Archive for Tammikuu, 2006

Orlando

Keskiviikko, Tammikuu 25th, 2006

20090726-orlando-2.jpg20090726-orlando-1.jpg

ORLANDO (Orlando), Iso-Britannia/Venäjä/Ranska/Italia/Alankomaat (c) 1992 Adventure Pictures (Orlando) Limited. T: Christopher Sheppard. O+KS: Sally Potter – Virginia Woolfin romaanista (1928). KU: Aleksei Rodionov. M: David Motion, Sally Potter. KP: Khiva (Uzbekistan). N: Tilda Swinton (Orlando), Quentin Crisp (Elisabet I), Jimmy Somerville (falsettilaulaja/enkeli), Charlotte Valandrey (prinsessa Sasha), Billy Zane (Shelmerdine). Väri, anamorfinen 1,77:1, DD stereo, 90 min
Liitedokumentti: Orlando in Uzbekistan. A Video Diary by Robert McNaughton. 1992. 53 min
Future Film 25.1.2006

Tajunnanvirtatekniikan uranuurtajan, modernistikirjailija Virginia Woolfin romaani Orlando on tullut tunnukseksi kokonaisille naiskirjallisuuden virtauksille. Lisäksi se on transgender-fiktion merkkiteos. Se kuuluu myös niihin itsereflektiivisiin, elämäkertaa ja fiktiota sekoittaviin teoksiin, jotka saivat uutta arvostusta 1900-luvun loppupuolella. Orlando kuulunee niihin kirjoihin, joita voisi pitää mahdottomana filmata.

Sally Potter ei pelännyt Virginia Woolfia vaan kohtasi haasteen sen merkityksestä täysin tietoisena. Harvinaista kyllä avantgardistiselle teokselle hän sai käyttöönsä myös tuhdin budjetin ja toteutti projektinsa komeana tuotantona. Omaperäisenä ratkaisuna hän löysi harvinaisia kuvauspaikkoja Uzbekistanin Khivasta, johon on sijoitettu menneisyyden Konstantinopolin tapahtumat.

Elokuva on omaperäinen leikkaus Englannin historiaan kuningatar Elisabet I:n aikakaudesta alkaen, vuodesta 1600 nykypäivään. Elokuvan tenho perustuu Tilda Swintonin suvereeniin pääosasuoritukseen iättömänä sankarina/sankarittarena, joka kokee molempien sukupuolten draaman vuosisatojen halki jatkuvana kokemusvirtana.

Elem Klimovin elokuvissa väkevän läpimurron tehnyt mestarikuvaaja Aleksei Rodionov saa tässä tilaisuuden näyttää kykynsä monien aikakausien, vuodenaikojen ja miljöiden tyylikkään ja värikylläisen olemuksen tulkkina.

Liitedokumenttina on melkein tunnin mittainen videopäiväkirja kuvauspaikalta Khivasta.

Kaksi Dickens-tulkintaa

Keskiviikko, Tammikuu 25th, 2006

20090225-great-expectati.jpg 20090225-oliver-twist.jpg

Suuret toiveet (Great Expectations), Iso-Britannia 1946, O: David Lean
Oliver Twist, Iso-Britannia 1948, O: David Lean
Mustavalkoisia, 1:1,37, DD mono.
Future Film 25.1.2006

Roman Polanskin Oliver Twistiä odotellessa on aika tarkistaa parhaat Dickens-filmatisoinnit. Kaksi niistä ohjasi David Lean heti toisen maailmansodan jälkeen. (Kolmas on George Cukorin David Copperfield.) Suuret toiveet ja Oliver Twist kuuluvat yhä rakastetuimpiin brittielokuviin kautta aikojen. Jyrkkien yhteiskunnallisten vastakohtien 1800-luku avautuu lapsen näkökulmasta, kuvamaailma on väkevästi tyylitelty, ja Dickensin värikkäitä hahmoja tulkitsee brittinäyttelijöiden eksentrinen kirjo. Alec Guinness esittää ensimmäisessä elokuvassa sankarin parasta kaveria ja toisessa hirvittävää Faginia; näin käynnistyi ”tuhatkasvoisen miehen” elokuvaura. Yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden kuvaukseen yhdistyy molemmissa sadunomainen käänne, kun köyhä poika osoittautuu suuren omaisuuden perijäksi. Elokuvat lyhennettiin jenkkilevitykseen mutta tarjotaan dvd:nä täysimittaisina brittiversioina, vaikka Suurten toiveiden kansitieto viittaakin lyhyeen laitokseen.

Kolmas mies ja Lyhyt onni

Keskiviikko, Tammikuu 25th, 2006

Kaksi 1940-luvun brittiklassikkoa

LYHYT ONNI (Brief Encounter), Iso-Britannia 1945, ohjaus David Lean, pääosissa Celia Johnson, Trevor Howard, 83 min, Future Film 25.1.2006

KOLMAS MIES, KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (The Third Man), Iso-Britannia 1949, ohjaus Carol Reed, pääosissa Joseph Cotten, Alida Valli, Orson Welles, 100 min, kakkoslevyllä dokumentti (2004) 89 min, Universal 10.5.2006

Molemmat 1:1,33, Dolby Digital mono

Brittielokuvan uljainta aikaa oli 1940-luku. Battle of Britain -henki innoitti valkokankaan näkyjä, ja taiteellinen inspiraatio jatkui myös sodan päätyttyä.

David Lean sai läpimurtonsa sotaelokuvien ohjaajana, ja monipuolisen herkkyytensä hän osoitti kaikkien aikojen rakkauselokuviin kuuluvassa Lyhyessä onnessa (1945). Se on kertomus kahdesta aikuisesta, naisesta ja miehestä (Celia Johnson, Trevor Howard), kumpikin vakaasti naimisissa tahoillaan. Suhde on kuvattu naisen näkökulmasta, ja se on syvällisesti oivaltava kuvaus romantiikan merkityksestä. Avioliitossa ei ole mitään vikaa, ja kuitenkin elämästä tuntuu puuttuvan jotakin, mikä merkitsee kaikkea. Elokuvassa ei ole mitään vanhentunutta, ja se, että kohtaamiset salarakkaan kanssa jäävät vaille hurmion huipennusta, on nykynäkökulmasta rohkea ja omaperäinen piirre.

Kolmas mies (1949) tarjotaan juhlajulkaisuna kaikilla herkuilla, lisäaineistoina mm. Harry Lime -kuunnelmasarjan jakso ja kakkoslevyllä uusi kokopitkä dokumentti, jossa on paljon kiinnostavaa tietoa mutta myös paljon aihetta kaasujalan käyttöön. Sekä tuottaja Alexander Korda että alkuperäiskäsikirjoituksen laatinut Graham Greene tunsivat omakohtaisesti vakoilun maailmaa, ja myös wieniläisen tuotantopäällikön Karl Hartlin kautta tarinaan tuli erityistä aitoutta. Kirpeän tragikoomisesta elokuvasta kasvoi mieleenpainuvin näky toisen maailmansodan jälkeisestä keski-Euroopasta, neljän vallan miehittämästä Wienistä. Ohjaaja Carol Reed oli kasvanut täyteen mittaansa sotaelokuvissaan, ja parhaimmillaan hän oli juuri tässä teoksessa. Hän oli myös loistavan näyttelijäkaartinsa veroinen.”His joy was in your work”, lausui tuolloin hankalan maineessa ollut Orson Welles.

Molemmat elokuvat on kuvannut mestarillisesti Robert Krasker, ja Trevor Howard näyttelee kummassakin.

Akira Kurosawa The Collection 4 (3-dvd)

Keskiviikko, Tammikuu 25th, 2006

20090225-akira-kurosawa-4.jpg

Juopunut enkeli (Yoidore tenshi, Japani 1948) lyhyt versio
Pahat nukkuvat hyvin (Warui yatsu hodo yoku nemuru, 1960) pitkä versio, ensijulkaisu Suomessa
Taivas ja helvetti (Tengoku to jigoku, 1963)
Mustavalkoisia, 1:1,37 ja 1:2,35, DD 1.0.
Sandrew Metronome Distribution Finland 25.1.2006.

Sandrewin Akira Kurosawa -sarjassa on ilmestynyt 12 elokuvaa koottuina kolmen elokuvan bokseiksi. Ensimmäisissä paketeissa painottuivat samurait. Uusin kokoelma tarjoaa kolme Tohon nykyaikaistarinaa. Kaikissa draamaa sähköistää rikos, ja kaikkien pääosia tulkitsee Toshiro Mifune.

Juopunut enkeli (1948) on se elokuva, jossa Kurosawa katsoi löytäneensä itsensä ohjaajana. Kertomus keuhkotautisesta yakuzasta ja juoposta slummilääkäristä oli japanilaisen neorealismin läpimurto ja merkkitapaus koko maan sodanjälkeisessä kulttuurissa. Keisariajan ja jenkkimiehityksen sensuurikahleet murtuivat, ja ilmaisun vapaus tenhoaa yhä kaaoksen vuosien ajankuvassa. Lääkäriä tulkitsee Takashi Shimura, ohjaajan luottonäyttelijä jo silloin. Gangsteriksi löytyi Toshiro Mifune ensimmäiseen Kurosawa-rooliinsa, jossa häntä on sittemmin syystä kutsuttu ”Japanin Brandoksi” kaksi vuotta ennen Brandon elokuvadebyyttiä. 1960-luvun puoliväliin asti Mifune esiintyi kaikissa Kurosawan elokuvissa Ikirua lukuunottamatta.

Pahat nukkuvat hyvin (1960) on paketin suurin löytö. Keskeinen Kurosawa-elokuva saa suomalaisen nimen ja tulee ensi kertaa suomalaisin tekstein nähtäväksi. Kurosawan ”Hamlet liikemaailmassa” on Coppolan lempielokuvia, ja Kummisedän innoittajaksi voi uumoilla kohtausta, jossa iso pomo puuhastelee perheensä parissa puutarhagrillin äärellä ja antaa seuraavassa kohtauksessa tappokäskyjä. Elokuva nähdään pitkänä versiona. Mukana on siten Kurosawan merkittävin rakkauskohtaus: kostaja (Mifune) on nainut pomon tyttären, mutta huomaakin oikeasti rakastuneensa tähän. Elokuvan nimi kiteyttää tragedian synkän aiheen, ja lopussa Kurosawa osoittaa voiton katkeruuden.

Taivas ja helvetti (1963) on sikermän mestariteos. Mifune esittää teollisuuspomoa, joka joutuu kiristäjän uhriksi. Konna on tosin vahingossa kidnapannut hänen autonkuljettajansa pojan. Silti Mifune suostuu hirmuisiin lunnaisiin, jotka suistavat hänet valta-asemastaan. Elokuva jakautuu kahteen osaan. Alku nähdään pitkinä otoksina suljetussa tilassa pomon luksuskodissa. Loppu nähdään kiihkeänä montaasina Yokohaman slummeissa ja huumeluolissa. Välissä on nerokas toimintajakso luotijunassa. Loppukohtaaminen kuolemaantuomitun kanssa kohoaa tragedian korkeuksiin.

Juopunut enkeli on tehty hieman kärsineestä masterista, josta saa kuitenkin hyvän käsityksen ”japanilaisen noirin” kuvamaailmasta; tarjolla lienee parasta mitä elokuvasta on säilynyt (alkuperäinen pitkä versio on kadonnut). Uudemmat elokuvat on tehty loistavista Tohoscope-mastereista. Pahat nukkuvat hyvin -elokuvan upea Suomi-laitos on Criterion-laitostakin parempi. Taivas ja helvetti on scope-kuvauksenkin klassikko, ja väkevää kameratyötä sopii ihailla dvd-julkaisussakin.

Viisi komediaa Särkän tallista

Perjantai, Tammikuu 20th, 2006

20090225-lapatossu.jpg 20090225-nummisuutarit.jpg

20090225-nainen-on-valtt.jpg20090225-sarkela-itte.jpg

20090225-rakas-varkaani.jpg

Lapatossu (1937)
Nummisuutarit (1938)
Nainen on valttia (1944)
Särkelä itte (1947)
Rakas varkaani (1957)
1:1,37, mono.
Finnkino 20.1.2006.

Finnkino on julkaissut dvd:llä runsaasti maamme mahtavimman, 1960-luvulla toimintansa lopettaneen elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuotantoa. Tammikuussa on vuorossa erä komedioita.

Lapatossu (1937) perustuu kansanperinteeksi ikuistuneeseen veijarihahmoon 1870-luvun rautatietyömailta. Aku Korhonen sai nimiroolin, Ensio Rislakki ja Ilmari Turja laativat käsikirjoituksen, ja elokuva sai jatko-osia. Yrjö Norran ja Toivo Särkän ohjauksellinen liukuhihnakäsittely, ”rahan ja rutiinin riemuvoitto”, johti kuitenkin valitettavan latteaan toteutukseen.

Nummisuutarit (1938) sai sitä vastoin Särkältä juhlakäsittelyn, ja rooleihin etsittiin parhaat näyttelijävoimat. Unto Salminen on kelpo Esko, ja Eino Jurkka on mehevä Sepeteus. Wilho Ilmarin energinen ohjaustulkinta on vakuuttavan perinteinen. Tuttu SF-ensemble kuten Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen saa kerrankin esiintyä arvoisissaan rooleissa.

Nainen on valttia (1944) kuului liukuhihnaosastoon, erikoispiirteenään Ansa Ikonen ainoassa ohjaustehtävässään, vasta Suomen toisena naisohjaajana. Elettiin sota-aikaa, kansa janosi viihdettä, ja sitä tarjosivat Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso ja Unto Salminen. Ikonen ohjaa Mika Waltarin ohuen tarinan sujuvasti, mutta samankaltaisesta Waltari-aiheesta syntyi 10 vuotta myöhemmin parempi elokuva Rakas lurjus, pääosassa siinäkin Ikonen.

Särkelä itte (1947) perustui Ilmari Turjan suosikkinäytelmään, joka oli valmistunut 1944, sekin lääkkeeksi sodan ankeuteen. Uuno Laakso saatiin retostelevaksi patruunaksi, joka vihaa uutta siltaa ja vanhan mahtisuvun patruuna Fallstenia. Tämä kuitenkin kesyttää Särkelän pyytämällä hänet sillanvihkiäisten juhlapuhujaksi. Mukana on jälleen Aku Korhonen ja muita hyviä kasvoja, mutta Orvo Saarikiven ohjauksesta puuttuu iskevyys.

Rakas varkaani (1957) oli jo Särkän lopun ajan viihdetuotantoa Walentin Chorellin hillittömästä farssikäsikirjoituksesta. Elina Pohjanpää esittää valpasta kleptomaania ja Pentti Siimes hajamielistä rikospsykologia, mutta mopo karkaa ohjaaja William Markuksen käsistä.

Satsiin sisältyy kaksi klassista hahmoa (Lapatossu ja Esko), ehkä kolmaskin (Särkelä), sille, jota kiinnostaa suomalaisen komedian ja sankari-antisankarin kaari Sven Tuuvasta Uuno Turhapuroon. Nummisuutarit on paketin paras tarjous. Jos Kiven näytelmä pitkästä aikaa taas filmattaisiin, ehdokkaani Eskoksi olisi Jasper Pääkkönen.