojaan.

Pikku-Matti ei ole koskaan uskonut äitinsä kuolleen, ja etsiessään tätä suurkaupungista hän kohtaa sekä Tenu-Tanelin että juopon Olga-tädin (Siiri Angerkoski), jonka hoitama pikkutyttö Salme (Ritva Mirjami Åberg) on joutunut myös kadun kasvatiksi.

Imelyydessäänkin elokuva palauttaa mieleen sodanjälkeisiä surun, yksinäisyyden ja rikkinäisyyden olosuhteita. Elokuvassa on myös mieleenpainuvia vinjettejä kuten Tarmo Mannin junamatkalla esittämä ”Lännen lokari”.

Felix Forsmanin ja Sulo Tammilehdon kuvaus on ensiluokkaista, dvd-kuvamasterointi samoin. Sille, joka ei välitä kaavamaisen juonen seurailusta, elokuva tarjoaa runsaasti arvokasta ajan Helsinki-dokumentaatiota.