Blogit, eriävä mielipide - ja juuri siitähän tässä on kyse
15. 3. 2008 kello 21:49Kollega, ja naapuri toimituksessa, Esa Mäkinen kirjoittaa tänään Hesarissa siitä kuinka blogit eivät ole Suomessa lunastaneet lupaustaan kansalaisjournalismin uudesta julkaisukanavasta.
Tässä ote jutusta:
Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.
Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat.
Neljä vuotta myöhemmin näyttää siltä, että blogien lupaus ei täyttynytkään.
Blogilista.fi -palvelun 50 suosituimmasta suomalaisesta blogista 44 voi luokitella viihteeksi.
Tavallaan, kyllä. Mutta sitten taas toisaalta, ei.
Kuten Esa jutussaan kirjoittaa, blogien sisältöjakauma yksinkertaisesti heijastaa median yleistä sisältöjakaumaa. Suurin osa on viihdettä.
Olisi perin outoa, jos internetin mahdollistama yksi julkaisemisen muoto - mitä blogit siis ovat - muuttaisi merkittävästi sitä minkälaista sisältöä suuri yleisö mediasta haluaa.
Mäkisen tekemä havainto jättää varjoonsa mielenkiintoisia yksityiskohtia kokonaiskuvassa.
Ensinnäkin voisi tehdä analogian printtimediaan. Vaikka Seiska ja iltapäivälehdet ovat niin suosittuja kuin ovat, Helsingin Sanomien vähemmänkin luetuilla jutuilla on oma arvonsa. Lukijamäärä ei yksin määrittele merkitystä.
Toiseksi, blogien olennainen uudistus ei ole sisällössä vaan julkaisumuodossa ja tavassa jolla tämä julkaisumuoto on yhteydessä muuhun verkossa julkaistuun mediasisältöön, oli se sitten blogeja tai ei.
Blogi tulee ilmaisusta “web log”, jossa log tarkoittaa lokia. Kuin merikapteenin lokikirja, se kertoo missä aalloilla on seilattu. Kapteenin tavoin blogien kirjoittajat keräävät omasta näkökulmastaan olennaisia linkkejä, julkaisevat ne blogissaan ja luovat näin järjestystä internetin valtavaan sisältömäärään.
He voivat nostaa esiin meillä vielä käsittelemättömiä asioita tai tuoda Suomessa uutisoituun asiaan nopeasti mukaan näkökulmia muualla käydystä keskustelusta.
Tämän lisäksi he kommentoivat itse linkkien sisältämää mediasisältöä oman asiantuntemuksensa kautta.
Näin meille muodostuu moniäänisempi, kattavampi ja parempi kuva käsiteltävästä asiasta.
Mielestäni voidaan hyvällä syyllä kutsua eräänlaiseksi kansalaisjournalismin muodoksi bloggaajien keskinäistä kommunikointia ja ristiinlinkittämistä ajankohtaisista aiheista, varsinkin jos tämä keskustelu saa niin suuren liikevoiman, että se purkautuu yleisemmin näkyväksi. Tämä on yksi seuraus ilmiöstä, jota on kutsuttu nimellä the wisdom of crowds.
Suomi on hyvin pieni kielialue. Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä ja Jyrki Kasvin blogi ovat oikeastaan ainoat poliittisesti relevantit suomalaiset blogit. Toinen on pitkän linjan ammattitoimittajan, toinen kansanedustajan blogi. Ei voida hyvällä tahdollakaan puhua blogien demokratisoivasta vaikutuksesta poliittisella kentällä. Yhdysvalloissa se on ajoittain toteutunut aidosti.
Mutta Suomessakin on nähty tapauksia, joissa blogien vaikutus on näkynyt julkisessa keskustelussa. Mäkinen mainitsikin jo tsunamin ja sukellus.fi-saitin. Siitä tuli valtion tiedonjulkistamispalkinto.
Lex Karpelaksi ristityn tekijänoikeuslain uudistuksen herättämä kritiikki on toinen esimerkki. Lain ja sen valmistelun herättämä palaute oli niin mittavaa, selkeästi saman linjaista - eli toisin sanoen, jo käytyyn keskusteluun pohjautuvaa - että ministeri Karpela piti sitä “masinoituna”.
Vaikka koneessa ei ollut haamua, kone oli uudenlainen, ja ministerin virhetulkinta paljastava.
Lapsipornosuodatus-keskustelua ei ole edes kannattanut seurata virallisella tasolla. “Asiantuntijat” ja oikeastaan kaikki muut poliitikot paitsi Jyrki Kasvi ja Kimmo Sasi ovat olleet ns. pallo hukassa.
Paljon älykkäämpää keskustelua on käyty blogeissa. Olennaista on, että blogeista nämä näkemykset ovat suodattuneet valtamedian toimitustyön kautta myös mediaan.
Pakko heittää ilmaan kysymys, jolla saatan kyllä pahasti sahata omaa jalkaani. Olisiko HS kirjoittanut lapsiporno-suodatuksesta niin fiksun kriittisen pääkirjoituksen, jos taustalla ei olisi ollut verkossa käytyä keskustelua, jota myös lasitalossa seurattiin? Puhdasta arvailuahan tämä on, mutta veikkaan että ei.
Väittäisin siis, että blogien ja perinteisten medioiden välillä on merkittävää päällekkäisyyttä sekä ristiinviittausta ja että tämä on olennaista.
Osa meistä valtamedian työntekijöistä luemme ahkerasti ja laajasti blogeja. Se mitä bloggaajat löytävät, kantautuu meille ja vaikuttaa meidän työhömme. Niistä on tullut meille lähde siinä missä perinteisestäkin mediasta.
Me emme ole enää oman henkilökohtaisen verkostomme varassa, kun yritämme löytää vaihtoehtoja eturyhmien, edunvalvojien, päättäjien ja liike-elämän lähettämille tiedotteille.
Joku jossain on asiasta palavasti kiinnostunut ja kirjoittaa siitä. Muistakaa, että internetiä pyörittävät ihmiset joilla on liikaa aikaa. Suurin osa siitä ajasta selvästi kuluu infantilismiin ja idiotismiin - jotka tietysti ovat erittäin viihdyttävää - mutta ajoittain nousee esiin havainto tai tulkinta, jota voi pitää tärkeänä.
Ja me tartumme siihen. Siksi blogit ovat, kaiken viihteellisyytensä allakin, olennainen osa suomalaista mediaa.
15. maaliskuuta 2008 kello 23.11
Hyvin kiteytetty. Kansalaismediasta ei tullut sellaista, kun 2004 visioitiin. Nopola News ei kilpaile Hesarin kanssa. Mutta se ei tarkoita, että ruohonjuuritasolla ei todellakin tulisi paljon kiinnostavaa keskustelua eri aloilla ja paljastuksiakin. Yleisöt ovat vain näillä areenoilla pienemmät eivätkä kansalaismedian saavutukset siksi näy niin kauas.
Ja kun sitten verkossa syntyy kansanliikkeitä, kuten marssi skientologeja vastaan Lahdessa tai mielenosoitus verkkosensuuria vastaan, joista blogit kirjoittavat ensin ja valtamedia vasta perästä, ei sekään saa verkkoskeptikkoa vakuuttumaan, koska hän luki asiasta turvallisesti kuolleilta puilta. Edelleen skeptikko voi siis pitää uskonsa, että kaikki olennainen valtakunnasta kerrotaan valtamediassa.
16. maaliskuuta 2008 kello 2.06
Suomen erottaa ns. suuresta maailmasta yksi täysin olennainen asia, kielialueen koko. Todella moni niistä poliittisesti tai kansalaisjournalistisesti merkittävistä blogeista, joita maailmalla löytyy, on vähintään puoliammattimaisesti kirjoitettu.Suomen kokoisessa maassa Googlen myymiin mainoksiin kassavirtansa perustava, täysipäiväisesti panostettu blogi olisi hulluutta, ainakin englanninkielisessä maailmassa varteenotettava liiketoimintamalli.
Siis: hyvin blogaaminen on ihan samanlaista kovaa työtä kuin muukin journalismi. Ennen kuin kukaan käyttää siihen sellaisia aikamääriä, siitä ei ole merkittäväksi uutislähteeksi.
Mutta kuten sanot, ei sen tarvitse uutismateriaalia ollakaan.Blogien loistava puoli on sen tarjoama todellisen keskustelun mahdollisuus, siis sellaisen keskustelun, jossa argumentteja ei ainoastaan huudella silmittömästi, vaan omat näkökannat jopa ehkä perustellaan jotenkin.
tai näin ainakin mun haavemaassa.
16. maaliskuuta 2008 kello 2.14
Erittäin hyviä pointteja! Ilmeisesti on tosiaan niin, että toimittajan on blogattava ymmärtääkseen blogeja.
Hämäläisen ja Kasvin blogit ovat ehkä ainoat kansallisen tason merkittävät poliittiset blogit, mutta ettäkö “ainoat poliittisesti relevantit”? Suomessa on paljon esim. nuorten poliitikkojen ja aktivistien blogeja, joilla saattaa olla merkitystä vain paikallisesti tai pienelle ryhmälle, mutta joita en silti pitäisi yhtään poliittisesti epärelevantteina.
16. maaliskuuta 2008 kello 2.37
Hyvä Jussi Alroth
Jos yrität pohdiskella blogien todellista merkitystä, tämä lauseesi todistaa sinun olevan täysin ulkona, siis pihalla: \\\”Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä ja Jyrki Kasvin blogi ovat oikeastaan ainoat poliittisesti relevantit suomalaiset blogit.\\\”
Ennen kuin tekee johtopäätöksiä, kannattaa ottaa selvää tosiasioista. Mielpiteet ilman perusteluja ovat kuolleita ajatuksia.
16. maaliskuuta 2008 kello 8.51
En ihmettelisi blogien yleistä viihteellisyyttä, kun myös HS on ottanut viihteellisen linjan blogeissaan. Kun selaan tuota tämän saitin blogivalikoimaa, en voi kuin ihmetellä ns. vakavien aiheiden puuttumista.
Missä on Hesarin taloustoimituksen blogi? Jokaisella uskottavalla taloustoimituksella sietäisi olla sellainen.
Missä ovat HS:n ulkomaankirjeenvaihtajien blogit? Missä ovat päivänpolitiikkaa analysoivat blogit? Helsinki-blogi on sellainen, mutta missä on muun pääkaupunkiseudun(kin) näkökulmaa esille tuova blogi?
Hupiblogeja HS sen sijaan näyttää tarjoavan enemmän.
16. maaliskuuta 2008 kello 11.03
Anders ja Jere,
Kommenttini poliittisiista blogeista pitää ymmärtää juuri sillä tavoin kuin Jere sen on tulkinnut.
Eli että Hämäläisen ja Kasvin blogit ovat ainoat kansallisen tason merkittävät poliittiset blogit.
16. maaliskuuta 2008 kello 12.21
Hei,
Varmasti ihan relevantteja kommentteja täällä. Paljonhan täällä saa menemään aikaa, jos haluaa, siis pelkästään lukijana.
Uskon kyllä, että joillakin blogeilla on pienelle ryhmälle paljonkin merkitystä. Kommentointi mahdollisuus on olennainen osa blogia. Joskus tulee lunta tupaan ja joskus silitetään myötäkarvaan.
Tuoko Blogilista.fi koko tilastoa esille, vai vain sitä kautta blogatut? Sielläkin on mahdollisuus käyttää pieniä “kikkoja”, että saa oman bloginsa näkösälle edes hetkeksi.
Toiseksi minullakin on sinne ilmoitettuna 2 blogiani, mutta sitä kautta lukijoita ja tilaajia on melko vähän, mutta sivuillani käy huomattavasti enemmän väkeä. Siis todellisuus on eri kuin blogilista.fi näyttää.
Tosin blogilista.fi voisi näyttää muutakin kuin tilaajia 100 jne.
Blogissani kävijöihin vaikuttaa sekin päätänkö kirjoittaa ns. kuumasta perunasta vai iiseistä aiheista, kuinka usein ylipäätään ehdin kirjoittamaan. Tässä tulee juuri tämä, jos voisi hankkia mainoksia, tuloja sitä kautta. Minä kyllä olisin kriittinen mainosten suhteen, mitä huolisin.
Kotisivujen ilmainen vieraskirja tuo jo mainoksia, joista en oikein piittaisi.
Aiheiden kirjo vaikuttaa myös kävijämöääriin, hakusanojen valinta yms. Toisinaan syntyy aivan uskomattomia kävijäpiikkejä.
16. maaliskuuta 2008 kello 12.27
Ajattelin kulttuurin jutun luettuani, että ärr, pitää mennä jupisemaan tästä asiasta omaan blogiin. Onneksi minun laiskan ei näköjään enää Uutispöytälaatikossa tarvitse vaivautua, kun Jussi ehti ensin. Puhut asiaa.
Minusta ollaan ylipäätään hakoteillä, jos etsitään yksittäistä Yhteiskunnallisesti Vaikuttavaa ja Suurta Blogia. Ei blogeja voi ymmärtää pelkästään perinteisen median käsitteiden läpi. En sano, ettei tällaista yksinäänkin laajoja ihmismassoja liikuttavaa blogia voisi syntyä. Se onko tällaista poliittista superblogia olemassa ei kuitenkaan vielä kerro mitään siitä onko blogeilla yleensä ilmiönä merkitystä.
Ne blogimuodolle ominaiset ja mielenkiintoiset asiat kun eivät yleensä tapahdu yhdessä blogissa vaan monessa. Minua ainakin blogimuodossa kiehtoo nimenomaan mahdollisuus keskusteluun, vuorovaikutukseen, juuri se ristiinlinkittämisen mahdollisuus. Mitä väliä sillä on onko mikään yksittäinen blogi merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, kun blogien verkosto on sitä aivan varmasti?
Selkeän viihteen ja selkeän päivänpolitiikan väliin mahtuu joka tapauksessa paljon sellaisia elämänalueita, joissa blogimuoto on jo lisännyt sitä keskustelua ja auttanut muodostamaan uudenlaisia yhteisöjä. Jos nyt puhutaan vaikka kulttuuritoimituksen omasta tontista, niin eikös esimerkiksi kirjallisuuden alalla blogeissa käydä jatkuvasti todella mielenkiintoista keskustelua ajankohtaisista asioista?
Haakana tuolla näköjään tuttuun tapaansa kokoaa yhteen sitä mitä asiasta on muualla sanottu:
http://www.karihaakana.net/arkistot/2008/03/bloggaajat_potkivat_tohjoksi_h.html
16. maaliskuuta 2008 kello 12.36
Hyvä Jussi,
Olet edelleen väärässä. Mietipä asiaa näin: kenen suomalaisten poliitikkojen blogimerkinnöistä on syntynyt isoja uutisia. Siellä on pääministeriä, ulkoministeriä, ei vältämättä nykyisin virassa olevia, mutta kuitenkin.
Kasvin hörhöilyllä on merkitystä yhden asian ihmisille eli teknouskovaisille tietokonenörtöille. Hän esille nostamansa asiat ovat kuitenkin valtakunnallisesti ja eduskunnan työn kannalta usein - siis usein, ei aina - merkityksettömiä.
Hämäläisen perässähiihtäjä oli entisen kokooomuslaisen nuorisopoliitikon surkea yritys olla älykäs.
16. maaliskuuta 2008 kello 12.53
On tässä perää. Tosin en allekirjoittaisi pelkästään noita kahta blogia jotka merkittäviksi mainitaan.
On totta että suurin osa poliitikoista ei pidä blogia niin tärkeänä että sinne paljoakaan kirjoittelisi. Vaalien loputtua 95% poliitikoista lopetti blogaamisen välittömästi.
Itse juuri joku päivä sitten kävin läpi jokaisen (ihan totta, jokaisen) arkadianmäkeläisen ja tulos oli surkea. 75% sivuista oli niin karmeaa katseltavaa että helposti näki jonkun häthäthää html alkeet osaavan ne tehneen. Päivityksiä oli tehty ehkä vuosi sitten viimeksi.
Aktiivisia blogaajia kuitenkin on jonkin verran. Kuinka merkittäviä ne sitten on riippuu lukijasta. Jokatapauksessa juttu on oikeassa sen suhteen että poliitikot eivät osaa paria poikkeusta lukuunottamatta hyödyntää netin mahdollisuuksia vaan edelleen luottavat ostosmarketeissa tapahtuviin kahvituksiin.
16. maaliskuuta 2008 kello 13.11
“Olennaista on, että blogeista nämä näkemykset ovat suodattuneet valtamedian toimitustyön kautta myös mediaan.”
Rohkenen olla eri mieltä. Se “toimitustyö” on ollut suppeata ja vastentahtoista vähimmän vaivan nahjustelua. Aika vähän mitään järkevää on toimitukselta tullut - lähinnä on julkaistu vain virallisten “totuuksien” toistoa ja “ajatelkaa lapsia” -kauhistelua. Juuri mitään kriittistä tai asiantuntevaa ei ole näkynyt ja se vähäkin on ollut osin väärinymmärrettyä ja vääriä faktoja sisältävää. Tai sitten se on kopioitu jostain suoraan ilman minkäänlaista omaa panosta.
Kuolleen puun median pitäisi käyttää vahvuuksiaan eli syvällekaivautuvaa tutkivaa toimittajantyötä, pitkiä artikkeleita, kattavaa objektiivista raportointia ja avoimella mielellä tehtyjä yhteenvetoja. Siis ajankäyttöä johon harrastelijat eivät voi vastata. Lisäksi ammattitoimittajilta toivoisi proaktiivisuutta yhteiskunnallisiin asioihin nykyisen reagoinnin sijaan. Sen sijaan että uutisoidaan asioista, jotka ovat jo tapahtuneet, voisi yrittää käynnistää keskusteluja päätöksistä ennen kuin ne on jo tehty. Kuten esimerkiksi juuri Lex Karpela, sensuurilaki, hoitajien pakkotyöt, biometriset passit, lisääntyvä valvonta (siis valtion ja yritysten osalta) sekä vähenevä valvonta (vanhemmat).
Ja mihin on jäänyt kriittinen suhtautuminen? YYA-sopimus on jo mennyttä aikaa. Vai onko kabinetit tosiaan niin kivoja?
16. maaliskuuta 2008 kello 13.55
Olen osittain samaa mielta Tero Lehdon kanssa. Ulkosuomalaisena tulee HS:n sivuja seurattua paivittain ja olen myos hyvin kiinnostunut ko. blogi -tarjonnasta.
Sinansa blogien viihteellisyys ei minua haittaa (seuraan tiiviisti Kirsi Pihan kirjablogia ja koirablogia, jotka luultavasti viihteelliseksi luokitellaan), kunhan yllapitaja aktiivisesti ja kiinnostavasti blogiinsa kirjoittaa. Taman puute nakyy selvasti seka ns.vakavimmissa blogeissa (Reeta Merilaisen blogin viimeisin kirjoitus on kolmen viikon takaa) seka viihteellisimmissa (Me Naiset -lehden blogi, jonka paivittainen kommentti koostuu keskimaarin kolmesta kokonaisesta lauseesta).
Minusta tama on lukijan aliarvioimista jos mika. Venajan presidentinvaaleja seurannut ja kommentoinut blogi oli hyvin mielenkiintoinen, mutta muistaakseni ainoa ulkomaantoimittajan yllapitama blogi sitten Ranskan vaaleihin keskittyneen toimittajan (jos en taysin vaarin muista..). Ja kuitenkin voidaan todeta, etta aiheita (seka lyhytaikaisia etta pitempaan blogi -kirjoitteluun oikeuttavia) varmasti loytyy!
Toivoisin enemman aktiivisuutta taholta, joka HS:n blogilistaa suunnittelee ja kontrolloi. Vuodesta toiseen laahaavat ‘kirjoitus kerran kuussa’ -blogit eivat todellakaan palvele asiaansa. Viihteellisyydessakin on monia tasoja, joten aivan kaikkea (ainakaan pitkaaikaisena blogina) ei kannattaisi kritiikitta vuositolkulla julkistaa.
Erinomaisena blogina (viihdetta tai ei) haluaisin mainita viime kevaisen Osmo Soininvaaran blogin, jossa han kuljetti lukijat muassaan Euroopan halki. Hanen asenteensa lukijoita kohtaan oli esimerkillinen. Kunnollinen blogi tarvitsee aktiivisen, aidon ja aiheesta kiinnostuneen kirjoittajan, joka ei aliarvio mahdollisia lukijoitaan, vaan pikemminkin pitaa huolta siita, etta sisalto ja taso jatkuvat viikosta toiseen parhaana mahdollisena. Erityisesti tata puristusta toivoisin HS:n (joiltakin) blogeilta, silla niilla tuntuu HS:n sivustojen myota olevan erityisasema muihin nettiavaruuteen hukkuvien blogien joukossa. Kunnioitus lukijoita kohtaan valittyy myos blogien tasossa.
Vanhaa sanontaa mukaillen: Verkkolehti on juuri niin hyva kuin sen huonoimmat blogit, joten napakkuutta ja laatua blogeihin, kiitos!
16. maaliskuuta 2008 kello 16.23
Pidemmän linjan bloggaajien henkilökohtainen loukaantuminen vähäisestäkin kritiikistä on aika outo automaattireaktio. Eihän siinä kenenkään egoa töytäistä, eihän?
Jos “suurta yhteiskunnallista blogia” ei löydy ja kiintoisa keskustelu on hajallaan, niin voisihan olla edes tätä keskustelua yhteenkokoava blogi. Sellaista ei ole ainakaan minulla tiedossa.
Kehun, kuten Annemarikin tuossa yllä, Soininvaaran blogia. Outoa, että HS:n poliittinen blogi Sylikoira jäi kesäkissaksi ja hylättiin ilman mitään selitystä.
En tiedä, voiko Unto Hämäläisen Perässähiihtäjää kutsua poliittisesti relevantiksi blogiksi, jos sitä ei ole päivitetty vuoteen. Tai ehkä se kertoo jotain tästä keskustelusta ..
16. maaliskuuta 2008 kello 18.26
Minulle Kasvin tai Hämäläisen blogit eivät ole relevantteja.
Olen minäkin tutkaillut jonkin verran kansanedustajien blogeja ja sivuja. Tosi on, kuten täällä mainittiin, vain pieni osa niinstä on hyviä.
Viihteellisten ja poliittisten blogien väliin jää vielä muu yhteiskunnallinen keskustelu yms, papit saattavat jakaa saarnojaan, ehkä ruokareseptien jako on viihteellistä. Itse pydin erilaiseen asiatietoon ja perusteltuihin mielipiteisiin. Pydin rakentamaan sivustoa, jossa voin jakaa tietoa, jota täällä nettiavaruudessa on vielä vähän.
Kävin äsken Elina Haavio-Mannilan kotisivuilla ja ne ei olleet oikein luettavat. Siellä ei blogia ole, mutta kotisivut kumminkin. Pitäisi olla hyvät sivut, kun kerran on olemassa.
En usko johonkin yhteen huippublogiin, muutta kylläkin siihen, että blogilla ja kotisivuilla on monia merkityksiä.
17. maaliskuuta 2008 kello 0.47
Hyvä kirjoitus. Linkkaan tähän postaukseen blogissani.
17. maaliskuuta 2008 kello 12.01
“En tiedä, voiko Unto Hämäläisen Perässähiihtäjää kutsua poliittisesti relevantiksi blogiksi, jos sitä ei ole päivitetty vuoteen. Tai ehkä se kertoo jotain tästä keskustelusta ..”
Samaa itsekin ihmettelin.
17. maaliskuuta 2008 kello 12.40
Osterberg ja JH,
Muistakaa nyt kuitenkin, että Perässähiihtäjä on blogi, jota Unto Hämäläinen on kirjoittanut kaksien vaalien alla. Sen funktio ja aktivoitumisajankohta on sidottu vaaleihin.
Perässähiihtäjän merkitystä pitää siksi katsoa suhteessa julkaisuajankohtansa tilanteeseen.
Eikä blogia käsittääkseni ole mitenkään lopetettu. Se vain odottaa passiivisessa tilassa mahdollista uudelleenaktivoitumistaan.
17. maaliskuuta 2008 kello 15.20
Olen samaa mieltä: moitteet menevät ohi maalin, sillä muukin media noudattaa samaa suhdelukua. Jako vakavaan ja viihteeseen on kyllä aika keinotekoinen: kumpaa on Juha Seppälän edesmennyt blogi? Minusta hän kirjoitti vakavista aiheista mielenkiintoisesti ja hauskastikin. Viihdyin.
Liika on silti liikaa: muistaakseni viime vuonna perustettu, ja samana vuonna kuollut vahtikoira.net ei saanut aikaiseksi kuin komeat esittelyt tutkijatason kirjoitajista ja muutaman postauksen… liekö omaksuttu tehtävä ollut sitten liian suuri.
18. maaliskuuta 2008 kello 8.56
Hesari ei itse ole milläänlailla ollut halukas edistämään kansalaisjournalismin syntyä blogistanissa.
Uutisien alla olevaan “tästä blogattuun” laatikkoon ei pääse mikään sellainen blogi joka ottaa hesarista poikkeavan näkökannan esimerkiksi monikulttuurisuuteen.
19. maaliskuuta 2008 kello 11.25
Annemari,
Osuit - epäsuorasti - omalla kohdallani olennaiseen ongelmaan. Työksi bloggaaminen voi joskus käydä - työstä. Siksi niitä taukojakin tulee.
Välillä oikeasti mieleen tulee ajatus, että voi kun tämä ei olisi työnantajan ylläpitämä blogi.
Suunnilleen tuhat ja yksi itseäni innostanutta potentiaalista postausta on jäänyt tekemättä, koska olen ajatellut - “ei, se ei olisi Rajatapauksia-blogin linjan mukaista”.
Olen käynyt työmatkoilla kiinnostavissa paikoissa – Tel Aviv, Ateena, Lontoo. Mitä niistä kirjoittaisin tähän blogiin? Forbidden Planetin Lontoon myymälästä taisin kirjoittaa. Entä Tel Avivin ja Ateenan mielettömän hyvät ruoat?
Entä kirjoittaminen, eri kirjoittamisen lajien pohtiminen? Tai se miltä tuntuu, kun huomaa muuttuneensa ainakin jonkin asteiseksi Euroviisujen asiantuntijaksi? Tai vaikka se kun kolmevuotias tytär näkee vilauksen Taru sormusten herrasta -elokuvan taistelukohtauksesta ja kysyy “isi mitä noi lordit tekee niille ihmisille?” ja sitä huomaa miettivänsä käsitettä “vanhempien tarjoama viitekehys”?
Tämä ei ole minun henkilökohtainen blogini, minun julkaisukanavani. Joskus se on kurjaa, joskus se suorastaan vieroittaa blogin ääreltä. Sellainen kokemus itsensä rajoittamisesta. Eikä silloin välttämättä juuri jaksa käydä läpi uusimpia supersankarielokuvien trailereita ja postailla linkkejä niihin. Eikä jaksa kaivaa esiin viimeisimmän spekulatiivista fiktiota käsittelevän kirjallisuuspalkinnon shortlistia. Eikä jaksa kirjoittaa juuri näkemästään fantasiaelokuvasta, kun siitä pitää kuitenkin kirjoittaa arvio ja 12 muuta lehteen menossa olevaa kritiikkiä odottaa.
Ja silloin voi jäädä oikeasti linjankin mukaisia ja potentiaalisesti kiinnostavia postauksia kirjoittamatta tai roikkumaan puolivalmiina drafteihin. Varsinkin kun tätä tekee kaiken muun työn ohella. Teen tosi paljon kirjoitus- ja editointityötä lehdessä. Tämä on kuitenkin pieni marginaali Hesarin kokonaisuudessa, jossa minulla on muitakin funktioita.
Siis kuulkaa, te blogosfäärin vapaat kirjoittajat. Te olette onnekkaita. Se on erilaista tällä puolella aitaa.
Muistan, kun pari vuotta sitten käynnistimme koko Hesarin blogiprojektin. Ulkopuolelta alkoi kuulua nurinaa. Kuinka me juuri aloittaneet HS-bloggaajat pääsimme “jonon ohi” luetuimpien listoille, kun meillä oli julkaisualustana Hesarin saitti.
Mutta ei se ole pelkkä siunaus.
Sillä kansalaisjournalismi ei todellakaan ole koko totuus bloggaamisesta.
Eikä myöskään itse usein toistelemani merikapteeni-vertaus, kuinka blogit tuovat järjestystä verkkoon ja niin päin pois.
Niin naiivilta kuin se kuulostaakin, bloggaaminen on myös itseilmaisua ja oman, ihan oman, julkaisukanavan käyttämistä. Piru vie juuri niin kuin haluaa.
Siinä hengessä, edes symbolisena eleenä, minäkin postasin “Tämä blogi on 100% viihteellinen” -napin.
20. maaliskuuta 2008 kello 9.39
Bloggaaminen ja blogien lukeminen voi olla ja saa olla hauskaa. Kukapa yksityisiä blogeja velvollisuudesta kirjoittaa tai lukee?
Mutta yleeensäkin “viihteellisyyttä”, “viihtymistä”, hauskuutta pidetään paheena, osoituksena lukijan sivistymättömyydestä ja kirjan tai blogin huonosta laadusta.
Poliittisesti ja muutenkin paras ja kiinnostavin suomalainen blogi on mielestäni Jukka Kemppisen blogi. Se antaa informaatiota. Se on monipuolinen. Se on hyvä esimerkki siitä, miten pitkälle saa mennä sananvapaudessa. Se myös viihdyttää!
Viihtyisää pitkää viikonloppua! Hyvää pääsiäistä!