”Juutalainen, joka ei usko ihmeisiin, ei ole realisti”
EN OLE KOSKAAN UNOHTANUT TEITÄ. Simon Wiesenthalin elämä ja perintö (I Have Never Forgotten You. The Life and Legacy of Simon Wiesenthal). USA (c) 2006 Moriah Films. A Division of The Simon Wiesenthal Center. Friends of Simon Wiesenthal Center for Holocaust Studies. O: Richard Trank. KS: Marvin Hier, Richard Trank. Selostaja: Nicole Kidman. Väri, 1,78:1, DD 2.0, 102 min
Suomennos: Jani Kontra.
Future Film 22.4.2009
Todellisuus on tarua ihmeellisempää, ja television perusdokumenttityylillä tehty Simon Wiesenthalin (1908-2005) elämäkerta järisyttää enemmän kuin holokaustifiktio.
Kun amerikkalaiset vapauttivat Mauthausenin keskitysleirin vuonna 1945, Wiesenthal luuli olevansa sukunsa ainoa eloonjäänyt. 89 olikin murhattu, mutta Cyla-vaimo oli selvinnyt hengissä Puolassa väärällä nimellä.
Ennen sotaa insinöörinä ja arkkitehtinä toiminut Wiesenthal oli piileskellyt natsimiehittäjiä 7 kuukautta, mutta kun hänet saatiin kiinni, hän koki monta keskitysleiriä: Plaszow, Auschwitz, Gross-Rosen, Buchenwald, Mauthausen. 45-kiloiseksi laihtunut Wiesenthal halusi parantua ja auttaa sotarikosten tutkinnassa. Hän ei halunnut kostoa vaan oikeutta.
Liittoutuneet kehottivat Wiesethalia palaamaan normaaliin elämään natsioikeudenkäyntien päätytyä, mutta hän perusti Itävaltaan oman tutkimuskeskuksen. Työ oli usein turhauttavaa ja masentavaa, ja vuonna 1954 Wiesenthal lakkauttikin toimistonsa. Hän jatkoi ainoastaan Adolf Eichmannin jäljittämistä, ja hänen hankkimillaan johtolangoilla olikin keskeinen merkitys siinä, että Eichmann saatiin Argentiinasta oikeuden käsiin. Wiesenthal korosti yhteistyön merkitystä, kymmenet muut osallistuivat palapeliin, mutta Eichmannin tapauksen seurauksena Wiesenthal sai puhtia avata keskuksensa uudelleen.
Itävallassa natsimenneisyydestä vaiettiin 20-30 vuotta, ja Wiesenthalin toiminta oli epäsuosittua. Uhkailu kohdistui jopa Wiesenthalin tyttäreen niin, että tämä joutui menemään poliisisaattueessa kouluun. Itävallan ulkopuolella Wiesenthal oli suositumpi. Wiesenthal oli huomannut, että ”Anne Frankin päiväkirja oli vaikuttanut tietoisuuteen enemmän kuin Nürnbergin oikeudenkäynti”. Kun uusnatsit väittivät koko Anne Frankia väärennökseksi, Wiesenthal päätti löytää SS-miehen, joka oli pidättänyt tämän. Karl Silberbauer löytyikin Wienin poliisista, ja hän tunnusti heti: ”Minä pidätin Anne Frankin”.
Wiesenthalin avulla löytyi myös SS-rautarouva Hermine Braunsteiner, joka repi lapset äitien sylistä ja heitti nämä omin käsin polttouuniin. Alpeille kadonnut Braunsteiner löytyi kotirouvana Queensissa ja joutui oikeuden käsiin ensimmäisenä Yhdysvalloissa tuomittuna natsina.
Elokuvassa esitellään myös ensimmäinen Brasiliasta tavoitettu natsirikollinen, Franz Stangl ja Buenos Airesista löydetty ”Riian teurastaja” Edward Roschmann. Ronald Reaganin ansiosta Raoul Wallenberg sai Yhdysvaltain kunniakansalaisuuden, mikä tehosti hänen kohtalonsa selvittämistä Neuvostoliitossa.
Wiesenthal kirjoitti kirjan Tappajat joukossamme (1967, samana vuonna myös suomeksi) ja kävi massiivista kirjeenvaihtoa, jossa omaksi osastokseen paisui M-kansio (meshugge = hullu).
Wiesenthal ei ollut profeetta omalla maallaan. Hän otti kohteekseen huomattavan poliitikon Friedrich Peterin, entisen SS-miehen, jolla oli ollut osuus 350.000 juutalaisen kansanmurhaan Ukrainassa, mutta Bruno Kreisky kielsi syytökset, ja Wiesenthal itse leimattiin vihakampanjassa Gestapon yhteistyömieheksi. Hänen toimistonsa taloa kivitettiin ja ikkunoita särjettiin, ja vaimo sai hermoromahduksen, mutta Wiesenthal oli päättänyt pysyä Wienissä.
”Haluaisin edes kerran elää ilman jatkuvaa uhkaa, muutetaan Israeliin”, ehdotti vaimo. ”Meille sota ei koskaan päättynyt”. Wiesenthal vastasi, että ”meille tapahtunut voi tapahtua taas, suvaitsevaisuus on ainoa vaihtoehto”. Wiesenthal laajensi alaansa ja korosti myös romanien ja homoseksuaalien kohtaamaan vainoa.
Takaiskuihin kuului myös se, että tavoittamatta jäi Josef Mengele, joka oli tappanut yli 200.000 lasta ihmiskokeissaan. Isän ja äidin yrittäessä puolustaa lasta Mengele antoi repiä lapsen kahtia ja antoi puolet isälle, puolet äidille. Mengele oli uskonut löytävänsä Mengelen kauan sen jälkeen, kun tämä oli todellisuudessa kuollut.
Wiesenthal kampanjoi menestyksellisesti Saksassa Helmut Schmidtiä vastaan sen puolesta, että sotarikos ei voi vanhentua. Kurt Waldheimia vastaan Wiesenthal ei noussut, koska hänen mielestään näyttöä tämän rikoksista ei ollut.
Wiesenthalia vastaan hyökättiin pommi-iskulla, ja häntä häväistiin julkisissa tilaisuuksissa. Hän ei ottanut palkkiota keskukselta, ainoastaan tekijänpalkkioita kirjoistaan. Hänellä oli kolme kiiltäväksi kulunutta pukua ja 20 vuotta vanha auto. 90-vuotispäiviään hän juhli nauttimalla kosher-illallisen Hitlerin suosikkihotellissa, Hotel Imperialissa.
Köyhän kylän pojasta tuli mies, joka muutti maailmaa. 96-vuotiaaksi elänyt Wiesenthal sanoi, että ”vapaus ei ole taivaan lahja, sen puolesta pitää taistella joka päivä”.
