
Satiiri kulutusyhteiskunnasta
ROSALIE LÄHTEE OSTOKSILLE (Rosalie Goes Shopping). Saksa (c) 1989 Pelemele Film, ensiesitys 1991. T: Percy Adlon, Eleonore Adlon. O: Percy Adlon. KS: Christopher Doherty, Percy Adlon; Eleonore Adlon. KU: Bernd Heinl. M: Bob Telson. Tunnussävel ”Back To Rosalie” es. Jim Lauderdale. N: Marianne Sägebrecht (Rosalie Greenspace), Brad Davis (Ray ”Liebling” Greenspace), Judge Reinhold (pappi), Erika Blumberger (Rosalien äiti), Willy Harlander (Rosalien isä), John Hawkes (Schuki), Lori Fitzhugh (kaksonen), Patricia Zehentmayr (Barbara), Courtney Kraus (April), Alex Winter (Schatzi). Englanninkielinen. Väri, anamorfinen 1,78:1, mono, 90 min
Suomennos: Helena Lindell.
Finnkino (Kinowelt) 16.1.2009
Percy Adlon, saksalainen elokuvantekijä ja tunnetun hotellisuvun vesa, ponnahti kansainväliseen maineeseen elokuvallaan Bagdad Café, jonka pääosassa uhkea Marianne Sägebrecht esitti Mojaven autiomaassa matkailevaa saksatarta. Omaperäinen huumori ja persoonallinen värimaailma herättivät maailmanlaajuista huomiota. Adlon ja Sägebrecht olivat jo tehneet ennen Bagdad Caféta yhdessä makeisten ystävästä kertovan elokuvan Sugar Baby.
Adlonin ja Sägebrechtin kolmantena yhteistyönä valmistui Rosalie lähtee ostoksille, tapahtumapaikkana Little Rock (Arkansas). Sägebrecht esittää saksatarta, joka on mennyt naimisiin amerikkalaisen lentäjän (Brad Davis) kanssa ja muuttanut miehensä mukana Amerikkaan.
Amerikkalaisen kulutusyhteiskunnan materialistiset ihanteet on heidän seitsemänlapsisessa perheessään omaksuttu erittäin kirjaimellisesti. Perhe elää yli varojensa ja ikuistaa kulutusjuhlansa kotivideolle. Tässä perheessä televisio-ohjelmistosta katsotaan ainoastaan mainokset. Perhe osaa niiden iskulauseet ulkoa ja toistaa niitä kuorossa töllöttimen ääressä.
Kun rahaa ei ole, täytyy lainata, ja kun luottokortti vinkuu miinuksella, katteita kaivetaan toiselta luottokortilta. Kun nämäkin keinot on käytetty, avuksi tulee kotitietokone. Samaan aikaan lentäjän näkö alkaa ilmeisesti huonontua, ja perhettä uhkaa rehellisen tulonlähteen menetys. Todellisudessa lentäjä on ollut vain niin turhamainen, ettei ole kehdannut käyttää silmälaseja.
Neuvokkuudessaan vinksahtaneesta Rosaliesta tulee tietokonevelho, joka luottokorttiyhtiöitä kieputtelemalla kasvattaa kulutushysterian uusiin sfääreihin. Hänestä tulee viimein korkean luokan finanssipeluri, joskaan vanhanaikainen varkauskaan ei ole hänelle vierasta. Elokuvassa on kysymys addiktion, tuhoisan riippuvuuden kuvauksesta.
Hurskas katolisuus rippeineen ja synninpäästöineen on Rosalielle vain keino tehdä uutta syntiä vailla pysyvää katumusta.
Kulutusyhteiskunnan satiirin edeltäjiä ovat Frank Tashlinin, Jerry Lewisin ja Jean-Luc Godardin elokuvat. Adlonin tyyli ja ote on kuitenkin omaperäinen. 1990-luvun alun tietokonegrafiikan kuvamaailmalla on nyt jo historiallista arvoa.
Rosalien huijaukset ovat nykyisen finanssikriisin kannalta ajankohtaisia. Kun summat ovat tarpeeksi suuria, kunnioitus herää, ja pankinjohtaja tarjoaa enemmän kuin oli alun perin tarkoitus pyytää. Suuryrityksen toiminnalla ei ole reaalista perustaa, ja raha vain kieputtaa rahaa. Lopputekstien aikana Rosalien visio avautuu globalisaatioon: hän aikoo laajentaa yrityksensä monikansalliseksi.
Dvd-masterointi on vain kohtalaista.