8. 5. 2008 kello 17:40
Rajatapauksia siirtyy nyt limboon, telakalle, bardoon, elefanttien hautausmaalle.
Tai siis johonkin sinne minne päätyvät blogit, joita ei päivitetä, mutta jotka vielä eivät ole kuolleet.
Okei, ei siis elefanttien hautausmaalle. Tarzan bundolo!
Tuotan syyskuussa ilmestyvän HS Teema -aikakauslehden kolmannen numeron - sen jonka aiheena on ihminen ja internet. Minulla on muutenkin liikaa seuraamisalueita. Tämän kesän jälkeen en enää kirjoita musiikista.
Pakko leikata toimintoja, ulkoistaa ja keskittyä ydinosaamiseen.
Rajatapauksia palaa aikaisintaan lokakuussa. Ehkä ei silloinkaan. Jos palaa, konseptia täytyy miettiä uudelleen.
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Kivaa on ollut, ajoittain ihan hiton hienoa. Siitä kiitos kuuluu teille kaikille. Kaksi ja puoli vuotta, ja vähän päälle. Vajaa kolmesataa postausta. Vajaa 1300 kommenttia.
Mutta aikansa kutakin, ja tämä aikakausi päättyy tähän.
Päätetään sitaattiin Philip K. Dickiltä.
“Reality is that which, when you stop believing in it, doesn’t go away. “
Pysykää rajalla!
Aihe: Verkko | 17 kommenttia »
8. 5. 2008 kello 10:24
Solmukohta-tapahtuman yhteydessä julkaistiin Playground Worlds -kirja.
Kyse on perinteestä. Yhteispohjoismaisen roolipelitapahtuman ohessa on vuodesta 2003 asti koottu kirjaksi kirjoituksia roolipelaamisesta. Kirjoissa on keskitytty erityisesti edellisen vuoden kiinnostaviin tapauksiin pohjoismaisessa roolipelikentässä.
Olen tässä vähän empinyt, että mitä aiheesta kirjoittaisin. Olen näes itse yksi kirjan kirjoittajista. Tein jutun, jossa mietin mitä roolipelikritiikki voisi olla.
Mutta kirjassa on myös monia ansiokkaita tekstejä.
Lue koko artikkeli »
Aihe: Pelit, Kirjat | Kommentoi »
6. 5. 2008 kello 15:09
Pahoittelut hyvinkin Tähtivaeltaja-henkisestä otsikosta.
Mutta kun tämä Iron Skyn teaseri on vaan niin älyttömän siisti ja über-viileä - kuten siellä päin varmaan sanottaisiin.
Star Wreck oli hauska, mutta tämä on jo osastoa leuat loksumaan.
Onko Timo Vuorensola Suomen Peter Jakcson?
Iron Sky!
Aihe: Elokuva | 2 kommenttia »
25. 4. 2008 kello 10:24
Se on nyt sitten varmistunut.
- insert - helpottunut huokaus
Guillermo Del Toro ohjaa Hobitin ja vielä nimeämättömän jatko-osan. Asiasta kertoo Variety.
Lue koko artikkeli »
Aihe: Scifi ja fantasia, Elokuva | 8 kommenttia »
21. 4. 2008 kello 7:49
Kuka antoi Frank Millerille luvan tehdä The Spiritistä osan Sin City -sarjaa?
Kuka ikinä se olikin, saa luvan lisätä titteleidensä perään yhden lisää - idiootti.
Todistusaineisto on täällä.
Aihe: Lehti | 2 kommenttia »
9. 4. 2008 kello 21:03
Jaksan olla vieläkin erittäin innostunut Sanningen om Marikan Emmy-voitosta.
Mutta niin on kyllä Mike Pohjolakin Cannesissa. Kyllähän tässä kiteytyy jotain olennaista. Jätkät on vihdoinkin punaisella matolla Cannesissa sampanjalasit kädessä, salamavalojen sateessa - ja pitää puhua roolipelisäännöistä. Vaikka se olisi mukarentoa smalltalkia.
Lue koko artikkeli »
Aihe: Pelit, Televisio | 2 kommenttia »
8. 4. 2008 kello 22:02
Sanningen on Marika - SVT:n ja Company P:n yhteistyönä toteuttama interaktiiivinen tv-sarja-roolipeli-kokonaisuus voitti juuri äskettäin Emmy-palkinnon.
Sanningen sai interaktiivisen tv-palvelun kansainvälisen Emmyn. Palkinnot jaettiin Cannesissa.
Onnea Mike Pohjolalle, Christopher Sandbergille, Martin Ericsonille ja kaikille muille asianomaisille!
Pohjoismainen suora oli täydellinen, kun vielä Staraoke voitti interaktiivisen tv-ohjelman Emmyn.
Lue täältä Hesarin juttu Sanningen om Marikasta, niin tiedät miksi palkinto meni ihan oikeaan osoitteeseen.
Aihe: Pelit, Televisio | Kommentoi »
8. 4. 2008 kello 9:06
Niin eihän siitä mitään tulisi.
Mutta molemmista tulevista elokuvista löytyy uutta ennakkomateriaalia. Eli taas ollaan osana viihdeteollisuuden markkinointikoneistoa. Jesh!
Lue koko artikkeli »
Aihe: Elokuva, Sarjakuva | 2 kommenttia »
6. 4. 2008 kello 19:43
Kirjoitin Kalevalan päiväksi lehteen jutun Rauta-ajasta. Juttua ei jostain syystä julkaistu verkossa, ei edes lyhennettynä versiona.
En sitä nyt tässä ala postaamaan, mutta kirjoitan jotain muuta aiheesta. Siis siitä Rauta-ajasta, suomalaisen televisiohistorian suurtyöstä.
Rauta-ajan kehuminen on tietyissä piireissä vähän kuin sanoisi ääneen, että on se presidentti Bush varmaan oikeasti ihan mukava perheenisä.
Mutta minä nakkaan kukkaset sellaisille piireille ja sanon, että minä tykkäsin Rauta-ajasta silloin kun se tuli ja katsottuani sen nyt dvdllä tykkään siitä vielä enemmän.
Tuottaja Reima Kekäläisen ideoima suuruudenhullu hanke on jotenkin pysyvän viehättävä.
Lue koko artikkeli »
Aihe: Televisio | 2 kommenttia »
2. 4. 2008 kello 12:06
Harva kirjailija tai sarjakuvantekijä on ollut minulle henkilökohtaisesti yhtä tärkeä kuin Neil Gaiman.
Tietysti tämä johtuu ennen kaikkea Sandmanista. Se on edelleen yksi hienoimmista sarjakuvista. Valtaviin mittoihin kasvava, maailman mytologioiden yli ulottuva tarinaverkko, joka ei koskaan unohda fokustaan tunteiden täsmätasolla. Se avasi silmäni sarjakuvan mahdollisuuksille. Gaiman onnistui myös luomaan kokonaismytologian, joka jatkaa elämäänsä alkuperäisen teoksen ulkopuolellakin.
Kiitos Kalma-lehden tekijöille Sandmanin julkaisemisesta suomeksi 1991, edes muutaman numeron verran. Se muutti monta asiaa elämässäni.
Lue koko artikkeli »
Aihe: Kirjat, Scifi ja fantasia, Sarjakuva | 8 kommenttia »