Archive for Huhtikuu, 2007

« Older Entries

Löytöjä Warnerin hyllyiltä (10 erillistä dvd:tä)

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

HYVÄ MAA (The Good Earth), USA 1937, ohjaus Sidney Franklin, pääosissa Paul Muni, Luise Rainer, Walter Connelly, Tilly Losch, 1:1,33, DD mono, mukana MGM Night at the Movies -ohjelma: Hollywood Party (1937), Supreme Court of Films Picks the Champions (Hyvä maa saa vuoden 1937 Oscarin Frank Capralta ja traileri, pääkuva 132 min. 11.10.2006

NÄYTTELIJÄT (The Comedians), USA / Ranska 1967, ohjaus Peter Glenville, pääosissa Richard Burton, Elizabeth Taylor, Alec Guinness, Peter Ustinov, Lillian Gish, 1:2,40, DD stereo, dokumentti The Comedians in Africa (1967), pääkuva 145 min. 11.4.2007

YKSIN PIMEÄSSÄ (Wait Until Dark), USA 1967, ohjaus Terence Young, pääosissa Audrey Hepburn, Alan Arkin, Richard Crenna, 1:1,85, DD mono, dokumentti A Look in the Dark (2003), pääkuva 103 min. 11.4.2007

PERFORMANCE (Nottinghill klo 11.17), Iso-Britannia 1970, ohjaus Donald Cammell ja Nicolas Roeg, pääosissa James Fox, Mick Jagger, Anita Pallenberg, Michele Breton, 1:1,85, DD mono, dokumentti Influence and Controversy (2007), musiikkiekstra Memo From Turner (koko kappale), pääkuva 101 min. 25.4.2007

TERÄSJENGI (Steelyard Blues), USA 1972), ohjaus Alan Myerson, pääosissa Jane Fonda, Donald Sutherland, Peter Boyle, 1:1,85, DD mono, dokumentti Would You Believe? Peter Boyle! (1972), pääkuva 89 min. 25.4.2007

VARIKSENPELÄTIN (Scarecrow), USA 1973, ohjaus Jerry Schatzberg, pääosissa Al Pacino, Gene Hackman, 1:2,40, DD mono, dokumentti On the Road with Scarecrow (1973), pääkuva 108 min. 11.4.2007

PROTEUS-AIKA (Demon Seed), USA 1977, ohjaus Donald Cammell, pääosissa Julie Christie, Fritz Weaver, 1:2,35, DD mono, 90 min. 11.4.2007

TAIVAS EI TUNNE SUOSIKKEJA (Bobby Deerfield), USA 1977, ohjaus Sydney Pollack, pääosissa Al Pacino, Marthe Keller, 1:2,40, DD mono, Pollackin kommenttiraita, dokumentti Filming a Love Story: Bobby Deerfield (1977), pääkuva 119 min. 11.4.2007

ISKU SELKÄÄN (Straight Time), USA 1978, ohjaus Ulu Grosbard, pääosissa Dustin Hoffman, Theresa Russell, Harry Dean Stanton, 1:1,77, DD mono, Grosbardin ja Hoffmanin kommenttiraita, dokumentti Straight Time: He Wrote It for Criminals (1977), pääkuva 109 min. 25.4.2007

HUUMA: 25-V-JUHLAJULKAISU (Body Heat), USA 1981, ohjaus Lawrence Kasdan, pääosissa William Hurt, Kathleen Turner, 1:1,85, DD 5.1, uusi digitaalinen ohjaajan hyväksymä laitos, ylimääräisiä kohtauksia, kolme uutta dokumenttia (2006), Turnerin haastattelu (1981), pääkuva 108 min. 8.11.2006

Warner Bros. Finland

Hyvä maa (1937) kuuluu Warnerin listoille, koska sen tuotti MGM, jonka elokuvia on ostanut Turner, jota taas hallinnoi Warner. Kyseessä oli MGM:n suuri prestige-elokuva, ihmetuottaja Irving Thalbergin viimeisiä projekteja, jotka hän ehti käynnistää ennen kuolemaansa. Pearl S. Buckin bestseller-romaani kartoittaa suuren kimpaleen Kiinan historiaa. Köyhä viljelijäperhe (Paul Muni, Luise Rainer) haaveilee leveämmästä elämästä, mutta kuivuus ja sisällissota uhkaavat tuhota kaiken. Suuremmaksi vaaraksi tulee toinen nainen (Tilly Losch), jonka vaikutus uhkaa tuhota perheen, kunnes heinäsirkkojen tuholaisparvi havahduttaa taisteluun. Ohjaaja Sidney Franklin oli pitkän linjan Hollywood-ammattilainen, joka oli ohjannut Mary Pickfordia ja Greta Garboa. Tässä hän teki vaikuttavaa epiikkaa pystymättä hillitsemään Paul Munin ylinäyttelemistä, sen sijaan naispäänäyttelijät (joista Luise Rainer on vielä elossa vuonna 2007) ovat vaikuttavampia. Heinäsirkkakatastrofin erikoistehosteet tekevät vaikutuksen tänäkin päivänä. Dvd on masteroitu kuluneesta lähtömateriaalista, josta kuitenkin voi todeta Karl Freundin kuvauksen hienouden.

Brittikirjailija Graham Greenen tuotantoa on paljon filmattu, ja vuonna 1967 valmistui elokuva hänen juuri ilmestyneestä romaanistaan Näyttelijät, jota on jälkikäteen pidetty eräänä hänen poliittisesti kaukonäköisimmistään. Tapahtumapaikkana on ”Papa Docin” Haiti, ja pahaenteisenä kertosäkeenä tarinassa ovat diktaattorin salaisen poliisin (”Tonton Macoutes”) häikäilemättömät toimet. Vähitellen jäävät taka-alalle ihmissuhdetarinat länsimaisten päähenkilöiden välillä. Näyttelijöiden näyttelijät ovat ensiluokkaisia, kuten Richard Burton hotellinpitäjänä ja Elizabeth Taylor diplomaatin rouvana. Visio korruptiosta ja kansanmurhaa muistuttavasta väkivallasta kolmannessa maailmassa on surullisen ajankohtainen tänään. Dvd-masterointi on upea.

Frederick Knottin näytelmä Wait Until Dark oli sekin vasta saanut ensi-iltansa, kun elokuva Yksin pimeässä (1967) tuli tuotantoon; näytelmää on esitetty Suomessa mm. nimillä Odota pimeän tuloa ja Odota pimeää. Mia Farrow sai vaikuttavan pääroolin sokeana naisena, jonka asuntoon on vahingossa tuotu heroiinikätkön sisältävä nukke. Jännityselokuva hipoo kauhua Terence Youngin pätevässä ohjauksessa. Dvd on hyvin masteroitu.

Brittiläisen elokuvan kiistellyimpiin saavutuksiin kautta aikojen kuuluu Donald Cammellin ja Nicolas Roegin Performance (1970), joka on nyt ensi kertaa julkaistu dvd:llä. Mielenkiintoisessä liitedokumentissa valotetaan elokuvan merkitystä nykypäivän näkökulmasta ja kirjataan sen tuotannon vaikeat vaiheet. Kyseessä on avainteos popkulttuurissa, sukupuoli-identiteetin käsittelyssä ja psykedeelis-kokeellisten vaikutteiden leviämisessä valtavirtaelokuvaan. Vaikka Easy Rideristä oli tullut jättihitti, Warner jätti tämän elokuvan vaille tehokasta levitystä. Tuntijapiireissä sen merkitys on aina ollut kiistaton.

Teräsjengi (1972) kuului sekin Easy Rider -aikakauden elokuviin. Antisankareina esiintyvät Jane Fonda ja Donald Sutherland, mutta yhteiskunnallisen uudistuksen ajatusten tilalla on pikemminkin romurallimentaliteetti kaheleine lentolaitteineen. Korvaa kannattaa höristää, sillä soundtrackilla on Paul Butterfieldin, Nick Gravenitesin ja Mike Bloomfieldin alkuperäismusiikkia.

Variksenpelätin (1973) oli uuden amerikkalaisen elokuvan taiteellisesti uutta luovia saavutuksia. Ohjaaja Jerry Schatzbergillä oli oivallusta absurdin teatterin alueelta, ja hän toi tuolloin vielä tuoreet kasvot Al Pacinon ja Gene Hackmanin eksistentiaaliseen road-elokuvaan, johon Vilmos Zsigmond loi vaikuttavan kuvamaailman.

Donald Cammell oli oman tien kulkija. Toisessa elokuvassaan Proteus-aika (Demon Seed, 1977) hänestä tuli yksi kyberpunkin edelläkävijöistä. Ajatus ihmisen ja tietokoneen kohtaamisesta esiintyy tässä karmivan konkreettisessa muodossa. Päähenkilö, tri Susan Harris (Julie Christie), tulee nimittäin raskaaksi tietokoneelle. Futuristisessa painajaisessa turvaudutaan psykedeeliseen kuvamaailmaan, jonka dvd-masterointi päästää oikeuksiinsa.

Taivas ei tunne suosikkeja (Bobby Deerfield, 1977) perustuu Erich Maria Remarquen romaaniin vuodelta 1961, mutta filmatisoinnissa tapahtumat on päivitetty kuvausajan Formula 1 -maailmaan. Sille, joka on äskettäin katsonut elokuvan Grand Prix (1966), on mielenkiintoista todeta, miten perinpohjaisesti tuo maailma oli muuttunut vuosikymmenessä. Sydney Pollackin ohjauksessa tuomitun rakkaustarinan partnereina esiintyvät Al Pacino ja Marthe Keller, kumpikaan ei parhaimmillaan. Loistavan kuvauksensa (Henri Decaë) ansiosta teos on kuitenkin kaikkien aikojen Toscana-elokuvia. Valo ja maisema välittyvät jumalaisina dvd:lläkin.

Isku selkään (Straight Time, 1978) perustuu sekin kirjaan, tällä kertaa tosipohjaiseen. Edward Bunker (1933-2005) kuului niihin alamaailman hahmoihin, jotka ovat vankilasta päästyään ruvenneet kirjailijoiksi. Isku selkään oli hänelle avaus elokuvamaailmaan; näyttelijänä hän oli sittemmin mm. Reservoir Dogsin Mr. Blue. Tarina kertoo ehdonalaiseen päässeestä rikollisesta (Dustin Hoffman), jonka luisumista takaisin rikoksen polulle ei ainakaan hidasta limainen valvontavirkailija (M. Emmet Walsh). Elokuvassa on karua aitoutta. Se kuvaa rikoksen houkutusta ja mukaansatempaavaa noidankehää mutta ei näe siinä mitään hohtoa.

Huuma (Body Heat, 1981) oli aikansa keskeisiä esimerkkejä trendistä, jossa 1940-luvun film noir -aiheita tuotiin nykypäivään. Lawrence Kasdan latasi esikoisohjaukseensa kaikkensa ja löysi päärooleihin elokuvauransa lähtöruudussa olevat William Hurtin ja Kathleen Turnerin. 25-vuotisjuhlajulkaisu tarjotaan täysin varusteltuna. Uusi restauroitu masterointi näyttää olohuoneen ruudussa paremmalta kuin se filmikopio, jonka olen tästä elokuvasta nähnyt. Poistojen katselu todistaa, etteivät ne olleet elokuvalle välttämättömiä. Pätevistä lisäaineistoista nousee esiin Kathleen Turnerin haastattelu (1981), jossa hän on jopa sähäkämpi kuin elokuvassa itsessään.

Posted in Arkin Alan, Bloomfield Mike, Boyle Peter, Breton Michele, Buck Pearl S., Bunker Edward, Burton Richard, Butterfield Paul, Cammell Donald, Christie Julie, Crenna Richard, Decaë Henri, Fonda Jane, Fox James, Franklin Sidney, Freund Karl, Gish Lillian, Glenville Peter, Gravenites Nick, Greene Graham, Grosbard Ulu, Guinness Alec, Hackman Gene, Hepburn Audrey, Hoffman Dustin, Hurt William, Jagger Mick, Kasdan Lawrence, Keller Marthe, Knott Frederick, Losch Tilly, Muni Paul, Pacino Al, Pallenberg Anita, Rainer Luise, Remarque Erich Maria, Roeg Nicolas, Russell Theresa, Schatzberg Jerry, Stanton Harry Dean, Sutherland Donald, Taylor Elizabeth, Thalberg Irving G., Turner Kathleen, Ustinov Peter, Walsh M. Emmet, Weaver Fritz, Yleinen, Young Terence, Zsigmond Vilmos | No Comments »

Mika Kaurismäki (laajennettu arvio)

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

The Mika Kaurismäki Collection ja Saimaa-ilmiö

VALEHTELIJA, Saksan liittotasavalta/Suomi 1981, pääosassa: Aki Kaurismäki, 51 min + JACKPOT 2, Suomi 1982, 34 min
ARVOTTOMAT, Suomi 1982, pääosissa: Matti Pellonpää, Pirkko Hämäläinen, 113 min
KLAANI – TARINA SAMMAKOITTEN SUVUSTA, Suomi 1984, pääosissa: Markku Halme, Minna Soisalo, 91 min
ROSSO, Suomi 1985, pääosissa: Kari Väänänen, Martti Syrjä, 73 min
kaikissa: ohjaus Mika Kaurismäki, digitaalisesti uudelleenmasteroitu, 1:1,85, DD stereo, mukana Mika Kaurismäen haastattelu, tekstitys viidellä kielellä, Future Film 2006

SAIMAA-ILMIÖ, Suomi 1981, ohjaus: Mika Kaurismäki, Aki Kaurismäki, esiintyjinä Juice Leskinen Slam, Hassisen Kone, Eppu Normaali, 1:1,66, DD mono, 121 min. Sandrew Metronome 25.4.2007

Mika Kaurismäen elokuvien dvd-sarja on alkanut ulkoasultaan tyylikkäänä sarjana, ja myös tekninen toteutus on korkeaa luokkaa. 35-milliset alkuperäismasterit on käyty läpi hyvällä taiteellisella maulla, ja alkuperäinen laajakuvaformaatti istuu nykyään suosittuihin leveisiin televisioihin. Kaikkia elokuvia on visuaalisesti ilo katsoa.

Julkaistuissa viidessä elokuvassa on kimpale uudemman suomalaisen elokuvan läpimurron historiaa. Ne ovat Villealfa-kauden tuotantoa. Kaikissa on vielä mukana Aki Kaurismäki eri tehtävissä, toisena käsikirjoittajana ja pääosan esittäjänäkin Valehtelijassa (1981). Se on säilyttänyt dadaistisen hurjuutensa ja sen kaverina julkaistu Jackpot 2 (1982) kokeellisen outoutensa. Arvottomat (1982), trailerin mukaan ”elokuva maailmasta, joka on hyväksynyt hulluutensa ja ihmisistä, joille se on yhdentekevää” laventaa visiota omituiseksi road movieksi Suomesta, joka näyttäytyy näinkin lyhyen ajan kuluttua kadonneelta. Lapsinäyttelijästä alkaen jo pitkän uran tehnyt Matti Pellonpää sai sen myötä läpimurtonsa elokuvan pääosan esittäjänä. Klaani (1984) oli askel perinteisempään elokuvaan Tauno Kaukosen romaanin pohjalta, mutta tarina rikollisista perheistä yhteiskunnan ja lain ulkopuolella oli samalla johdonmukaista jatkoa edellisille elokuville. Sekä Arvottomista että Klaanista tarjotaan ilmeisen lopullinen ohjaajan versio, joka ei ole kummassakaan pisin mahdollinen. Klaanista on tarjolla myös vaihtoehtoinen loppu. Rosso (1985) oli pienen tiimin improvisoitu suomalais-italialainen rikosodysseia, jota ei ollut välttämättä edes ajateltu yleiseen levitykseen, mutta siitä tuli Mikan siihen asti suurin menestys ja kansainvälinen läpimurto.

Vain neljännesvuosisadan takaiset elokuvat tuntuvat nyt erilaisilta kuin tuoreeltaan. Moni niiden tekoon osallistunut on kuollut, viimeksi Esko Nikkari. Musiikki on tärkeää: Arvottomissa on kallisarvoinen live-välähdys Rauli Badding Somerjoesta (”Ikkunaprinsessa” ja ”Paratiisi”), Juice Leskinen sanoitti ja Anssi Tikanmäki sävelsi suomalaisen elokuvamusiikin helmiin kuuluvan ”Balladin elokuvaan Klaani”, ja Rossossa kuullaan Kari Väänäsen ja Martti Syrjän duetto ”Olen suomalainen / Sono italiano”.

Future Filmin sarjan lisäksi Sandrew on julkaissut dvd:llä oleellisen Suomi-rock-elokuvan Saimaa-ilmiö (1981), jossa Aki ja Mika olivat ainoan kerran yhdesä ohjaajina ja jossa esiintyivät Juice Leskinen Slam, Hassisen Kone ja Eppu Normaali parhaassa terässään. Tervahöyryn nimi ei ole Prinsessa Armada, kyseessä on kylläkin melkoisen juopunut pursi. Riisutussa laitoksessa ei ole ekstroja laisinkaan, mutta Lasse Naukkarisen ja kumppanien karhean eloisa värikuvaus näyttää hyvältä dvd:llä, ja ääniraita on tehokkaasti monomasteroitu. Tarinat kertovat, että tällaisissa elokuvissa soitto-osuuksia on houkutus jälkikäteen korjailla. Elokuvassa on ruotsalainen tekstitys (Joanna Erkkilä). Lauluissa ei ole tekstityksiä millään kielellä; interaktiivisten kotikatsomoiden dvd-arvoa tällaisten suosikkielokuvien tekstittäminen lisäisi oleellisesti.

Posted in Eppu Normaali, Halme Markku, Hassisen Kone, Hämäläinen Pirkko, Kaukonen Tauno, Kaurismäki Aki, Kaurismäki Mika, Leskinen Juice, Naukkarinen Lasse, Nikkari Esko, Pellonpää Matti, Soisalo Minna, Somerjoki Rauli Badding, Syrjä Martti, Tikanmäki Anssi, Väänänen Kari, Yleinen | No Comments »

Blu-ray ja hd-dvd

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

Uuden sukupolven dvd

Kaksi uuden sukupolven dvd-järjestelmää on tullut Suomeen. Molemmat perustuvat siniseen laseriin siinä missä perinteinen dvd perustuu punaiseen laseriin. Blu-ray –levyt tulivat Suomeen marraskuussa 2006 ja hd-dvd –levyt maaliskuussa 2007. (Hd = high definition = teräväpiirto.) Sininen laser on oleellisesti teräväpiirtoisempi kuin punainen. Ylivoimaisen blu-rayn kapasiteetti on 5-10-kertainen perinteiseen dvd:hen verrattuna, halvemman hd-dvd:n kapasiteetti 3-6-kertainen.

Vaikka levyt olivat ilmestyneet, soittimia oli aluksi vaikea löytää. Tällä hetkellä Sonyn luoman blu-rayn soittimia on Suomessa ainakin Panasonicilla, Samsungilla ja Pioneerilla. Sonyn oma soitin tulee myyntiin kesäkuussa, ja lisäksi Playstation 3 on myös blu-ray-soitin. Pelikonsoli Xbox 360:ssa on hd-dvd-asema, mutta muuten hd-dvd-soittimia ei vielä myydä Suomessa. Blu-ray-soitinten ensimmäisen sukupolven hinta Suomessa on lähes 1300 euroa, hd-dvd:n lähtötaso on maailmalla paljon halvempi.

Viisaasti useimmat soitinvalmistajat tekevät uudet laitteet myös perinteistä dvd:tä ja cd:tä tukeviksi. Korealainen LG on myös valmistanut jo sekä blu-rayta että hd-dvd:tä toistavan yhteissoittimen.

Suurimmat kustannukset katsojalle kertyvät teräväpiirtotelevisioista tai -tykeistä. Katseluun tarvitaan täysteräväpiirtolaite (full hd). Uusia levyjä voi katsoa perinteisilläkin televisioilla, mutta niiden korkeammasta tasosta ei ole silloin mitään iloa.

Blu-rayn ja hd-dvd:n kilpailussa on pidetty ratkaisevana sitä, kumman järjestelmän pornotuottajat valitsevat. Tuottajat suosivat blu-rayta, mutta Sony vierastaa pornoa. Kysymys on kohtalokas, sillä yli 90% elävästä kuvasta on pornoa. – [15.3.2009 jälkikommentti: tosiasiassa kysymys ei ollut ratkaiseva, sillä porno on lähes aina tuotettu matalalla resoluutiolla, ja teräväpiirto voi luoda esiintyjille uusia haasteita...]

Kannattaako siirtyä uuteen sukupolveen? Tosi elokuvanystävän vastaus on kyllä. Veitsenterävä kuva ja visuaalinen syvyys ja rikkaus vakuuttaa 60-tuumaisella näytöllä ja houkuttaa kokeilemaan isompaakin kuva-alaa.

Kaikille dvd:n ystäville on iloa viime vuosina yleistyneestä hd-masteroinnista ja masteroinnin muutenkin kohonneesta tasosta. Koskaan eivät tavallisetkaan dvd:t ole näyttäneet näin hyviltä. Erityismaininnan ansaitsevat 65 mm:n originaaleista vedetyt julkaisut kuten Kapina laivalla (Brando-versio), Grand Prix, Taistelu Ardenneilla ja Jääasema Zebra. Historialliset eepokset kuten Gandhin ja Punaisten 25-vuotisjuhlalaitokset ovat nyt masteroituina uudelleennäkemisen arvoisia.

Joko elokuvateatterikokemus on uhattuna? Ei koskaan! Olohuone ei milloinkaan tavoita elokuvateatterin mahtia, jossa maisema on suurempi kuin katsoja. Komedia ei ole koskaan hauskempi kuin ison yleisön nauraessa mukana. Draama ei järkytä kotona niin kuin salissa, jossa muutkin eläytyvät. Intiimi runollinen elokuva koskettaa herkimmin teatterin hiljaisuudessa.

Uuden dvd:n tekninen huippulaatu on elokuvateatterin ystävällekin hyvä uutinen. Se kannustaa digitaalisen teatterin kehityksessä parhaaseen laatuun, sillä elokuvateatterin on pysyttävä teknisesti ylivoimaisena kotioloihin verrattuna.

Posted in Yleinen, blu-ray, hd-dvd | No Comments »

Hovinarri

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

Danny Kaye parhaimmillaan

HOVINARRI (The Court Jester), USA 1955, ohjaus Norman Panama ja Melvin Frank, pääosissa Danny Kaye, Glynis Johns, Basil Rathbone, Angela Lansbury, Cecil Parker, 1:1,78, DD mono, 97 min. Paramount 25.4.2007

Danny Kayen paras aika elokuvakoomikkona oli 1940-luvun puolivälistä 1950-luvun puoliväliin. Monen mielestä hänen paras elokuvansa oli Hovinarri (1955), railakas Robin Hood -parodia, jossa kepulikonstein vallan anastanutta kuningasta uhmaa lainsuojaton Musta Kettu (Kaye). Hän soluttautuu keljun kruunupään linnaan hovinarrin valekaavussa. Elokuvassa on hyvä rytmi, ja verbaalisesti se on harvinaisen lennokas ohjaaja-käsikirjoittajien (Norman Panama, Melvin Frank) ja laulujen sanoittajien (Sylvia Fine, Sammy Cahn) ansiosta. Paramount-elokuva toteutettiin juhlavasti VistaVision- ja Technicolor-menetelmillä, ja masterointi on niin säihkyvä, että se perustunee alkuperäisnegatiiveihin.

Posted in Cahn Sammy, Fine Sylvia, Frank Melvin, Johns Glynis, Kaye Danny, Lansbury Angela, Panama Norman, Parker Cecil, Rathbone Basil, Yleinen | No Comments »

World War II Box (4-dvd)

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

Toisen maailmansodan boksi

VANKILEIRI 17 (Stalag 17), USA 1953, ohjaus Billy Wilder, pääosissa William Holden, Otto Preminger, Peter Graves, 1:1,33, DD mono, 115 min

ENSI VOITTO (In Harm’s Way), USA 1965, ohjaus Otto Preminger, pääosissa John Wayne, Patricia Neal, Kirk Douglas, 1:2,35, DD 5.1, The Making of In Harm’s Way, pääkuva 160 min

PALAAKO PARIISI? (Paris brûle-t-il? / Is Paris Burning?), Ranska/USA 1966, ohjaus: René Clément, pääosissa: Gert Fröbe, Orson Welles, suuri tähtikaarti, mustavalkoinen 1:2,35, DD 5.1, 159 min

PELASTAKAA SOTAMIES RYAN (Saving Private Ryan), USA 1998, ohjaus Steven Spielberg, pääosissa Tom Hanks, Matt Damon, 1:1,85, DD 5.1, 170 min

Paramount 25.4.2007

Paramountin sotaelokuvaboksin varsinainen klassikko on sen vanhin elokuva, Billy Wilderin keskitysleirikomedia Vankileiri 17 (1953). Kyseessä ei ole holokaustia käsittelevä teos vaan sotavankitarina. Natsit ovat soluttaneet vankien keskuuteen oman vakoilijansa, jonka kiinniottamista kuvaava juoni tuo mustaan komediaan jännitystä. Keskitysleirin komentajaa esittää Otto Preminger. On vaatinut poikkeuksellista mielenlaatua tehdä komedia tällaisesta aiheesta näin pian tapahtumien jälkeen, mutta Wilder oli poikkeuksellinen ohjaaja.

Preminger on mukana myös ohjaajana. Ensi voitto (1965) kuului hänen itsenäisen kautensa suurelokuviin, joissa seurataan monipolvista, monien henkilöiden kronikkaa mahtavalla kankaalla. Tarina alkaa Pearl Harborista ja seuraa merivoimien katkeraa taivalta Tyynenmeren sodan alkuvuosina. John Waynen esittämä päähenkilö saa pahasti takkiinsa. Epätavallinen, raadollisiakaan puolia kaihtamaton tarina kiinnostaa varsinkin kliseisiin kyllästynyttä katsojaa. Premingerin visuaalinen tyyli pitkine otoksineen ja vaikuttavine kamera-ajoineen tulee hyvin esiin dvd:llä, jossa Loyal Griggsin mustavalkoinen Panavision-kuvaus on ensiluokkaisesti masteroitu. Liitetrailereilla huomiota herättää Premingerin murteellinen englanti Vankileiri 17:n jälkeen katsottuna. Korostuksen koomisuus ei ollutkaan tahallista…

Ranskalais-amerikkalainen Palaako Pariisi? (1966) kuului sekin aikansa suuriin omnibus-elokuviin, joissa historian käännekohtaa seurattiin monitarinaisena mosaiikkina kymmenien huipputähtien miehittäessä rooleja. Elokuva oli ranskalaisten vastaus Darryl F. Zanuckin jättiläiselokuvalle Atlantin valli murtuu (1962), joka käsitteli Normandian maihinnousua. Tässä René Clémentin suurtyössä teemana ovat natsimiehityksen viimeiset vaiheet Pariisissa Hitlerin annettua määräyksen polttaa Pariisi ennemmin kuin luovuttaa se liittoutuneille.

Kun kolme Ryanin veljestä kaatuu rintamalla, kapteeni Miller (Tom Hanks) saa tehtäväkseen pelastaa James Ryan (Matt Damon), veljessarjan viimeinen eloonjäänyt. Koskettava asetelma Steven Spielbergin ohjaamassa Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvassa (1998) oli tuttu Suomessakin toisen maailmansodan aikana, jossa kokonaiset suvut kärsivät kovia. Spielbergin elokuva on jäänyt historiaan myös Normandian maihinnousun ennennäkemättömän rajusta näkökulmakuvauksesta (Janusz Kaminski).

Posted in Clément René, Damon Matt, Douglas Kirk, Fröbe Gert, Graves Peter, Griggs Loyal, Hanks Tom, Holden William, Kaminski Janusz, Neal Patricia, Preminger Otto, Spielberg Steven, Wayne John, Welles Orson, Wilder Billy, Yleinen | No Comments »

Vallan terällä, Ankea aamu, Elämänä pakotie

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

Sidney Lumetin 1980-lukua

VALLAN TERÄLLÄ (Prince of the City), USA 1981, ohjaus Sidney Lumet, pääosissa Treat Williams, Jerry Orbach, 1:1:85, DD mono, dokumentti Prince of the City: The Real Story (2006), pääkuva 160 min

ANKEA AAMU (The Morning After), USA 1986, ohjaus Sidney Lumet, pääosissa Jane Fonda, Jeff Bridges, Raul Julia, 1:1,85, DD mono, 98 min

ELÄMÄNÄ PAKOTIE (Running on Empty), USA 1988, ohjaus Sidney Lumet, pääosissa Christine Lahti, Judd Hirsch, River Phoenix, 1:1,85, DD mono, 111 min

Warner Bros. Finland 25.4.2007 (Vallan terällä) ja 11.4.2007

Sidney Lumetin pääteoksia on julkaistu runsaasti dvd:llä useilta levittäjiltä viime vuosina. Warner Bros.’n kevään 2007 ohjelmistoon kuuluu ohjaajan kolme teosta 1980-luvulta.

Vallan terällä (1981) on Lumetin keskeisiä töitä, osa hänen ”poliisitrilogiaansa”, johon kuuluvat myös Serpico (1973) ja Lain pyöveli (1990). Treat Williams tulkitsee huumepoliisia, joka päättää irtautua hyvä veli -verkostoon perustuvasta korruption seitistä, vain joutuakseen yksinäisenä ja turvattomana kafkamaiseen labyrinttiin, jossa häntä ei tue kukaan. Elokuva kohoaa kauas peruspoliisielokuvan odotushorisontin yläpuolelle. Pätevässä liitedokumentissa saa suunvuoron päähenkilön esikuva Robert Leuci, ja siinä esitellään myös kiinnostavasti elokuvan pohdittu kuvamaailma (Andrzej Bartkowiak), jolle masterointi tekee oikeutta.

Ankea aamu (1986) on thrilleri, jonka Lumet ohjasi Jane Fondan yllyttämänä. Alkoholisoitunut televisiotähti herää krapulassa vainajan viereltä. Perus-New York-ohjaaja Lumet toteutti teoksen poikkeuksellisesti Los Angelesissa, kuvaajana jälleen Andrzej Bartkowiak, ja he vangitsivat kaupungista puolia, joita ei ollut ennen elokuvissa nähty. Jumppakuningatar Fonda yllätti näyttelemällä deekiksellä olevaa naista; vastaavalla tavalla kuin älykköblondi Regina Linnanheimo järkytti jäähyväisroolissaan laitakaupungin rappioalkoholistina elokuvassa Olet mennyt minun vereeni.

Elämänä pakotie (1988) on poikkeuksellinen takaa-ajotarina perheestä, joka joutuu olemaan aina valmiina muuttamaan olinpaikkaa ja henkilöllisyyttä. FBI on heidän kintereillään, sillä vanhemmat olivat opiskelijaradikaaleina räjäyttäneet napalmtehtaan. Christine Lahti ja Judd Hirsch esittävät ex-terroristeja, joilla on nyt kaksi teini-ikäistä lasta. Draaman aiheena on se, että lasten on nyt aika elää omaa elämäänsä, ja vanhemmat menettävät heidät ainiaaksi. Erikoisen elokuvan ehdoton voimanpesä on teini-ikäistä, musikaalisesti lahjakasta poikaa esittävä River Phoenix, joka kohtaa kipeästi mahdottomalta tuntuvan dilemman. Hieno masterointi tuo esiin Gerry Fisherin vaikuttavan realistisen kuvaustyylin.

Posted in Bartkowiak Andrzej, Bridges Jeff, Fisher Gerry, Fonda Jane, Hirsch Judd, Julia Raul, Lahti Christine, Lumet Sidney, Orbach Jerry, Phoenix River, Williams Treat, Yleinen | No Comments »

Darling Lili

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

Mahtimusikaalin paluu

DARLING LILI, USA 1969, ohjaus Blake Edwards, pääosissa Julie Andrews, Rock Hudson, 1:2,35, DD surround, 137 min
Paramount 25.4.2007

Blake Edwards oli 1960-luvun menestysohjaajia ryhtyessään kalliiseen musikaalikokeiluun Darling Lili (1969), joka floppasi pahemman kerran. Ohjaajan menestysputkikin meni katkolle. 1960-luvun möhkälemusikaaleja on julkaistu viime vuosina runsaasti dvd:llä. Nyt nähtynä on selvää, ettei Easy Rider -sukupolvea kiinnostanut mikään niin vähän kuin ne. Samalla on aihetta todeta, että joukossa on kiinnostavia ja luovia elokuvia, kuten Robert Wisen Star! (1968), jossa Julie Andrews esittää Gertrude Lawrencea ehkä parhaassa roolissaan. Andrews on erinomainen myös ensimmäisen maailmansodan saksalaisena kaksoisvakoojana Darling Lilissä, jonka teemaa kiteyttää hyvin mainoslause ”Vakoilijalle rakkaus on tappavin vihollinen”. Myös Rock Hudson on hyvä lentoupseerina, johon Lili oikeasti retkahtaa. Elokuva on aikamoinen cocktail musikaalia, komediaa, erotiikkaa, romantiikkaa ja ilmataistelukohtauksia. Musikaalin ystävän kannattaa katsoa se jo Henry Mancinin laulujen vuoksi. Edwardsille kävi hyvin ainakin sikäli, että hän sai Julie Andrewsin vaimokseen.

Posted in Andrews Julie, Edwards Blake, Hudson Rock, Mancini Henry, Yleinen | No Comments »

Posteljooni

Perjantai, Huhtikuu 20th, 2007

Il postino. Ranska/Italia/Belgia 1994, ohjaus Michael Radford, pääosissa Massimo Troisi, Philippe Noiret, Maria Grazia Cucinotta, 1:1,66, DD 5.1, italiankielinen, 104 min
Buena Vista 20.4.2007

Antonio Skármetan Nerudan postinkantaja -romaaniin perustuvasta elokuvasta tuli maailmanmenestys Miramax-yhtiön levitystaitojen ansiosta. Elokuvassa on kiistattomia arvoja, kuten Philippe Noiret’n vakuuttava osasuoritus Pablo Nerudan roolissa, mutta hieman laskelmoituna elokuvaa voinee pitää. Postinkantajaa, jonka lemmen oppaana pakolaisrunoilija toimii, esittää Massimo Troisi viimeisessä roolissaan ennen kuolemaansa sydänkohtaukseen, ja Maria Grazia Cucinotta on suloinen naispääosassa.

Buena Vistan dvd-julkaisussa on vankkoja lisäaineistoja: ohjaajan englanninkielinen kommenttiraita, soundtrack-esittely ja puolen tunnin dokumenttielokuva, jossa on aitoa Neruda-kuvaa ja mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja (William Styron, Kurt Vonnegut).

Posted in Neruda Pablo, Noiret Philippe, Radford Michael, Skármeta Antonio, Troisi Massimo, Yleinen | No Comments »

Marlon Brando (3-dvd), Charles Bronson (3-dvd), Cary Grant (4-dvd)

Keskiviikko, Huhtikuu 11th, 2007

Kolme tähteä bokseissa

MARLON BRANDO CLASSICS -boksi (3-dvd)
HURJAPÄÄT (The Wild One, 1953), ohjaus Laslo Benedek, pääosissa Marlon Brando, Mary Murphy, Lee Marvin, 1:1,33, mono, 76 min
ALASTON SATAMA: SPECIAL EDITION (On the Waterfront, 1954), ohjaus Elia Kazan, pääosissa Marlon Brando, Eva Marie Saint, Karl Malden, Lee J. Cobb, Rod Steiger, 1:1,33, mono, Richard Schickelin ja Jeff Youngin kommenttiraita, mukana Kazanin haastattelu, dokumentti Contender: Mastering the Method (2001), pääkuva 103 min
ARMOTTOMAT (The Chase, 1966), ohjaus Arthur Penn, pääosissa Marlon Brando, Robert Redford, Jane Fonda, E.G. Marshall, Angie Dickinson, Miriam Hopkins, Robert Duvall, Diana Hyland, James Fox, 1:2,35, mono, 128 min
Sony / Universal 11.4.2007

CHARLES BRONSON CLASSICS -boksi (3-dvd)
VÄKIVALLAN VIHOLLINEN (Death Wish, 1974), ohjaus Michael Winner, pääosissa Charles Bronson, Hope Lange, Kathleen Tolan, Vincent Gardenia, 1:1,85, mono, 90 min
TERÄSHERMO (Breakout, 1975), ohjaus Tom Gries, pääosissa Charles Bronson, Robert Duvall, John Huston, Randy Quaid, Sheree North, 1:2,35, mono, 93 min
HAASTAJA (Hard Times, 1975), ohjaus Walter Hill, pääosissa Charles Bronson, James Coburn, Jill Ireland, Strother Martin, 1:2,35, mono, 90 min
Sony / Universal 11.4.2007

CARY GRANT: THE GENTLEMAN’S COLLECTION -boksi (4-dvd)
VARKAITTEN PARATIISI (To Catch a Thief), 1954, ohjaus: Alfred Hitchcock, pääosissa Cary Grant, Grace Kelly, 1:1,85, mono, neljä dokumenttia (2003): Writing and Casting To Catch a Thief; The Making of To Catch a Thief; Hitchcock and To Catch a Thief: An Appreciation; Edith Head: The Paramount Years, pääkuva 102 min
HÄTÄVALHE (Indiscreet), Iso-Britannia 1958, ohjaus: Stanley Donen, pääosissa Cary Grant, Ingrid Bergman, 1:1,78, mono, 96 min
LEMMENLAIVA (Houseboat), 1960, ohjaus Melville Shavelson, pääosissa Cary Grant, Sophia Loren, 1:1,78, mono, 105 min
MINKIN KOSKETUS (That Touch of Mink), 1962, ohjaus Delbert Mann, pääosissa Cary Grant, Doris Day, 1:2,35, mono, 95 min
Paramount 21.3.2007

VARKAITTEN PARATIISI: Special Collector’s Edition (2007), ks. tiedot yllä, uudelleenmasteroitu laitos, 1:1,78, DD surround, mukana uusi Peter Bogdanovichin ja Laurent Bouzereaun kommenttiraita ja edellisen laitoksen ekstrat
Paramount 23.5.2007

Marlon Brando Classics on julkaisu, josta ei dvd-boksi parane. Hurjapäät (1953) on nuorisokulttuurielokuvien kantateos, jossa kaksi prätkäjengiä riehuu pikkukaupungissa, ja Marlon Brando Lee Marvinin kanssa kukkoillessaan kiteyttää kuolemattomasti nuoren kapinallisen karismaa ja lapsellisuutta. Alaston satama (1954) on näyttelijöiden juhlaa, jossa Brandoa ympäröivät huiput Eva Marie Saintista Rod Steigeriin Elia Kazanin ohjauksessa. Tarjolla on elokuvan erikoisjulkaisu kommenttiraitoineen ja dokumentteineen, jotka kytkevät teoksen aikaansa. Armottomat (1966) on aikuisen Brandon parhaita elokuvia. Siinäkin on mukana huikea näyttelijäkaarti Jane Fondasta Robert Duvalliin, ja ohjaajana Arthur Penn oli parhaassa vireessään, vaikka ottikin yhteen tuottaja Sam Spiegelin kanssa. Kaikki kolme ovat ehdottomia Zeitgeist-elokuvia. Dvd-masterointi on hyvää, ja Alastomasta satamasta nähdään kuuluisa vuoden 1999 restauroitu laitos, joka hämmästyttää sitäkin, joka tuntee elokuvan hyvin.

Charles Bronson Classics esittelee kolme peräkkäin valmistunutta elokuvaa pitkän linjan toimintatähden uralta. Väkivallan vihollisessa (Death Wish, 1974) Bronson on pasifistinen arkkitehti ja aseistakieltäytyjä, jonka vaimo (Hope Lange) murhataan ja tytär pahoinpidellään loppuiäkseen mielisairaaksi. Koska New Yorkissa poliisi on voimaton tuntemattomia pahoinpitelijöitä kohtaan, rauhan miehestä tulee yhden miehen vigilantepartio, joka saa oman käden oikeutta harjoittaessaan katurikollisuuden putoamaan puoleen. Teräshermo (Breakout, 1975) tavoittelee rennompaa ja humoristisempaa toimintatyyliä tarinassa, jossa lentoyrittäjä Bronson vedetään murhaajaksi lavastetun Robert Duvallin pelastajaksi Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. Haastaja (Hard Times, 1975) sijoittuu lamavuosien New Orleansiin, jossa katutappelija Bronson pitää puoliaan myös, kun vastuksena ovat kierot managerit. Debytoivan ohjaajan Walter Hillin tyyliä ei tässä vielä tunnista; uraansa aloittamassa oli tässä myös merkittävä toimintatuottaja Lawrence Gordon.

Cary Grant: The Gentleman’s Collection alkaa Varkaitten paratiisilla (1954), joka oli tähdelle käänteentekevä. Grantin ura oli ollut hiipumassa, mutta tällä elokuvalla Alfred Hitchcock käynnisti hänelle uuden loistokauden, joka jatkui hänen uransa loppuun eli seuraavat 12 vuotta. Elokuva on kevyttä viihdettä, mutta tavalla, joka vaati rautaista ammattitaitoa kaikilta osallistujilta. Hätävalhe (1958) rakentuu Ingrid Bergmanin ja Cary Grantin tähtikarismaan, joka oli kuolemattomasti testattu Hitchcockin Notorious-elokuvassa. Stanley Donenin romanttinen komedia perustuu ovelaan ideaan: paljon matkusteleva, sitoutumiskammoinen mies antaa ymmärtää olevansa naimisissa. Kun seurasta hurmaantunut nainen haluaa jatkaa iltaa, miehen ei tarvitse pelätä lyhytaikaista suhdetta vakavampaa. Miehen harrastama hämäys on siis vastakohta sille mitä pinnallisen seurustelun turuilla yleensä kuulee. Nainen pääsee pelistä selville, ja hänen suuttumuksensa tarjoaa poikkeuksellista komediaa, mutta tarina ei tietenkään pääty siihen. Samana vuonna Melville Shavelson ohjasi Grantia Lemmenlaivassa (1958), partnerina Sophia Loren. Ex-vaimonsa kuoltua Grant on saanut hoivaansa kolme lastaan, jotka tuskin tuntevat häntä, eikä varmaankaan pärjäisi ilman apuun ilmestyvää laulavaa lastenhoitajaa tässä esi-Sound of Musicissa. Delbert Mannin ohjaama Minkin kosketus (1962) kuului eroottisiksi tarkoitettujen Doris Day -komedioiden sarjaan, joissa partnerina oli ollut kolmesti Rock Hudson. Manttelin perii Cary Grant silminnähden vaivautuneena. Käsikirjoittajat Stanley Shapiro ja Nate Monaster kehittelevät tuttuja Doris Day -kaavojaan; tällä kertaa nainen on työtön tietokoneohjelmoija, ja kiinnostavinta elokuvassa ovat lyhyet näyt ajan tietokonemaailmasta. Mieleenpainuvinta siinä on erotiikan ja huumorin köyhyys.

Varkaitten paratiisista on vuonna 2007 ilmestynyt samanaikaisesti koko maailmassa, myös Suomessa, uusi Special Collector’s Edition, jota voi suositella sen ylivoimaisesti aikaisempaa paremman masteroinnin ansiosta. Paramountin 1950-luvun elokuvien VistaVision ja Technicolor ovat vaikeasti restauroitavissa poikkeuksellisen leveän vaakasuoran ja kolmelle värierottelufilmille jaetun negatiivin vuoksi. Tämä dvd on ilmeisesti tosiaankin masteroitu alkuperäisnegatiivista. Kannattaa kuunnella myös uusi kommenttiraita, jolla keskustelee kaksi konkaria, Peter Bogdanovich ja Laurent Bouzereau.

Posted in Benedek Laslo, Bergman Ingrid, Bogdanovich Peter, Bouzereau Laurent, Brando Marlon, Bronson Charles, Cobb Lee J., Coburn James, Day Doris, Dickinson Angie, Donen Stanley, Duvall Robert, Fonda Henry, Fox James, Gordon Lawrence, Grant Cary, Gries Tom, Head Edith, Hill Walter, Hitchcock Alfred, Hopkins Miriam, Huston John, Ireland Jill, Kazan Elia, Kelly Grace, Lange Hope, Loren Sophia, Malden Karl, Mann Delbert, Martin Strother, Marvin Lee, North Sheree, Penn Arthur, Quaid Randy, Redford Robert, Saint Eva Marie, Schickel Richard, Shavelson Melville, Spiegel Sam, Steiger Rod, Winner Michael, Yleinen | No Comments »

Jack Nicholson (kolme boksia)

Keskiviikko, Huhtikuu 11th, 2007

Jack Nicholson laidasta laitaan

JACK NICHOLSON CLASSICS I (kolme levyä)
RAJUT KUVIOT (Five Easy Pieces), USA 1970, ohjaus Bob Rafelson, pääosissa Jack Nicholson, Karen Black, Susan Anspach, 1:1,85, DD mono, 95 min
VAIN UNELMILLA ON SIIVET (The King of Marvin Gardens), USA 1972, ohjaus Bob Rafelson, pääosissa Jack Nicholson, Bruce Dern, Ellen Burstyn, 1:1,85, DD mono, 109 min
SAATTOKEIKKA (The Last Detail), USA 1973, ohjaus Hal Ashby, pääosissa Jack Nicholson, Otis Young, Randy Quaid, 1:1,85, DD mono, 100 min
Universal Finland 10.1.2007

JACK NICHOLSON CLASSICS II (kolme levyä)
KUNNIAN MIEHIÄ (A Few Good Men), USA 1992, ohjaus Rob Reiner, pääosissa Jack Nicholson, Tom Cruise, Demi Moore, Kevin Bacon, 1:2,35, 138 min
WOLF (Wolf), USA 1994, ohjaus: Mike Nichols, pääosissa Jack Nicholson, Michelle Pfeiffer, James Spader, 1:1,85, 125 min
ELÄMÄ ON IHANAA (As Good As It Gets), USA 1997, ohjaus James L. Brooks, pääosissa Jack Nicholson, Helen Hunt, 1:1,85, 139 min
Universal Finland 11.4.2007

JACK NICHOLSON COLLECTION (kolme levyä)
YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN (One Flew Over the Cuckoo’s Nest), USA 1975, ohjaus Milos Forman, pääosissa Jack Nicholson, Louise Fletcher, 1:1,85, DD 5.1, 129 min
MARS HYÖKKÄÄ (Mars Attacks!), USA 1996, ohjaus Tim Burton, pääosissa Jack Nicholson, Glenn Close, Annette Bening, 1:2,35, DD 5.1, 106 min
KUNNIASANALLA (The Pledge), USA 2001, ohjaus Sean Penn, pääosissa Jack Nicholson, Robin Wright Penn, 1:2,35, DD 5.1, 123 min
Warner Bros. 24.1.2007

Jack Nicholson on vahvasti esillä kevään 2007 dvd-tarjonnassa.

Nicholson koki läpimurtonsa 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa uuden Hollywoodin vastakulttuuritähtenä ja antisankarina. Tuota puolta korosti vahvasti ohjaaja Bob Rafelson. Rajuissa kuvioissa (1970) Nicholson esitti sivistyneistökodin kapinallista, joka on pettynyt maailmaan mutta ehkä eniten itseensä. Hänellä oli ollut jo lapsena pianistin lahjakkuutta, mutta hän tuhlasi sen helpoimpiin kappaleisiin. Tunnetta? Sitä ei ollut. Matka suuntautuu Kaliforniasta pohjoiseen, Washingtonin osavaltioon, Kanadan rajalle, ja lopussa vieläkin pohjoisemmaksi, ”missä on helvettiäkin kylmempää”.

Elokuvassa Vain unelmilla on siivet (1972) Nicholson on kuunnelmakirjailija, ja elokuva alkaa pitkällä radiokertomuksella. Kirjailija on huumoriton veikko, ja Nicholson saa kerrankin synkistellä vapaasti. Tarina kertoo siitä, miten hän kohtaa Atlantic Cityssä huliviliveljensä (Bruce Dern), jonka nerokkailla liikeideoilla ei ole todellisuuspohjaa, ja Sallyn (Ellen Burstyn), joka esittää muistettavan yksinpuhelun vanhenemisesta.

Hal Ashbyn ohjaamassa Saattokeikassa (1973) Nicholson vaihtaa taas hahmoa: hän on suulas ja nenäkäs merivoimien upseeri, joka saa virkaveljensä (musta Otis Young) kanssa komennuksen kuljettaa vankilaan pikkuvarkauksia tehnyt merisotilas (Randy Quaid). Käsikirjoittaja Robert Towne herätti aikoinaan huomiota värikkäällä ja rääväsuisella dialogillaan, joka istui Nicholsonin suuhun.

Jack Nicholson Classics II -boksi sisältää uudempaa tuotantoa: neuroottisen kirjailijan muotokuva James L. Brooksin elokuvassa Elämä on ihanaa (1997), sudeksi muuttuva kustannustoimittaja Mike Nicholsin elokuvassa Wolf (1994) ja merivoimien hirvittävä eversti Rob Reinerin Guantanamossa tapahtuneeseen murhaan liittyvässä oikeussalidraamassa Kunnian miehiä (1992).

Yksi lensi yli käenpesän (1975) oli yksi niistä elokuvista, joissa Nicholsonista tuli maailman tuntema supertähti. Ken Keseyn romaaniin perustuvan, Milos Formanin ohjaaman elokuvan kantava jännite on mielisairaalan ylihoitajan (Louise Fletcher) ja potilaan (Nicholson) välinen taistelu. Jättisuosikkielokuvassa minua on aina häirinnyt vaikeiden asioiden helppohintainen käsittelytapa. Elokuvan avutkin ovat kuitenkin kiistattomat näyttelijäensemblen omaperäisyyttä ja Haskell Wexlerin majesteetillista kuvausta myöten. Samassa kolmen levyn boksissa on mukana Sean Pennin terävä Friedrich Dürrenmatt -dekkari Kunniasanalla (2001), jossa aikamies Nicholsonilla on psykologisesti täysipainoinen rooli, sekä Tim Burton -hulluttelu Mars hyökkää (1996), jossa Nicholson on USA:n presidentti.

Ensimmäisellä Universalin boksilla, elokuvat ovat hyvin masteroituja. Warnerin boksilla Yksi lensi yli käenpesän ei ole parasta tasoa, vaikka siitä julkaistiin vuonna 2002 digitaalisesti masteroitu laitos tupla-dvd:nä, jonka ykköslevy sisältyy boksiin. Usein parhaista ja suosituimmista elokuvista on vaikeinta tuottaa hyvää uutta masteria, koska niiden originaaliaineistot ovat kuluneimpia. Niin on ehkä käynyt nytkin.

Vahvoja Nicholson-tulkintoja nähdään myös muilla kevään merkittävillä dvd-julkaisuilla. Elia Kazanin F. Scott Fitzgerald -filmatisoinnissa Viimeinen valtias (1976) Jack Nicholson esittää käsikirjoittajien röyhkeää vasemmistolaista ammattiyhdistyspomoa, joka saa Irving G. Thalbergia muistuttavan elokuvamogulin (Robert De Niro) tolaltaan. Warren Beattyn Punaisissa (1981) Nicholson esittää Eugene O’Neilliä, joka suhtautuu John Reedin (Beatty) ja Louise Bryantin (Diane Keaton) kommunistisiin aatteisiin torjuvasti. Nämä dvd:t on julkaissut Suomessa Paramount 21.2.2007.

Posted in Anspach Susan, Ashby Hal, Bacon Kevin, Beatty Warren, Bening Annette, Black Karen, Burstyn Ellen, Burton Tim, Close Glenn, Cruise Tom, Dern Bruce, Dürrenmatt Friedrich, Fitzgerald F. Scott, Forman Milos, Hunt Helen, Kazan Elia, Keaton Diane, Kesey Ken, Moore Demi, Nichols Mike, Nicholson Jack, Penn Sean, Pfeiffer Michele, Quaid Randy, Rafelson Bob, Reiner Rob, Spader James, Wexler Haskell, Wright Penn Robin, Yleinen | No Comments »

« Older Entries