Archive for Marraskuu, 2006

Parasta pukin konttiin 2006

Torstai, Marraskuu 30th, 2006

Dvd-klassikkovuosi 2006 oli muhkea. Uuden sinisen laserin tekniikan läpimurto Suomessa tapahtui marraskuussa (blu-ray), mutta perinteisten punaisen laserin levyjenkin taso nousi edelleen.

ENSIMMÄINEN DVD
PIENI MERENNEITO ERIKOISJULKAISU (The Little Mermaid, 1989). Walt Disney -julkaisut ovat dvd:itä parhaimmillaan. Masterointi on loistavaa, toimitustyö käyttäjäystävällistä, mukana on leikkejä, ja lisäaineistot ovat antoisia aikuisellekin. Taustateemoja tässä ovat H.C. Andersen ja elokuvan vuosikymmeniä kestänyt valmistelu.

LEMPEÄÄ LAPSILLE
CAPRINON IHMEELLISET SEIKKAILUT (1949–1975). Pohjoismaisen animaation klassikot, norjalaisen Caprino-studion nukke-elokuvat, saatiin upeasti toimitettuna neljän levyn boksina. Moni tarina ammentaa Asbjörnsenin, Egnerin ja Andersenin saduista, ja huipennuksena on ralliseikkailu Pilvikallion vauhtikisat. Masterointi on muuten hienoa, mutta kuvasuhde on muutettu.

SUOSI SUOMALAISTA
ARVOTTOMAT (1982). Future Film käynnisti Mika Kaurismäen tuotannon dvd-julkaisun mm. uudelleenmasteroidulla kulttielokuvalla ”maailmasta, joka on hyväksynyt hulluutensa, ja ihmisistä, joille se on yhdentekevää”. Finnkinon mahtavassa kotimaisessa julkaisuhankkeessa ilmestyi kymmeniä elokuvia SF:ltä, Fennolta, Spedeltä, Jarvalta ja Tuliolta.

RAKASTA RANSKALAISTA
HIROSHIMA RAKASTETTUNI (Hiroshima, mon amour, 1959). Ranskalaisen elokuvan ystävät joutuvat tilaamaan elokuvansa yleensä maan omista dvd-keitaista, kun meiltä ei niitä saa. Alain Resnais’n sävähdyttävän klassikon rinnalla ranskalaisia ilonaiheita Suomessa tarjosivat Clouzot (Pelon palkka), Godard (Viimeiseen hengenvetoon) ja Melville (Tuntemattomat sankarit).

KUROSAWAA KOMEASTI
AKIRA KUROSAWA THE COLLECTION 4 JA 5. Sandrew jatkoi suurta Kurosawa-julkaisusarjaa bokseina, joihin saatiin ensi kertaa suomeksi mm. ohjaajan viimeinen elokuva Ei vielä (Madadayo, 1993). Suurin löytö oli Coppolan lempielokuviin kuuluva, upeasti masteroitu Pahat nukkuvat hyvin (1960), ensijulkaisuna Suomessa.

TARKOVSKIA TAITEN
PEILI (Zerkalo, 1975). Finnkino julkaisi kolme Tarkovskin elokuvaa hienosti toimitettuina Ruscico-laitoksina hyvine lisäaineistoineen. Kuvamaailma on masteroitu dvd:lle rakastavalla huolella.

LÄNNENELOKUVAN LOISTOVUOSI
HURJA JOUKKO ERIKOISJULKAISU (The Wild Bunch, 1969). Warner julkaisi monta Sam Peckinpahin elokuvaa laitoksina, joita tekee mieli pitää lopullisina. Dvd-western-vuosi tarjosi kymmeniä yllätyksiä unohdetuista 1930-luvun helmistä viimeisimpiin Larry McMurtry-sarjoihin.

TÄHTIEN TAIKAA
MARLENE DIETRICH COLLECTION. Peter von Baghin loistelias Tähtien aika -kirja innoittaa katsomaan siinä esiteltyjä elokuvia. 13 elokuvan Marlene Dietrich -sarjassa nousivat esiin klassikot Sternbergiltä ja myös Borzagelta (Desire) ja Wilderiltä (Berliinin raunioiden keskellä).

MUSIKAALIN MAHTI
THE SOUND OF MUSIC ERIKOISJULKAISU (1965). Musikaaleja tulee dvd:n ansiosta Suomeen paljon, sellaisiakin mitä ei ole meillä milloinkaan ennen nähty. Robert Wisen ikivihreä Julie Andrews -hitti on upeasti toimitettu, ja ”laula mukana” -toiminto on bonus kotikatsomoille.

HONGKONGIN LEGENDAT
PROJECT A – LOHIKÄÄRMEET MERELLÄ (A gai waak, 1983). Aasian suurimman tähden Jackie Chanin kuusi elokuvaa saatiin Suomeen upeasti masteroituina, alkukielisinä laitoksina runsaine lisäaineistoineen. Hyväntuulinen toimintasankari on niissä parhaimmillaan. Hyvään Hongkong-vuoteen kuului myös komea John Woo -paketti ja värikäs Shaw Brothers -sarja.

VUODEN DVD-BOKSI
JAMES BOND ULTIMATE 20 DVD COLLECTION MONSTER BOX. Casino Royalen katsojia kiinnostaa kerrata aiemmat Bond-elokuvat julkaisuna, jonka tekninen taso on viimeistä huutoa (FS Film). Boksikuningas oli Warner, jolta ilmestyi kymmenkunta ensiluokkaista metallilaatikkoa Errol Flynnistä Clint Eastwoodiin.

VUODEN DVD-KULTTUURITEKO 1
THE COUSTEAU ODYSSEY (1977–1982). Elinympäristön tuho oli vuoden puheenaihe. Ranskalainen syvän meren tutkija ja ympäristöaktivisti Jacques-Yves Cousteau oli varoittanut siitä vuosikymmeniä. Yksi hänen seitsemästä tv-sarjastaan julkaistiin dvd-boksina, samoin hänen kolme elokuvateatterielokuvaansa. Punapipoisen profeetan varoitus: ”Kuoleman laiva on laskenut jo ankkurinsa satamaan”.

VUODEN DVD-KULTTUURITEKO 2
TULIKÄRPÄSTEN HAUTA (Hotaru no naka, 1988). Animen alalla japanilaisen Ghibli-studion mestareihin kuuluu Hayao Miyazakin rinnalla Isao Takahata. Näky toisen maailmansodan loppuvaiheesta lasten näkökulmasta on huikea. On niitä, jotka pitävät sitä paitsi kaikkien aikojen animaationa myös kaikkien aikojen elokuvana.

Posted in Aiheeton | No Comments »

Erikoisjulkaisujen kärkeä

Keskiviikko, Marraskuu 29th, 2006

LIKAINEN TUSINA: KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (The Dirty Dozen), USA 1967, ohjaus: Robert Aldrich, pääosissa: Lee Marvin, Ernest Borgnine, 1:1,75, Dolby Digital 5.1, 143 min + lisäaineistot, joihin sisältyy myös jatko-osa Likainen tusina 2 – viimeinen tehtävä (1985). Warner Home Entertainment: vuokralle 26.7.2006, myyntiin lokakuussa 2006

MONTY PYTHONIN HULLU MAAILMA: KOLMEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (The Ultimate Definitive Final Extraordinarily DeLuxe Edition DVD of Monty Python & the Holy Grail), Iso-Britannia 1974, ohjaus: Terry Gilliam, Terry Jones, 1:1,66, Dolby Digital 5.1, 88 min + lisäaineistot. Universal 4.10.2006

QUADROPHENIA – 60-LUVUN KAPINALLISET: KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (Quadrophenia), Iso-Britannia 1979, ohjaus: Franc Roddam, pääosissa Phil Daniels, Mark Wingott, Toyah Willcox, 1:1,85, 2.0 DS, 115 min + lisäaineistot. Universal 27.9.2006

PULP FICTION – TARINOITA VÄKIVALLASTA: KAHDEN LEVYN COLLECTOR’S EDITION, USA 1994, ohjaus: Quentin Tarantino, pääosissa John Travolta, Uma Thurman, 1:2,35, DTS ES 6.1, 148 min + lisäaineistot. FS Film 29.11.2006

Dvd-erikoisjulkaisuilla on monta tarkoitusta. Ne ovat tapa tuoda yleisön nähtäville kiinnostavia lisäaineistoja, joilla ei olisi irrallisina sopivaa julkaisutapaa. Ne ovat myös tapa markkinoida suosikkielokuvia uudelleen vähän paranneltuina julkaisuina.

Likainen tusina (1967) on julkaistu dvd:llä aiemminkin, mutta kuvanlaadultaan heikoksi moitittuna. Erikoisjulkaisussa visuaalinen taso on kohtuullisen hyvä, eikä pieni karheus tällaisessa tarinassa haittaa. Robert Aldrich sai ainutlaatuisen näyttelijäkaartin tarinaan vaarallisista rikollisista, joille annetaan tilaisuus kunnostautua erikoistehtävässä toisessa maailmansodassa. Kommenttiraidalle on koottu tekijöistä kynnelle kykenevät, dokumentteja on peräti viisi, ja niistä selviää, että tarinan suhde todellisuuteen oli ohut. Mukana on myös vaatimaton jatko-osa, johon Lee Marvin raahautui mukaan toiseksi viimeiseen elokuvarooliinsa.

Myös Monty Pythonin hullu maailma (1974) on julkaistu ennenkin dvd:llä, ja viimeksi jo kahden levyn erikoisjulkaisuna tuhdein lisäaineistoin, joihin kuului mm. elokuvan lego-palikoilla toteutettu lyhennelmä. Uudessa, ”vihoviimeisessä deluxe” -julkaisussa kolmannella levyllä on soundtrack-albumi, ekstroja on vielä jonkin verran lisää, ja itse elokuva on uudelleen masteroitu ja tuotettu 5.1 digitaalisella äänellä. Kun kyseessä on Monty Python, lisäaineistot ovat samaa hullua asiaa kuin pääelokuvakin.

Quadrophenia – 60-luvun kapinalliset (1979) saanee ensijulkaisunsa dvd:llä suoraan kahden levyn erikoisjulkaisumuodossa. The Who -yhtyeen tuottama ja sen albumiin perustuva, Frank Roddamin ohjaama elokuva on autenttista kuvausta 1960-luvun alun Mods-sukupolvesta. The Whon musiikkia on elokuvassa vähemmän kuin muistinkaan, mutta soundtrack on muuten ensiluokkainen. Masterointi on priimaa, ja lisäaineistoihin kuuluu A Way of Life, tunnin dokumentti elokuvan teosta.

Pulp Fiction (1994) kuuluu dvd-aikakauden suuriin menestyselokuviin, ja siitäkin saatiin viimeksi kolme vuotta sitten kahden levyn erikoisjulkaisu. Nyt elokuva on uudelleenmasteroitu, tuotettu DTS ES 6.1 -äänellä, ja lisäaineistotkin on tekstitetty. Julkaisu ei ole välttämätön sille, joka näki kolmen vuoden takaisen julkaisun, muuten sitä voi lämpimästi suositella. Uudelleenjulkaistut lisäaineistot ovat nimittäin katsomisen arvoisia. On viisas ratkaisu, että itse elokuvaan ei ole koskettu muuten kuin masteroimalla se mahdollisimman loistavasti. Quentin Tarantino itse juontaa mielenkiintoisimman lisäaineiston, jossa nähdään viisi poistettua kohtausta. Ne ovat yhtä hyviä kuin nekin, jotka pääsivät elokuvaan, mutta ne jätettiin pois kokonaisrakenteen toimivuuden vuoksi.

Posted in Aldrich Robert, Borgnine Ernest, Daniels Phil, Gilliam Terry, JonesTerry, Marvin Lee, Monty Python, Roddam Franc, Tarantino Quentin, Thurman Uma, Travolta John, Who The, Willcox Toyah, Yleinen | No Comments »

Disneyn harvinaiset klassikot (5-dvd)

Perjantai, Marraskuu 24th, 2006

20090227-disney-c-1.jpg

20090227-disney-classics-2.jpg

SALUDOS AMIGOS, 1943
THE THREE CABALLEROS, 1945
MAKE MINE MUSIC, 1946
MELODY TIME, 1948
THE ADVENTURES OF ICHABOD AND MR. TOAD, 1949
1:1,33, DD 5.1, tekstitys suomeksi
Buena Vista Home Entertainment 24.11.2006 (boksina) ja 26.11.2007 (erillislevyinä)

Walt Disneyn pitkien tarina-animaatioiden tuotanto keskeytyi toisen maailmansodan johdosta kahdeksaksi vuodeksi, Bambista Tuhkimoon. Toiminta jatkui komeasti lyhyen muodon parissa, mutta 1940-luvun episodielokuvat ovat olleet vaikeasti nähtävissä. Nyt Buena Vista julkaisee ne sekä boksina että erillislevyinä. Kyseessä ovat harvinaisimmat teokset sarjasta, joita Disney kutsuu virallisesti klassikoikseen. Tapauksen merkitystä lisää se, että tuolla kaudella Disney-tiimi oli luovimmillaan. Todisteeksi käy Melody Time (1948), jossa on sadunkertojan iloa, uraauurtavaa musiikkianimaatiota ja tyylien runsautta Ub Iwerksin pelkistetystä vuodenaikanäystä (Trees) Tex Averyn veroiseen hillittömyyteen (Pecos Bill). Saludos Amigos (1943) ja The Three Caballeros (1945) ovat Latinalaisen Amerikan ystävyyselokuvia, joissa Aku Ankka saa kavereikseen sambaavan papukaijan José Cariocan ja meksikolaisen Panchito-kukon. Mukana ovat myös paleleva pingviini ja viidakon narri, tanssiva arakuan-lintu. Make Mine Music (1946) sisältää upean animaation musiikkiopetusklassikosta Pekka ja susi, jonka Sergei Prokofjev erään tiedon mukaan (oikaiskoon ken tietää paremmin) sävelsi Disneyn ”Hassuksi sinfoniaksi”. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad (1949) palaa pitkän tarinan suuntaan kahdella sadulla (Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee ja Washington Irvingin Päätön ratsumies). Elokuvat todistavat, ettei ollut mitään Disney-tyyliä vaan kymmeniä tyylejä viktoriaanisuudesta jazz-modernismiin. Masterointi on upeaa, ja ensi kerralla elokuvilla on toivottavasti suomalaiset nimet!

Posted in Disney Walt, Grahame Kenneth, Irving Washington, Iwerks Ub, Prokofjev Sergei, Yleinen | 1 Comment »

Greta Garbon parhaita (4 erillisjulkaisua)

Keskiviikko, Marraskuu 15th, 2006

MATA HARI, USA 1932, ohjaus: George Fitzmaurice, pääosissa: Greta Garbo, Ramon Novarro, 90 min

ANNA KARENINA, USA 1935, ohjaus: Clarence Brown, pääosissa: Greta Garbo, Fredric March, 88 min

KAMELIANAINEN (Camille), USA 1936, ohjaus: George Cukor, pääosissa: Greta Garbo, Robert Taylor, 104 min + KAMELIANAINEN (Camille), USA 1921, ohjaus: Ray C. Smallwood, pääosissa: Alla Nazimova, Rudolph Valentino, 70 min

NINOTCHKA, USA 1939, ohjaus: Ernst Lubitsch, pääosissa: Greta Garbo, Melvyn Douglas, 105 min

Warner Bros. Finland 15.11.2006

Greta Garbon (1905-1990) 100-vuotisjuhlan kunniaksi Warner Bros. julkaisi Yhdysvalloissa mahtavan Garbo The Signature Collection -boksin. Neljä elokuvaa siitä on julkaistu nyt Suomessakin erillisinä. Alkuperäinen tuotantoyhtiö oli MGM, ja mukana ovat vakiokumppanit kuten kuvaaja William H. Daniels ja puvustaja Adrian. Masterointi tekee oikeutta MGM-glamourille.

Mata Hari (1932) oli Greta Garbon versio useasti filmatusta tarinasta, josta julkaistiin Suomessakin äsken dvd-versiona Marlene Dietrichin edellisenä vuonna valmistunut tulkinta Eri lippujen alla (1931). Romanttisena partnerina kaikkien aikojen vakoilijavampille on mykän elokuvan tähti Ramon Novarro. Hän on vähän vaisu, mutta onneksi elokuvassa on muuten värikäs näyttelijäkaarti, ja Mata Harin ”tanssi Shivalle” kiehtoo eksotiikallaan.

Anna Kareninaa (1935) voi pitää mahdottomana haasteena: puolitoistatuntinen MGM-elokuva maailman hienoimpiin kuuluvasta romaanista. Tuottaja David O. Selznick, ohjaaja Clarence Brown ja hyvä näyttelijäkaarti tekevät parhaansa. Leo Tolstoin kirjalle tulkinta ei tee oikeutta, mutta elokuva voi kiehtoa laadukkana oheisilmiönä. Siihen nähden, että se rajautuu Annan ja Vronskin romanssiin voi miettiä sitä, että näyttelijöiden tulkitsema intohimo ei vakuuta.

Sama kysymys herää Kamelianaisessa (1936), jota on pidetty Garbon parhaana draamana. Alexandre Dumas’n tarinasta ja siihen perustuvasta Giuseppe Verdin oopperasta La Traviata on kymmeniä tulkintoja, joiden joukossa tällä George Cukorin ohjaamalla filmatisoinnilla on arvosija. Kuten Garbon Anna Karenina -filmatisointi, tämäkin pelkistyy tarinaksi naisesta, jota on loukattu rakkaudessa ja joka jää syvimmältään yksinäiseksi. Kun kaikki muu on ensiluokkaista, yllättävän vähän häiritsee se, että taaskin ensirakastajan (Robert Taylor) intohimo jää vaisuksi.

Levyllä on mukana myös mykän kauden Kamelianainen (1921), pääosissa aikansa suuret tähdet Alla Nazimova ja Rudolph Valentino. Kyseessä ei ole mikään klassikko, ja kiinnostavin piirre liittyy lahjakkaaseen lavastaja-puvustaja Natasha Rambovaan, joka tässä elokuvassa toi Art Deco -tyylin amerikkalaiseen elokuvaan ja nappasi Valentinon miehekseen. Elokuva tarjotaan Turner Classic Movies -laitoksena (2002), mukana Peter Vantinen ikävystyttävä musiikki.

Ninotchka (1939) on Ernst Lubitschin klassikkokomedia, jota mainostettiin iskulauseella ”Garbo nauraa”. Garbon ensimmäisen äänielokuvan Anna Christie mainoslause oli ollut ”Garbo puhuu”, ja Kamelianaisesta käytettiin epävirallisempaa slogania ”Garbo yskii”. Komedia toimii yhä, vaikka satiirin kohteena olevaa valtakuntaa ei ole olemassa. Lubitsch oli käynyt Neuvostoliitossa Stalinin pahimman terrorin aikaan ja tiesi naurun parhaaksi aseeksi fanaattisuutta vastaan. Elokuva yllättää edelleen romanssilla, joka osapuolia ovat stalinistinen komissaari (Garbo) ja pariisilainen playboy (Melvyn Douglas), jota venäläinen emigranttiruhtinatar kutsuu ”Volgan lautturikseen”.

Posted in Adrian, Brown Clarence, Cukor George, Daniels William H., Douglas Melvyn, Dumas fils Alexandre, Fitzmaurice George, Garbo Greta, Lubitsch Ernst, March Fredric, Nazimova Alla, Novarro Ramon, Selznick David O., Taylor Robert, Tolstoi Leo, Valentino Rudolph, Yleinen | No Comments »

Universalin triple-packit

Keskiviikko, Marraskuu 15th, 2006

Universalin triple-packit

ALFRED HITCHCOCK TRIPLE PACK
Takaikkuna (Rear Window, 1954)
Vertigo (1958)
Linnut (The Birds, 1963)

PSYKO TRIPLE PACK
Psyko (Psycho, 1960, ohjaus: Alfred Hitchcock)
Psyko II (1983, ohjaus: Richard Franklin)
Psyko III (1986, ohjaus: Anthony Perkins)

ROAD MOVIE TRIPLE PACK
Easy Rider – matkalla (1969, ohjaus: Dennis Hopper)
Villi sydän (Wild at Heart, 1990, ohjaus: David Lynch)
Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (Fear and Loathing in Las Vegas, 1998, ohjaus: Terry Gilliam)

VANKILA TRIPLE PACK
Papillon (1973, ohjaus: Franklin J. Schaffner)
Keskiyön pikajuna (Midnight Express, 1978, ohjaus: Alan Parker)
Kateissa (Missing, 1982, ohjaus: Costa-Gavras)

CAPOTE TRIPLE PACK
Kuin surmaisi satakielen, tupla-dvd (To Kill a Mockingbird, 1962, ohjaus: Robert Mulligan, Special 2-dvd Edition)
Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1967, ohjaus: Richard Brooks)
Capote (2005, ohjaus: Bennett Miller)

Universal 15.11.2006

Parhaita dvd:itä paketoidaan bokseiksi uudelleenjulkaisua varten. Universalin triple-pack-sarjan elokuvat on julkaistu erillisinä aikaisemminkin, ja ne ovat saaneet nyt uuden tyylikkään ulkoasun.

Alfred Hitchcock Triple Pack sisältää Universalin Hitchcock Collection -sarjasta kolme ohjaajan suurimpiin kuuluvaa elokuvaa, joita on aina ilo katsoa uudelleen. Takaikkuna (1954) tarjotaan vuoden 2001 dvd-laitoksena, joka oli masteroitu vuonna 1997 restauroidusta elokuvasta. Vertigo (1958) on vuoden 1998 dvd-laitoksena, pohjana elokuvan kuuluisa ja kiistelty restauroitu laitos vuodelta 1996. Linnut (1963) tarjotaan vuoden 2000 dvd-laitoksena. Kaikissa kuva on hieman epäterävä verrattuna siihen, mitä tämän päivän dvd-masteroinnilla saadaan aikaan. Väri on kuitenkin hyvä paitsi mielestäni ei aivan kohdallaan Takaikkunassa, jonka restaurointidokumentissa Robert H. Harris ja James Katz lausuvat surullisen totuuden: ”mitä parempi elokuva, sitä huonommassa kunnossa sen alkuperäisaineisto yleensä on”. Tekniikka ei kuitenkaan ole pääasia vaan elokuvat itse. Niitä valaisevat myös kiinnostavasti lisädokumentit, joihin on etsitty kynnelle kykenevät tekijät, piristävästi myös ohjaajan tytär Patricia Hitchcock ja viisailla kommenteillaan ilahduttava Robin Wood.

Psyko Triple Pack käynnistyy Universalin Hitchcock Collection -sarjan alkuperäisellä Psykolla (1960). Se tarjotaan vuoden 2001 masterointina, ja lisäaineistot ovat vuodelta 1997, mutta ne ovat edelleen käypää tavaraa. Puolitoistatuntisen liitedokumentin tekijä Laurent Bouzereau sai silloin mukaan vielä monta keskeistä tekijää. Esimerkiksi käsikirjoittaja Joseph Stefano ja tähti Janet Leigh olivat hyvässä vireessä, samoin aina luotettava Patricia Hitchcock. Muista tuhdeista lisäaineistoista aina herkullista katsottavaa on alkuperäinen Psykon maksitraileri, jossa Alfred Hitchcock turistioppaan tavoin esittelee Bates-motellin. Psyko II (1983) ja Psyko III (1986) tapahtuvat 22 vuotta myöhemmin ja ovat keskenään suoraa jatkoa toisilleen. Vaikka varsinkin kakkosella on puolestapuhujia, mielestäni kummatkin ovat turhia.

Road Movie Triple Packin kulmakivenä on Easy Riderin (1969) upea restauroitu 30-vuotisjuhlalaitos (1999), lisäaineistoina Dennis Hopperin kommenttiraita ja pätevä tunnin mittainen dokumentti elokuvasta, josta tuli aikakauden muutoksen tunnus. Villi sydän (1990) on David Lynchin vinksahtanut elokuva, pääosissa Nicolas Cage ja Laura Dern. Se näyttäytyy nyt aikaansa edellä olleelta teokselta, sillä muutamaa vuotta myöhemmin hullujen, rikollisten rakastavaisten tarinat palasivat vahvasti näkyviin Quentin Tarantinon käynnistämässä aallossa. Boksiin sisältyvä laitos ei ole vuoden 2005 erikoislaitos vaan vanhempaa perua. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998) sai ohjaajakseen Terry Gilliamin ja päärooleihin Johnny Deppin ja Benicio Del Toron. Gonzojournalisti Hunter S. Thompsonin (1937-2005) rankasta visiosta tuli valitettavasti rasittavaa katsottavaa.

Vankila Triple Pack on kiinnostava kokonaisuus elokuvista, joista jokainen perustuu tositapahtumiin. Papillon (1973) perustui Henri Charrièren omaelämäkerralliseen romaaniin, käsikirjoittajana oli Dalton Trumbo ja pääosissa Pirunsaaren vankeina Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Dvd-masterointi on vuodelta 2000, ja kiinnostavassa valmistusajan lisädokumentissa esiintyy myös Charrière itse. Alan Parkerin Keskiyön pikajunassa (1978) perustana olivat huumekuriiriksi hairahtuneen Billy Hayesin muistelmat hirvittävistä kokemuksistaan Turkin vankiloissa. Masterointi on vuodelta 1998 ja liitedokumentti on elokuvan valmistumisvuodelta, elokuvan todellinen esikuva mukana siinäkin. Poliittisen elokuvan vanha mestari Costa-Gavras tuli ohjaajaksi Hollywood-studio Universalin elokuvaan Kateissa (1982), joka perustuu tositarinaan Ed Hormanin kohtalosta Chilessä. Jack Lemmon esittää konservatiivista jenkkiä kadonneen radikaalipoikansa jäljillä. Masterointi on vuodelta 2004.

Capote Triple Pack on rakennettu Bennett Millerin ohjaaman merkittävän Capoten (2005) ympärille. Uutuuselokuvan lisädokumenteista yksi on omistettu kirjailija Truman Capotelle (1924-1984). Nähtävä aito filmikatkelma hänestä vahvistaa, miten osuva Philip Seymour Hoffmanin tulkinta on ääntä myöten. Henkevä on myös Catherine Keenerin tulkinta Harper Leen osassa. Kuin surmaisi satakielen (1962) sisältyy pakettiiin loistavana vuoden 2005 kahden levyn juhlalaitoksena. Harper Leen romaani ja sille oikeutta tekevä elokuva ovat vakiinnuttaneet asemansa amerikkalaisen kulttuurin perusteoksina. Ei tunnukaan liioitellulta, että mukana on peräti kaksi puolitoistatuntista dokumenttia, joista yksi on omistettu elokuvalle ja toinen, Barbara Kopplen ohjaama, Gregory Peckille, joka omaksui Atticus Finchin lempiroolikseen. Lisäaineistoissa Gregoryn tyttären Cecilia Peckin lausunnot sykähdyttävät erityisesti. Harper Lee on myös itse mukana. Capoten kuuluisimpaan kirjaan perustuva Kylmäverisesti (1967) on mukana vuoden 2003 dvd-laitoksena. Loistelias masterointi tekee oikeutta Conrad L. Hallin kuvaustyölle, joka kuuluu mustavalkoisen scopen kuuluisimpiin. Tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Brooks toteutti elokuvan mielistelemättömän karusti tavalla, josta on vedetty linjoja myöhemmän ajan elokuviin kuten Uhrilampaisiin ja Seitsemään.

Posted in Bouzereau Laurent, Brooks Richard, Cage Nicolas, Capote Truman, Charrière Henri, Costa-Gavras, Del Toro Benicio, Depp Johnny, Dern Laura, Gilliam Terry, Hall Conrad L., Hitchcock Alfred, Hitchcock O'Donnell Patricia, Hoffman Philip Seymour, Hopper Dennis, Keener Catherine, Kopple Barbara, Lee Harper, Lemmon Jack, Lynch David, McQueen Steve, Mulligan Robert, Parker Alan, Peck Gregory, Perkins Anthony, Schaffner Franklin J., Thompson Hunter S., Trumbo Dalton, Wood Robin, Yleinen | No Comments »

Paramount Collection (12 erillistä levyä)

Keskiviikko, Marraskuu 15th, 2006

Paramount laidasta laitaan

LAIN VARTIJA (Detective Story), USA 1951, ohjaus: William Wyler, pääosissa: Kirk Douglas, Eleanor Parker, 1:1,33, mono, 99 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

NORSUPOLKU (Elephant Walk), USA 1954, ohjaus: William Dieterle, pääosissa: Elizabeth Taylor, Peter Finch, Dana Andrews, 1:1,33, mono, 98 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

HÄTÄVALHE (Indiscreet), Iso-Britannia 1958, ohjaus: Stanley Donen, pääosissa: Cary Grant, Ingrid Bergman, 1:1,78, mono, 96 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

SKANDAALIPRINSESSA (A Breath of Scandal), Italia/Itävalta/USA 1960, ohjaus: Michael Curtiz, pääosissa: Sophia Loren, Maurice Chevalier, John Gavin, 1:1,85, mono, 94 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

HATARI! (Hatari!), USA 1962, ohjaus: Howard Hawks, pääosissa: John Wayne, Elsa Martinelli, 1:1,78, mono, 151 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

MIES KYLMÄSTÄ (The Spy Who Came In from the Cold), Iso-Britannia 1965, ohjaus: Martin Ritt, pääosissa: Richard Burton, Claire Bloom, Oskar Werner, 1:1,78, DD 5.1, 108 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

PALAAKO PARIISI? (Paris brûle-t-il? / Is Paris Burning?), Ranska/USA 1966, ohjaus: René Clément, pääosissa: Gert Fröbe, Orson Welles, suuri tähtikaarti, mustavalkoinen 1:2,35, DD 5.1, 159 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

OI! MIKÄ IHANA SOTA. ERIKOISJULKAISU (Oh! What a Lovely War), Iso-Britannia 1969, ohjaus: Richard Attenborough, pääosissa: John Mills, Susannah York, suuri tähtikaarti, 1:2,35, mono, 138 min, mukana ohjaajan kommenttiraita, kolmiosainen dokumentti elokuvan teosta ja kirjanen. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

KERRAN KIRKKAANA PÄIVÄNÄ (On a Clear Day You Can See Forever), USA 1970, ohjaus: Vincente Minnelli, pääosissa: Barbra Streisand, Yves Montand, 1:2,35, DD 5.1, 124 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

LOKKI JOONATAN (Jonathan Livingston Seagull), USA 1973, ohjaus: Hall Bartlett, elämänkatsomuksellisella vuoropuhelulla varustettu luontodokumentti, 1:2,35, mono, 99 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 15.11.2006

HINTAAN MIHIN HYVÄNSÄ (Hustle), USA 1975, ohjaus: Robert Aldrich, pääosissa: Burt Reynolds, Catherine Deneuve, 1:1,85, mono, 115 min. Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

YRITETÄÄN YHDESSÄ, ALOITETAAN ALUSTA (Starting Over), USA 1979, ohjaus: Alan J. Pakula, pääosissa: Burt Reynolds, Candice Bergen, Jill Clayburgh, 1:1,85, mono, 101 min Paramount Home Entertainment (Finland) 6.12.2006

Paramount on niitä suuria vanhoja jenkkiyhtiöitä, jotka julkaisevat tuotantoaan laajasti huipputasoisina dvd-julkaisuina. Useat elokuvista on julkaistu Paramount Collection -tunnuksella. Mukana on myös muiden yhtiöiden ja myös eurooppalaista tuotantoa, jota Paramount levittää. Joukossa on sekä helmiä että erikoisuuksia.

Lain vartija (1951) kuuluu niihin William Wylerin iskeviin, persoonallisiin elokuviin, joita hän teki vallitsevia makuodotuksia uhmaten toisen maailmansodan jälkeen. Elokuvassa ei vaivauduta peittämään sitä, että se perustuu Sidney Kingsleyn näytelmään. Ajan, paikan ja toiminnan ykseys (päivä poliisipiirissä New Yorkissa) on tarinan rajoitus ja voima. Elokuva oli yksi niistä aikansa rikkinäisen poliisin muotokuvista, joista kulkee suora yhteys nykypäivän tv-poliisisarjoihin. Kirk Douglas esittää ylipaineeseen joutuvaa poliisia ja Eleanor Parker hänen vaimoaan, jolla on salaisuus. Jännitteet kiihtyvät hurjaan loppuratkaisuun. Lee Garmesin mustavalkoisena kuvaama elokuva tarjotaan teknisesti esikuvallisena laitoksena.

Norsupolku (1954) oli Elizabeth Taylorin ympärille rakennettu tähtielokuva. Brittityttö lähtee parin viikon seurustelun jälkeen teeplantaasin isännän (Peter Finch) rouvaksi Ceylonin, nykyisen Sri Lankan, ylängöille. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä riesaa tuottavat yläluokan omituiset tavat pyöräpooloineen ja koleraepidemia sekä ennen muuta kuolleen vanhan isännän aavemainen muisto. Lopulta pillastunut norsulauma murskaa jalkoihinsa mahtavan kartanon, joka on rakennettu ikiaikaisen norsupolun päälle. Kirous koituu siunaukseksi, sillä uusi, parempi elämä voi nyt alkaa.

Hätävalhe (1958) on rakennettu Ingrid Bergmanin ja Cary Grantin tähtikarisman varaan. Keskinäinen kemiahan oli kuolemattomasti testattu jo Alfred Hitchcockin elokuvassa Notorious. Stanley Donenin romanttinen komedia perustuu ovelaan ideaan: paljon matkusteleva, sitoutumiskammoinen mies antaa ymmärtää olevansa naimisissa. Kun seurasta hurmaantunut nainen haluaa jatkaa iltaa, miehen ei tarvitse pelätä mitään lyhytaikaista suhdetta vakavampaa. Miehen harrastama hämäys on siis vastakohta sille mitä pinnallisen seurustelun turuilla yleensä kuulee. Nainen pääsee pelistä selville, ja hänen suuttumuksensa tarjoaa poikkeuksellista komediaa, mutta tarina ei tietenkään pääty siihen.

Paketin vaatimattominta antia on Skandaaliprinsessa (1960), Carlo Pontin (1912-2007) tuottama Sophia Loren -tähtielokuva, joka sijoittuu sadan vuoden takaiseen keisarilliseen Itävalta-Unkariin. Vaikka ohjaajana on Budapestissa 1886 syntynyt Michael Curtiz, joka kuului itävaltalaisen elokuvan varhaisiin jättiläisiin, elokuvasta puuttuu henkevyys ja tyyli, eikä se milloinkaan nouse komeiden tuotannollisten puitteidensa yläpuolelle. Isää esittää Maurice Chevalier, mikä tuo mieleen, että 30 vuotta aikaisemmin Ernst Lubitsch hallitsi tällaiset keisariajan komediat, joissa Chevalier näytteli ensirakastajaa. Pökkelömäinen John Gavin ei tunnu hetkeäkään kiinnostuneelta ensirakastajan osastaan. 1960-luvulla Hollywood oli henkitoreissaan, ja Curtizin kaltaiset veteraanit tekivät viimeisiä elokuviaan suunnattomilla budjeteilla.

Myös Howard Hawks alkoi olla pihalla, vai pitäisikö sanoa savannilla. Kepeä Hatari (1962) kertoo villieläimiä eläintarhoille pyydystävästä tiimistä Tanganjikassa. Pomona huseeraa John Wayne, ja mukana ovat Hardy Krüger, Elsa Martinelli, Red Buttons, Gérard Blain, Michèle Girardon sekä Bruce Cabot, joka oli jo alkuperäisessä King Kongissa villieläinten perässä. Waynea on vaikea ottaa tosissaan nuoren neidon rakkauden kohteena, mutta toiminnan ja irrottelun kuvaus kiehtoo, ja musiikin loi Henry Mancini (”Baby Elephant Walk”).

Ranskalais-amerikkalainen Palaako Pariisi? (1966) kuului aikansa suuriin omnibus-elokuviin, joissa historian käännekohtaa seurataan monitarinaisena mosaiikkina kymmenien huipputähtien miehittäessä rooleja. Elokuva olikin ranskalaisten vastaus Darryl F. Zanuckin jättiläiselokuvalle Atlantin valli murtuu (1962), joka käsitteli Normandian maihinnousua. Tässä René Clémentin suurtyössä teemana ovat natsimiehityksen viimeiset vaiheet Pariisissa Hitlerin annettua määräyksen polttaa Pariisi ennemmin kuin luovuttaa se liittoutuneille.

Valtava tähtikaarti oli mukana myös brittielokuvassa Oi! Mikä ihana sota (1969). Richard Attenborough oli näyttelijä- ja tuottajaveteraani esikoisohjaajaksi ryhtyessään. Hanke, ensimmäistä maailmansotaa kuvaava musikaali, kuulostaa kummalta, mutta sillä oli kymmenen vuoden kypsymisaika, musikaali oli saanut suuren näyttämösuosion, ja näyttelijä John Mills ja kirjailija Len Deighton kehittelivät sille elokuvallisen ratkaisun. Tekijänoikeudellisista syistä suurelokuvaa oli kauan vaikea nähdä ennen loisteliasta dvd-laitosta, jossa on perinpohjaiset lisäaineistot. Eksentrinen elokuva availee ovia brittiläiseen luonteeseen, se on kuvaamansa aikakauden musiikillinen antologia ja myös hippiaikakauden tuote kuolemaa symbolisoivine punaisine unikoineen.

Ohjaajiin, jotka olivat eksyksissä uuden Hollywoodin aikakaudella, kuului Vincente Minnelli. Hänen toiseksi viimeinen elokuvansa Kerran kirkkaana päivänä (1970) perustuu Alan Jay Lernerin näytelmään. Yves Montand esittää psykologia, jonka apuun turvautuu Barbra Streisand halutessaan vapautua tupakkariippuvuudestaan hypnoosilla. Hypnoosi paljastaa naisesta yllättäviä rinnakkaisia persoonallisuuksia, joista erääseen Montand rakastuu. Tarina tarjoaa tilaisuuksia psykedeelisiin kuvatehosteisiin, ja vastakulttuurillista särmää tarjoaa Barbran veljeä esittävä Jack Nicholson. Muodonmuutosten aiheessa on kiinnostavia yhtymäkohtia kirjailijan muihin musikaaliaiheisiin (Lumottu laakso, My Fair Lady), mutta parasta julkaisussa on sen loistelias värimasterointi, joka tekee oikeutta ohjaajan kiinnostukselle uusiin kuvamaailmoihin.

Lokki Joonatan (1973) on Hall Bartlettin kunnianhimoinen elokuva, joka perustuu amerikkalaisen Richard Bachin filosofiseen suosikkikirjaan. Kirja on tehnyt syvän vaikutuksen lukijoihin Suomessakin jo useassa polvessa, ja suomennoksen uusin painos on otettu 2006. Kirja kuuluu niihin, joita on ”mahdoton filmata”. Eksistentialistinen lokkitarina kertoo laumasta itsenäistymisestä, omien rajojen kokeilusta, törmäyksestä mahdottoman haasteen edessä, ja viisastumisesta kokemuksen kautta. Ihmishahmoja ei kuvassa näy, ja luontokuvaus on huikeaa, mutta Neil Diamondin lauluista voi olla monta mieltä, eikä ihmisäänen yhdistäminen pokerinaamaisiin lokkeihin vakuuta. Ihmisajattelun kytkeminen elämiin onkin ollut kunnianhimoisimpien eläimiä kuvaavien elokuvien ongelma Maija Mehiläisestä Pingviinien matkaan. Tämä on elokuva, jonka olisi suonut luottavan enemmän kuviinsa.

Hintaan mihin hyvänsä (1975) on Robert Aldrichin ohjaajanuran viimeisen vuosikymmenen tuotantoa. Mielipiteet siitä vaihtelevat akselilla BOMB (Leonard Maltin) – mestariteos (Peter von Bagh). Mielestäni elokuva on siltä väliltä, ristiriitainen aikalaiskuvaus, jossa vanhan Hollywoodin maestro ammentaa mahdollisuuksista kuvata elämää rehellisemmin kuin Production Code edellisellä vuosikymmenellä salli. Los Angeles -tarinassa poliisin (Burt Reynolds) ja puhelintytön (Catherine Deneuve) suhteesta on syytä muistaa, että prostituutio Kaliforniassa on rikos, ja suhde on siksi koko ajan vailla tulevaisuutta. Poliisipomo (Ernest Borgnine) kiusaakin Burtia uhkaamalla pidättävänsä Deneuven jouluaattona ja luovuttamalla tämän rekkalesbojen häkkiin. Pornografian maailmaan kytkeytyvässä rikostutkimuksessa on yhteyksiä Paul Schraderin muutamaa vuotta myöhemmin tekemään Hardcoreen (1979), alkutilannetta myöten juonikuviossa on samaa kuin Vares-seikkailussa V2 – jäätynyt enkeli (2007), ja umpikujaan joutuneen poliisin ratkaisu on periaatteessa yhtä kuin Kirk Douglasin yllämainitussa Lain vartijassa.

Yritetään yhdessä, aloitetaan alusta (1979) on toinen elokuva, jossa Burt Reynolds on parhaimmillaan. Toimintaelokuvien machomuotista poiketen hän sai tilaisuuden osoittaa olevansa hyvä, monipuolinen ja herkkäkin näyttelijä, näin Aldrichilla ja myös tässä Alan J. Pakulan ohjaamassa elokuvassa, joka perustuu Dan Wakefieldin romaaniin. Siihen asti televisiossa arvostettua työtä tehnyt James L. Brooks (Hellyyden ehdoilla, Elämä on ihanaa) teki siinä elokuvadebyyttinsä tuottaja-käsikirjoittajana. Tarina kertoo eronneesta miehestä, jonka on vaikea unohtaa vaimoaan (Candice Bergen), vaikka hän kohtaakin melko pian uuden kiinnostavan naisen (Jill Clayburgh). Kipu, suru ja huumori vuorottelevat aikuista katsojaa kirpaisevassa ihmissuhde-elokuvassa. Eroterapiaryhmäkin kuuluu aiheisiin teoksessa, joka on itsessään ”leffaterapiaa” Mikael Saarisen tarkoittamalla tavalla.

Posted in Aldrich Robert, Andrews Dana, Attenborough Richard, Bach Richard, Bartlett Hall, Bergen Candice, Bergman Ingrid, Bloom Claire, Brooks James L., Burton Richard, Cabot Bruce, Chevalier Maurice, Clayburgh Jill, Clément René, Curtiz Michael, Deighton Len, Deneuve Catherine, Diamond Neil, Dieterle William, Donen Stanley, Douglas Kirk, Finch Peter, Fröbe Gert, Garmes Lee, Gavin John, Grant Cary, Hawks Howard, Kingsley Sidney, Krüger Hardy, Lerner Alan Jay, Loren Sophia, Mancini Henry, Martinelli Elsa, Mills John, Minnelli Vincente, Montand Yves, Nicholson Jack, Pakula Alan J., Parker Eleanor, Ponti Carlo, Reynolds Burt, Ritt Martin, Streisand Barbra, Taylor Elizabeth, Wayne John, Welles Orson, Werner Oskar, Wyler William, Yleinen, York Susannah | No Comments »

Pieni merenneito

Perjantai, Marraskuu 3rd, 2006

20090227-little-mermaid.jpg

Buena Vista Home Entertainment / Disney DVD 3.11.2006.

Arvio jutussa Disneyn juhlaa 29.3.2006.

Posted in Andersen H.C., Disney Walt, Yleinen | No Comments »

Korppikotkan kolme päivää (2-dvd erikoisjulkaisu)

Keskiviikko, Marraskuu 1st, 2006

Salaliiton vaaravyöhykkeessä

KORPPIKOTKAN KOLME PÄIVÄÄ. KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (Three Days of the Condor), USA 1975, ohjaus: Sydney Pollack, pääosissa: Robert Redford, Faye Dunaway, 1:2,35, DD 5.1, 112 min, Universal 1.11.2006

Poliittisen jännityselokuvan kulta-aikaa Yhdysvalloissa oli 1970-luvun puoliväli, jolloin lyhyen ajan sisällä valmistuivat Ansa (1974), Korppikotkan kolme päivää (1975) ja Presidentin miehet (1976). Ne heijastivat poliittisten salamurhien 1960-lukua ja Watergaten 1970-lukua. Korppikotkan kolme päivää kertoo CIA:n peiteoperaatiosta, jossa kokonainen tutkimusyksikkö teilataan New Yorkissa ja vain yksi jää vahingossa henkiin. Elokuva on kestänyt hyvin aikaa, ansioinaan Sydney Pollackin ohjauksen rauhallisen intensiivinen rytmi, Owen Roizmanin realistinen kuvaus ja Robert Redfordin ja Faye Dunawayn älykäs näyttelijäntyö. Yhteiskuntakriitikko Fredric Jameson on pitänyt elokuvaa salaliittoteeman avainteoksena ja perinteisen, nyt jo museaalisen vakoilutyylin malliesimerkkinä sitä miten Redford manipuloi valtavaa analogista puhelinvaihdetta.

Kakkoslevyn laajat lisäaineistot ovat ranskalaista tuotantoa (2003), ja pääosissa ovat Pollack ja Redford (Redford on näytellyt kahdeksassa Pollackin ohjaamassa elokuvassa). Käy ilmi, että kaverukset pitivät elokuvaa välityönä arvaamatta, että siitä tulisi yksi vuosikymmenen tunnuselokuvista. Lähderomaanista poiketen CIA:n peiteoperaation teemaksi elokuvassa tuli salahyökkäyksen valmistelu Lähi-Itään öljy-yhtiöiden etujen turvaamiseksi. Näin siis 30 vuotta sitten! World Trade Centerin kaksoistornien näkyvyys kuvassa tuntuu myös oudon enteelliseltä.

Posted in Dunaway Faye, Pollack Sydney, Redford Robert, Roizman Owen, Yleinen | No Comments »